Suojaan tuulelta

((Tässä tämä olisi vaikka uhkailinkin että voi kestää, elikkäs Sivviä hahmoineen kaivattaisiin tänne.))

Talvet saattoivat olla verrattain leutoja tässä osassa Honshun saarta, mutta se ei ollenkaan vähentänyt kylmänkostean merituulen purevuutta sen puhaltaessa armottomasti Japaninmereltä päin. Edellisyönä oli satanut myös hiukan lunta, mutta se oli ehtinyt sulamaan iltapäivään mennessä, täyttäen kadut loskalla. Tavalliset kansalaiset kulkivat irvistellen ja hartiat kyyryssä, kasvot käännettynä poispäin tuulesta, mutta se ei näyttänyt haittaavan selkä suorana astelevaa samuraita sen enempää kuin tummansinisten hakama-housujen lahkeita likaava loskakaan.

Tämä oli totta kai vain näytöstä, osa roolia jota jokaisen samurain täytyi näytellä liikkuessaan kansan keskuudessa. He olivat jaloja sotureita, ja se mikä sai talonpojan ja käsityöläisen kärsimään ei vaivannut heitä. Todellisuudessa Yoshitsune kirosi huonoa säätä mielessään pitkään ja hartaasti, tavalla joka ei ollut kovinkaan sopiva maineikkaan miekkakoulun mestarille. Hän oli kyllä pukeutunut vuodenajan mukaisesti, monikerroksiseen lämpimään kimonoon sekä haoriin jotka olivat saman väriset kuin hänen housunsakin, mutta tuuli tuntui silti purevan suoraan vaatteiden läpi. Tämä ei saanut hänen tyyntä ilmettään värähtämäänkään kiitos koulutuksensa mukanaan tuoman korkean sietokyvyn, mutta se ei silti tarkoittanut ettäkö hän olisi erityisesti nauttinut tästä säästä.

Nähdessään edessä päin kadulla majatalon kutsuvan kyltin Yoshitsune miltei huokaisi helpotuksesta. Kuumaa teetä, jotain pientä purtavaa, kenties hieman sakea, ja hän olisi kuin uusi mies. Miekkamestari liikkui harvoin täällä päin Osushiniä, tänään hän oli lähtenyt vierailemaan erään ystävänsä dojossa pitääkseen muutaman oppitunnin tuon oppilaille, ja palatessaan hän oli päättänyt kiertää sataman kautta ostaakseen jotain tuliaisia koululle vietäväksi. Se saisi kuitenkin odottaa, nyt oli aika nauttia jotakin lämmintä.

Majatalon ulko-ovi liu'utettiin auki ja Yoshitsune astui sisälle lämpöön, ottaen samalla pitemmän miekkansa vyöltään huotrineen niin kuin tapana oli, ja huikkasi sitten: "Iltaa taloon."

(Ääääh, anteeksi aivan valtavasti, että vastaus on kestänyt! )

Koko päivä oli ollut tavallista raskaampi ja osa syyksi olisi kai voinut sanoa ulkona vallitsevan kurjan sään. Sisällä majatalossa oli kyllä lämmin, mutta sää vaikutti asiakkaisiin kielteisellä tavalla, joten kaikki tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän kärttyisiä.
Ren huokasi kenties kuinka monennen kerran sinä päivänä, kasaten astioita pinoksi viedäkseen ne keittiöön. Edes majatalon vakituiset asiakkaat eivät olleet juttutuulella ja kaikkien ilme oli vähintäänkin negatiivinen ja hapan. Tyttö vilkaisi vakioasiakkaiden pöytään päin ja väläytti pienen hymyn kun joku miehistä vilkaisi tytön suuntaan, vain kääntääkseen katseen takaisin keskustelukumppaniinsa. Ren nosti astiat ylös ja lähti viemään niitä kohti majatalon keittiötä, jossa hän sitten luovuttaisi ne keittiövuorossa olevalle Yukikolle puhdistettaviksi. Hän tiesi kasvattisisaren inhoavan yyli kaiken keittiövuoroa, mutta jokaisen vuoro tuli aikanaan. Huomenna olisi Renin itsensä vuoro olla koko päivä keittiössä. Tosin tälläisin päivinä, hän pysytteli mieluummin piilossa kuin näkyvillä, sillä asiakkaiden mieliala oli joskus pelottavan tarttuvaa.

Sama negatiivinen apaattisuus vallitsi myös keittiössä, jossa tiskivuoren kanssa työskentelevä kasvattisisar loi Reniin halveksivan katseen ennen kuin tuo käänsi taas katseensa astioihin. Ren sen sijaan jätti katseen huomioimatta ja suuntasi ulos takaovesta hengähtääkseen hetken. Mereltä tuleva tuuli liikutti takana olevalla ulkokuistilla sijaitsevaa tuulikelloa, saaden sen soimaan tuulen tahtiin. Meren suolainen tuoksu tuntui rauhoittavan nuoren tytön mieltä, tuulen pyrkiessä vaaleansinisen, kuviollisen työkimonon alle palelluttamaan neitokaisen lintumaisen siroa vartaloa, joten kovin pitkään Ren ei ulkona viihtynyt.

Palattuaan sisälle Ren tarkisti ulkomuotonsa nopeasti, sipaisten hiuksiaan korvansa taakse ennen kuin tuo astui ulos keittiöstä. Hän ehti kävellä ulko-oven ohitse ja kääntyä kohti pöytiä katsoakseen tarvitsiko joku asiakas lisää teetä tai sakea, kun joku astui sisään pieneen majataloon. Tytön siro olemus kääntyi kohti tulijaa, tuon laittaessa kyllä merkille tulijan pituuden ja ulkomuodon. Punertaville huulille nousi kohtelias, mutta aito hymy, joka ylsi aina miltei mustiin silmiin saakka. Hento keho taipui kohteliaaseen kumarrukseen.
”Tervetuloa. Astukaa toki peremmälle.”

((Eipä tuo mitään))

Tarjoilijattaren tervehdykseen vastattiin niukalla nyökkäyksellä, ja vaikka tulija ei mitään sanonutkaan, liikeni häneltä sentään hymy tuolle, mitä ei voinut sanoa muista asiakkaista. Puoliavonaisten silmien katse kävi nopeasti tervehtijän läpi päästä varpaisiin, ja Yoshitsune erehtyi ensivilkaisulla luulemaan tuota pikkutytöksi tuon pienen koon vuoksi, ennen kuin hän sitten pani merkille tuon naiselliset muodot. Kasvoissakaan ei ollut lapsenomaista pyöreyttä, vaan ne olivat itse asiassa yllättävänkin kauniit kun otti huomioon tuon työpaikan, mutta juuri tuolla hetkellä nämä seikat jäivät miekkamiehen mielessä toiselle sijalle. Ensin lämmintä juotavaa, sitten vasta silmänruokaa.

Yoshitsune asteli peremmälle majatalon tupaan hilliten parhaansa mukaan kehonsa läpi kulevat vilunvärähdykset, ja hakeutui lähimpään tyhjään pöytään. "Jotakin lämmintä juotavaa, kiitos. Teetä... ei, vaan sittenkin sakea, ja syötäväksi muutama onigiri." Mies sanoi istuutuessaan puiselle alustalle pöydän ääreen, asettaen miekkansa vierelleen käden ulottuville. "Voisitteko tuoda myös tulta?" Hän jatkoi samalla kun kaivoi kimononsa sisätaskusta tupakkapussukan sekä kiserun eli pienen piipun. Miekkamiehellä oli toki omat tulentekovälineet mukanaan, mutta niiden käyttöön meni aikansa, ja oli muutenkin hyvien tapojen mukaista että vieraat eivät tehneet omia tuliaan sisätiloissa tulipalovaaran vuoksi.

Alkaessaan täyttämään piippuaan Yoshitsune loi pikaisen arvioivan vilkaisun muihin majatalon asiakkaisiin, todeten nuo huonotuuliseksi mutta muutoin varsin harmittoman oloiseksi väeksi. Kukaan ei uskaltanut katsoa häntä kohti suoraan, mutta oli aistittavissa että nuo eivät olleet varsinaisesti ilahtuneet samurain paikalle saapumisesta. Se ei pahemmin miestä hetkauttanut, hän oli tullut tänne syömään ja juomaan, ei hankkimaan ystäviä.

Tulija oli hänelle itselleen uusi tuttavuus eikä tyttö muistanut nähneensä tätä koskaan aikaisemmin majatalossa. Tässä oli kuitenkin jotain sellaista, joka sai Renin henkisesti varpailleen ja tytön aistit valpastumaan. Kenties joku muu ei olisi huomannut mitään, mutta jokin tuossa vieraassa sai herkän tytön toimimaan tavallista kohteliaammin, pyrkien noudattamaan etikettiä paremmin ja tarkemmin ettei tämä olisi tehnyt mitään virhettä, jolla olisi voinut olla kohtalokkaat seuraukset. Kenties Ren vain kuvitteli koko jutun, mutta muissa asiakkaissa tämän miehen tulo tuntui aiheuttavan närää. Se oli omiaan nostamaan tytön uteliaisuutta; kuka tämä mies oikein oli? Oli kuka tahansa, tämä oli asiakas siinä missä muutkin ja tyttö vain työntekijä, hänellä ei ollut oikeutta kysellä.
Mustanruskeiden silmien katse väisti kohteliaasti miehen omaa katsetta, silmien pysyessä niille tyypillisen ystävällisinä ja jossakin määrin myös viattomina, nuoren naisen kuunnellessa vaitonaisena uuden asiakkaan tilauksen ennen kuin tyttö taivutti taas hennon kehonsa kohteliaaseen kumarrukseen ja peruutti muutaman askeleen kääntyäkseen kohti keittiötä.

Renillä kesti hetki jos toinenkin ennen kuin hän sai pitkän miehen tilauksen toimitettua, mutta tyttö toimi parhaansa mukaan. Pian miehen tilaama tuli, sake ja onigirit oli kuitenkin toimitettu tämän pöytään ja Ren alkoi taas siistiä lähteneiden asiakkaiden jäljiltä jääneitä pöytiä. Nuoren naisen miettiväinen katse kuitenkin kävi suhteellisen huomaamatta aina välillä tuossa uudessa asiakkaassa. Jokin tässä kertoi vaarasta (kenties miehen kätensä ulottuville laskettu miekka), mutta samalla tämän olemus kiehtoi nuorta naista. Nuoren tarjoilijan huomio kiinnittyi kuitenkin vieraasta miehestä muutaman pöydän päässä istuvaan neljän miehen seurueeseen, jotka olivat käyneet sitä äänekkäimmiksi ja näiden jutut aggressiivisemmiksi, mitä enemmän sakea nämä olivat tilanneet. Luultavasti nämä olivat ronineita aseistuksestaan ja muusta ulkomuodostaan päätellen. Tyttö ei muistanut nähneensä näitä kuin ehkä kerran aikaisemmin majatalossa. Ren toivoi miesten suuntaavan kohta koteihinsa tai johonkin muuhun paikkaan, sillä hän ei tuntenut oloaan kovinkaan turvallisesti humalaisten miesten läsnä ollessa, sillä näiltä puuttui usein itsehillintä. Yksi pöydässä istuvista miehistä kuitenkin huikkasi Renin luokseen kuin halutakseen tilata jotakin lisää ja tyttö siirtyikin miesporukan luokse varovasti ja selvästi valppaana. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi valppaana.

Ennen kuin nuori nainen sitä edes kunnolla tajusi, oli tuon kapeaan ranteeseen tartuttu ja tyttö vedetty istumaan kahden sakelta haisevan miehen väliin.
”Sinä se kaunistut päivä päivältä enemmän, neesan.”
yksi mies kuului kehräävän tytön tuntiessa tuon hengityksen kuumana kasvoillaan, tuon jatkaessa:
”Me tässä tuumasimme, että tämänkin paikan olisi pikkuhiljaa aika laajentaa tarjontaansa. Ehkä sinun pitäisi mainita siitä johdolle?”
Lause sai muissa miehissä aikaan naurun hyrähdyksen, mutta nuoren tarjoilijan sisimmässä se lähinnä nosti pelkoa, joka näkyi pienenä pilkahduksena miltei mustissa silmissä. Hän kyllä tajusi, ettei tämä miesjoukko ollut täällä enää minkään ruuan perässä eikä näiden etsimiä palveluja tarjottu Tsukikojen majatalossa.
”Päästä irti!”
Ren tajusi itsekin äänensä kuulostavan pelästyneeltä, se värisi hivenen. Tyttö pyrki kauemmas miehistä, mutta jämerä ote ranteesta ei irronnut. Sen sijaan vastaan laittaminen tuntui vain herättävän seurueen mielenkiinnon tyttöä kohtaan. Ren yritti irrottaa otetta toisella kädellään, mutta mies tarrasi myös toiseen ranteeseen, nojautuen samalla uhkaavasti lähemmäs.
”Sinähän villikissa olet, neesan. Sinuun ei satu, paljoa. Sano vain hintasi, kultaseni”

Lämmön palatessa kehoon myös Yoshitsunen mieli keventyi, eikä häntä vaivannut suuremmin edes se että tarjoilijattarelta kesti hiukan aikaa toimittaa hänen tilauksensa pöytään. Olihan tuolla muitakin asiakkaita jotka vaativat tuon huomion, eikä miekkamiehellä ollut kiire mihinkään. Nuorelle naiselle suotiin uusi hymy sekä nyökkäys kun tuo sitten toi hänen syötävänsä, juotavansa sekä tulta.
Aivan ensimmäiseksi Yoshitsune sytytti piippunsa, ja siemaisi sitten lämmintä sakea tyytyväisenä itsekseen huokaisten ennen kuin kävi onigirien kimppuun. Nyt hän saattoi rentoutua hiukan, mutta se ei tarkoittanut ettäkö miekkamestarin aistit olisivat herpaantuneet hetkeksikään, eikä mieheltä siksi jäänyt huomaamatta nuo varovaiset vilkaisut, joita tyttö loi hänen suuntaansa.

Huomion kohteena oleminen ei ollut vierasta Yoshitsunelle. Vaikka häntä ei olisi tunnistettukaan Tachibana-ryū:n mestariksi, veti suurikokoinen ja ilmeisen voimakas miekkamies katseita puoleensa minne sitten menikin. Hän olisi mielellään ajatellut että huomatuksi tuleminen johtui osittain myös hänen kohtalaisen komeista kasvonpiirteistään, mutta tiesi että kyllä että todennäköisemmin ihmiset katselivat hänen miekkapariaan varuillaan, epäluuloisina tai jopa pelokkaina sen sijaan että olisivat ihailleet hänen ulkomuotoaan.
Samurai-luokan jäsenillä oli oikeus Kirisute gomeniin eli alemman luokan edustajan haavoittamiseen tai jopa surmaamiseen mikäli nämä olivat jollain tapaa loukanneet hänen kunniaansa, ja valitettavasti jotkut samurait olivat turhankin innokkaita käyttämään tätä oikeuttaan vähäisimmästäkin syystä, ja toisiaan jopa ilman sitä.

Yoshitsune oli ehtinyt polttamaan piipullisensa ja syömään onigirit ennen kuin muutaman pöydän päässä istuvan miesjoukkion käytös oli alkanut viimein käymään sietämättömäksi. Nuo olivat juoneet tasaiseen tahtiin sakea, ja humalan lisääntyessä myös noiden äänentaso oli noussut häiritsevästi. Aluksi miekkamestari ei aikonut tehdä asialle mitään. Kaikenlaiset huomautukset tultaisiin mitä luultavimmin tulkitsemaan noiden mielessä riidan haastamiseksi, eikä Yoshitsune ollut tullut tuonne rettelöimään joidenkin roninien kanssa. Hän voisi juoda oman sakensa kaikessa rauhassa ja sitten poistua ilman sen kummempaa draamaa.

Sitten nuo kuitenkin alkoivat ahdistelemaan tuota pienikokoista tarjoilijatarta, ja miekkamies kurtisti kulmiaan pienesti. Hän oli selkä päin tuota joukkiota eikä nähnyt mitä tapahtui, mutta kuuli kyllä hädän tytön äänessä, eikä miesten sanoista voinut erehtyä. Yoshitsune ei pitänyt itseään minään heikkojen puolustajana, mutta jotain täytyisi tehdä. Niinpä hän kumosi nyt loput sakestaan, täytti piippunsa uudelleen ja sytytti sen ennen kuin sitten nousi ylös pöydästä. Nuoren miekkamiehen kasvot pysyivät ilmeettöminä kun hän poimi miekkansa mukaansa ja suuntasi sitten ovelle ikään kuin olisi ollut aikeissa lähteä, mutta viime hetkellä hän kääntyikin miesjoukkion pöydän ääreen.

"Mitä jos jättäisitte neidin rauhaan? Löydätte varmasti jonkin bordellin tästä lähettyviltä." Ronineille suunnatut sanat olivat sävyltään ystävälliset ja miehellä oli leveä hymy kasvoillaan ne lausuessaan. Se oli kuitenkin vain harhautusta, sillä puhuessaan hän kopautti kevyesti piippuaan lähimmän miehen kimonon kaulukseen, pudottaen sen yhä palavan sisällön tuon vaatteiden sisään. Mikäli oman miekkakoulun tai suvun kunniaa ei oltu loukattu, Yoshitsune ei koskaan ollut se joka tarttui miekkaansa ensimmäisenä, ainakin jos vain pystyi vaikuttamaan asiaan. Oli paljon reilumpaa antaa muiden tehdä aloite.