Aamiaiseksi annos tarpeetonta väkivaltaa, kiitos!

((Darks+Saburou))

Murha? Ei, kyseessä oli ollut teurastus. Onneksi tuon kaiken kohteeksi oli joutunut vain yksi henkilö jonka henkilöllisyys oli valitettavasti täysin hämäränpeitossa. Se, että kaupungissa liikkui muitakin kuin siellä vakituisesti asuvia henkilöitä hankaloitti asiaa mutta se, mikä todellisuudessa teki tästä hankalaa oli se, ettei uhrin kasvoja voinut kutsua missään määrin tunnistettaviksi. Kuten ei suurinta osaa muistakaan hänen jäsenistään ja tämän lisäksi oli hankala sanoa edes uhrin sukupuolta.
Oletettavasti se oli ollut mies.

"Viekää hänet pois", paikalle johtavan viranomaisen asemassa saapunut Naoki sanoi. Hän oli äkkiä hyvin onnellinen, ettei ollut kerennyt syödä aamulla mitään palvelijan tultua herättämään hänet kertoakseen että jittemochi kyseli häntä portilla. Nyt hän ymmärsi, miksi he olivat halunneet hänet mukaan, Naoki onnistui antamaan mielikuvan ettei väkivalta, veri tai suolenpätkät kauhistuttaneet häntä missään määrin.
Oikeastaan samurai keksi hetkessä useita muita asioita, jotka kauhistuttivat häntä huomattavasti enemmän.

Aamu oli vasta varhainen joten harva oli joutunut kohtaamaan tuota happaman maun huulille nostattavaa näkyä mutta paikalla oli siitä huolimatta jo useampi katsoja joka eleillään viestitti olevansa muka kiinnostunut vain niissä määrin missä se oli soveliasta.
"Täällä ei ole mitään nähtävää, olkaa hyvät ja poistukaa töihinne", nainen totesi tavanomaiseen kankeaan tyylinsä. "Mahdolliset silminnäkijät tai asiasta tietävät ilmoittautukoon minulle lisätutkimuksien varalta."
Tämä tapaus tulisi luultavasti jäämään ratkaisematta mutta jos oli mahdollisuuskaan siitä, että kyseessä oli ollut paikallinen, Naoki ei voisi heittää hanskoja samantien tiskiin. Hänellä oli velvollisuutensa.

Oman lisänsä tapahtumaan toi se, että murha oli tapahtunut temppelin vieressä, ei kai metsästä voisi tulla mitään tällaista tuhoa aikaansaavaa? Ei, Naoki halusi uskoa että olisi mahdollista vielä löytää syyllinen, jota rangaista.

Ihmisten alkaessa hajaantua temppelin pääportin luota asteli hitaasti esiin shintopapin asuun pukeutunut pitkähkö mies, hiljaa ja varoittamatta kuin aamuöinen usva riisipellon ylle. Hän katseli tilannetta vaiti, sammalenvihreät silmät kapeina viiruina. Seistyään hetken tarkkailemassa, mies asteli lähemmäs, suoraan ruumiin luo, välittämättä siitä, että pukunsa helmat saattoivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä värjäytyä vereen. Ilmeensä oli jopa jollain tasolla ilahtunut, kun katseensa tarkasteli ulos aukirevitystä vatsasta pursuavia sisäelimiä.

"He eivät ole tälläkään kertaa säästelleet voimiaan..."
Ylipappi lausui mystisesti, oikeastaan todeten sen itselleen. Tai kenties tarkoittaen sen vain tiettyjen kuultavaksi, ehkäpä osoittaen sanansa tuolle pitkälle, massasta erottuvalle ylemmän auktoriteetin edustajalle, vaikkei katsonutkaan toiseen päin. Saburou kallisti aavistuksen päätään, ennenkuin hitaasti käänsi katseensa Naokiin, sanomatta mitään, huulillaan omituinen pieni hymy. Se selkeästi kertoi, että kenties ylipappi tiesi asiasta jotakin -tai sitten oli niin järkyttynyt tästä näystä, ettei osannut muuta kuin hymyillä.

Naoki ei huomannut pappia ennen kuin kuuli tämän äänen. Hän käänsi katseensa rauhallisesti mieheen päin ja kohtasi pitkän miehen rauhallisen katseen. Ylipappi ei näyttänyt... suorastaan järkyttyneeltä - pieni, kenties pahoitteleva hymy viipyi hänen huulillaan, mutta mitään muuta miehen kasvoilla ei näkynytkään.
Samurai tunsi papin nimeltä, luonnollisesti kaikki tunsivat Minamoto no Saburoun, hän tuntui olevan kuin pinttynyt tahra Osushissa, tosin huomattavasti hienostuneempi ja sivistyneempi mutta yhtä vaikea päästä eroon.
Samurai oli aikanaan, teini-iän hormonien hyrrätessä, ollut äärettömän ihastunut mieheen, hänen rauhalliseen käytökseensä ja pitkään kehoonsa - tuolloin he olivat olleet vielä suunnilleen saman pituisia, tätä nykyä Naoki valitettavasti ylsi huomattavasti korkeammalle - ja oli vuodattanut sydämessään useita tarpeettomia ja erittäin huonoja runoja miehen komeille kasvoille.
Oli hyvä ettei hän ollut koskaan päästänyt niistä yhtäkään paperille, niiden jälkeenpäin lukeminen olisi ollut silmät polttava kokemus.

Kaiken tämän pohtimisen päätteeksi ainoa, mitä Naoki teki oli nyökkäys. Samurai asteli pitkin askelin miehen rinnalle.
"Guji-sama", hän sanoi tavallistakin jäykemmin. "Tiedättekö jotain tapahtuneesta?"
Naokin katse kävi jälleen pahassa kunnossa olevassa raadossa. Hän olisi voinut vannoa, että vielä äsken pappi, jonka ei olisi uskonut tottuneen tällaiseen, oli katsonut sitä kasvoillaan rauhallinen ilme.
"Tai onko teillä aavistuksia siitä, kuka tämä henkilö on saattanut olla?"
Naoki astui askeleen kauemmas odottaen miehen seuraavan häntä. Hän muisti jälleen yhden ylipapin hyvistä puolista, hän ei saanut Naokissa aikaan tunnetta siitä, että kanssapuhuja joutui katkaisemaan niskansa yrittäessään katsoa häneen.

Miehen ilme pehmeni selvästi, kun toinen puhutteli häntä.
"Shizuka-san."
Hän vastasi, pienellä nyökkäykselle, pysytellen hetken aikaa vaiti, kuin luodakseen luonnostaan dramaattisen tauon.
"Onko sinulla?"
Vastaamisen sijasta ylipappi esitti vastakysymyksen, hylkäämättä hetkeksikään pehmeää, tietäväistä hymyään, vaikka sinutteli toista. Se oli kuin pieni haaste, tarkkaan aseteltu, lähes huomaamaton asia puheessa. Se ei ollut uhkaus, vain muistutus heidän arvoasemiensa kohtaamisesta. Pikkuruinen, hellä näpäytys, joka saattoi kaikesta huolimatta pitää sisällään paljon hiljaista tietoa, varsinkin kun oli kyse Saburousta.

Mies seurasi silmät kapeina, kissamaisina viiruina, astuen ruumiin irtonaisen käden ylitse varsin arkisesti, kuin hän tekisi sellaista joka päivä. Saburoulta oli usein mahdotonta odottaa selkeää, yksiselitteistä vastausta mihinkään -ellei mies sitten sattunut olemaan sellaisella päällä, että päätti avata sanaisen arkkunsa. Painostaminen oli mahdotonta, ja sen tiesi kyllä jokainen, joka oli yrittänyt ja joutunut pettymään.

Jos Naoki huomasi tuon näpäytyksen, kuten teki, se ei näkynyt samurain kasvoilta lainkaan. Hän loi katseen kaikkeen tuohon vereen ja suolen pätkiin jotka olivat epäilemättä eilen olleet osa ihmistä.
"Ainoastaan arvauksia ja toiveita siitä, kuka se ei olisi ollut", Naoki vastasi vakavana. "Mutta miksi täällä? Olisiko mahdollista, että temppelille olisi kuulunut jotain?" Hän esitti kysymyksen vaikka epäili, että saisi vastauksen ainoastaan vastakysymyksen.

Jälleen näytti siltä, että mies likaisi asunsa helmat jos jatkaisi tuota samaa.
"Olkaa varovainen, Guji-sama", nainen totesi kulmiaan kurtistaen. Miehen suhtautuminen asiaan oli lähes yliluonnollisen tyyni, kuin ihmisen kuolema, kuka hän sitten olikaan ollut, ei olisi liikuttanut miestä lainkaan. Samanlaista suhtautumista oli nähtävissä maata kiertäneillä samurailla, ei paikallisilla papeilla.
Ylipappi oli yksi mysteeri. Nuorempana Naoki oli kuullut, kuinka isä oli yrittänyt onkia mieheltä tietoja - oli sanomattakin selvää, että tällöin oltiin jääty ilman saalista eikä Naoki epäillyt, että jos hän ryhtyisi samaan, saalis jäisi aivan yhtä laihaksi.

"Kenties."
Ylipappi vastasi, tälläkään kertaa suoraan vastaamatta, mutta se oli silti lähempänä vastausta kuin aikaisempi. Kenties temppelille oli saattanut kuulua jotain. MUtta sekin oli vain ehkä. Ja tietysti, temppelille oli saattanut kuulua jotakin, mutta oliko sitä ollut kuulemassa kukaan? Sen Saburou eittämättä tiesi.
"Tietysti, Shizuka-san. Ole sinäkin."
Mies myhäili hieman pehmeästi, vaikka sanoissaan oli hämmentävän pahaenteinen sointi. Se tosin oli normaalia. Saburousta ei koskaan voinut tietää, mitä hän mietti, tai sanoillaan tarkoitti.

"Kamit kuulevat kaikenlaista..."
Saburou lausui, selittämättä sanojaan tai sitä, miten ne tähän tilanteeseen millään tapaa edes liittyivät. Sellaista se oli. Mutta oli Naokin onni, että Saburou piti tuosta, vaikkei sitä esille tuonutkaan. Jos hän ei olisi pitänyt, ei hän olisi senkään vertaa ollut yhteistyöhaluinen.
"Mitä sinä todella haluat kysyä, Shizuka-san?"

Naoki karisti mielestään yllättävän halun tarttua pitkää miestä ja ravistella häntä kunnes mies olisi niin pyörryksissä että antaisi suoria vastauksia. Se ei olisi soveliasta eikä hän tiennyt, oliko ylipapilla todellisuudessa vastauksia, mitä antaa hänelle joten väkivalta saattaisi osoittautua turhaksi.
Mies jätti tarkoituksella ymmärtämättä hänen kehotuksensa olla varovainen, saaden kuitenkin sanansa kuulostamaan pahaenteisiltä.

"Niin, kenties rukoilu auttaa meitä löytämään vastauksen", Naoki totesi äänessään epäily, tietämättä miten muutenkaan tulkita miehen arvoitukselliset sanat kuin kehotuksena rukoilla vastausta. Hän oli liian maanläheinen uskoakseen sellaisiin ihmeisiin.
Miehen kysymys sai usean kysymyksen käymään Naokin mielessä kuten mistä minä löydän tekijän? Mistä minä löydän shinobien piilopaikan voidakseni murskata heidät jalkoihin kuin muurahaiset, repiä heidät kappaleiksi, tuhota heidät kunnes he näyttävät samalta kuin heidän viimeisin uhrinsa? Onko samanlaisia ruumiita piilossa seuraavan kulman takana muttemme ole vielä huomanneet sitä? Kaikkein viimeisimpänä kysymyksenä naisen mielessä kävi myös: Kuka te oikeasti olette, ylipappi - anteeksi, tarkoitan mikä te olette? Lapsenlapsenne on minun ikäiseni ja lähes pituiseni enkä kaiken lisäksi voi sietää hänen persoonaansa.
Näiden kysymyksen sijaan samurai kysyi toisenlaisen kysymyksen:
"Olenko minä osasyyllinen tähän." Kysymys lausuttiin nykivän hymyn kera. "Mutta siihen kukaan tuskin tietää vastausta, joten minun täytyy tyytyä kysymään kysymyksiä joihin saatan löytää vastaukset."

Saburou näytti suorastaan riemastuvan Naokin mainitessa rukoilemisen. Mies tosin peitti sen hyvin, vaikka tuntuikin olevan todella huvittunut jostain syystä toisen sanojen takia. Hän nosti hieman helmojaan, katsahtaen rauhallisesti, kuinka ne olivat jo värjäytyneet aavistuksen tummanpunervaan vereen. Se ei näyttänyt hätkähdyttävän ylipappia lainkaan, kuin tämä ei olisi ollut todellakaan ensimmäinen kerta. Ja toisaalta, mitä ylipappiin tuli, se tuskin olikaan.

"Kenties juuri niihin kysymyksiin vastaukset löytyvätkin helpommin kuin uskotkaan."
Saburou vastasi, katsahtaen toista.
"Onko yksi varis suuressa lintuparvessa vastuullinen koko parven tuottamista vahingoista?"
Hän kysyi, kallistaen aavistuksen päätään, muttei tuntunut odottavan vastausta.
"Kenties on asioita, joita ei näillä kaduilla kannata kertoa. Seinilläkin on korvat, ikkunoilla silmät ja ovilla nenät. Koko talo tuntee sinun kaikki syntisi."
Mies lausui, hämärästi, viitaten toista jatkamaan eteenpäin, huulillaan kareillen aina yhtä pehmeä, mystinen hymy. Vain harvoilla kyseinen ilme saattoi viestiä niin vastakkaisia asioita.

"Ei, se ei ole vastaus, jonka te tai kukaan muu voisi antaa."
Siitähän tässä olin nyt kyse, hänen egostaan, hänen halustaan olla sankari, joka tuntui jossain tilanteissa olevan suurempi kuin hänen halunsa oikeasti suojella kaupunkia. Tähän kysymykseen hän ei voisi löytää vastausta ylipapin viisaudesta, siihen hän ei löytäisi vastausta keneltäkään muulta kuin itseltään. Se olisi vain yksi monista vastauksista, mitä Naoki oli velkaa itselleen ja joihin hän ei välttämättä tulisi koskaan vastaamaan.

Seuraavat miehen sanat saivat samurain kurtistamaan kulmiaan. Hän ei olisi halunnut ymmärtää miehen lausahdusta siten, kuin hän ymmärsi sen. Hän ei sanonut noihin sanoihin mitään, mikä tuntui lisäävän miehen arvoituksellisien sanojen virtaa.
"Mutta on myös asioita, joista on syytä puhua, Guji-sama", Naoki totesi, tuntien itsensä nuoreksi oppipojaksi joka yritti vaatia mestariltaan vastausta elämän tarkoitukseen. "On asioita, joista ei ole oikein vaieta."
Jälleen kerran samurai joutui hillitsemään itsensä olemaan toimimasta arvolleen sopimattomasti.
"On rikoksia, joiden tekijä ansaitsee rangaistuksen."

[Kolmas kerta toden sanoo o/ Koneeni söi kaksi edellistä viestiä XD]

Ylipappi ei sanonut mitään, myhäili vain tuttua hymyään. Ei ollut hänen tarkoituksensa korjata toisen sanoja, sillä lopulta tässä maailmassa kaikki oli mahdollista. Hän kohotti hetkeksi kapeat silmänsä vilkaisemaan taivaalle, kuin olisi odottanut sadetta tai varonut lintuja. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Taivaalla oli muutama hentoinen pilvi, mutta ne eivät enteilleet sadetta.

"Teet, kuten uskot oikeaksi, Shizuka-san."
Hän huomautti, kallistaen päätään aavistuksen, juuri sen verran, että auringonvalo kohtasi viirumaiset silmänsä, saaden syvän sammalenvihreän äkkiä hyppäämään esille Saburoun muuten niin kohtuullisen tavanomaisesta olemuksesta.
"Mutta muista, että sinun oikeasi ei välttämättä ole kaikille paras ratkaisu."
Ylipappi lausui, katsellen toista kuin isä lastaan, lempeästi, mutta vakavana, varoittavana, suojelevana. Mies viittasi ruumiin suuntaan.
"Ja, Shizuka-san, sinuna olisin varovainen. Tuskin haluat olla seuraava."
Hän varoitti pehmeällä äänellä, hymyn kertaakaan kuolematta huuliltaan, antaen sanoilleen pahaenteisen soinnin. Toisaalta Saburousta ei koskaan tiennyt, mitä tuo sanoillaan tarkoitti. Ehkä hänen tarkoituksenaan olikin vain pelotella... tai sitten niissä oli jokin verhottu viesti, joka ei heti avautunut.

[om nom nom. Minun viestejäni syö vain foorumi ja sekin yleensä antaa ne takaisin, jos painan edellistä]

Jälleen miehen sanoja seurasi kulmien kurtistus.
"Jos emme usko oikeaan ja väärään voimme lopettaa olemasta ihmisiä", samurai totesi. Hän tiesi, että oli monta oikeaa ja väärää mutta hän taisteli omiensa edestä. Hän oli kuitenkin huomannut itse jossain tilanteissa tämän lähes mahdottomaksi, joskus oli hankala yhdistää sekä oikeaa että inhimillistä.Tämä ei ollut niitä hetkiä.
Naoki näki asian kuten lainvalvoja, sillä tavalla kuin hänet oli koulutettu ajattelemaan. Jos lakia ja järjestystä ei olisi, mikä hän olisi? Pelkkä pituuskompleksin kanssa taisteleva nainen joka kuvitteli olevansa mies - tai mies joka kuvitteli olevansa nainen.

Naoki käänsi katseensa heitä ympäröiviin taloihin ennen kuin vastasi miehen sanoihin. Niin, hän tosiaan voisi olla seuraava - mutta niin voisi olla kuka tahansa muukin vaikka todennäköisyys hänen kohdallaan oli tavallista kadun tallaajaa huomattavasti suurempi. Se oli yllättävän kannustava ajatus, hänellä oli myös tavallista kadun tallaajaa paremmat valmiudet taistella vastaan.
"Silloin saisin mahdollisuuden nähdä sen silmästä silmään", samurai totesi. "Ja ehkä minä en olisikaan seuraava vaan tekijä itse."

"Minkä sen, Shizuka-san? Etkö sinä sitten usko, että tämä olisi korkeampien voimien tekosia?"
Mies kysyi, vaikka ajatus tuntuikin häntä suuresti huvittavan.
"Sinun olisi syytä suorittaa puhdistusrituaali saadaksesi mielellesi rauhan."
Saburou vielä lisäsi, kuin olisi jutustellut päivän säästä. Hän hymähti hieman, ennenkuin risti kätensä hitaasti.
"Mikäli uppoudut yhtään syvemmälle tähän valaisevaan asiaan, se vie sinut yhtä varmasti mukanaan uppeluksiin kuin suuren joen pohjavirtaus. Et pääse takaisin, vaikka kuinka haluaisitkin."
Hän vielä huomautti, ennenkuin kääntyi, takaisin temppelin suuntaan, pysähtyen kuitenkin, kääntyen katsomaan olkansa ylitse.

"Shizuka-san. Minä tiedän paljon asioita, joista saattaisi olla sinulle hyötyä. Ne ovat käytettävissäsi, riippuen siitä, onko sinulla jotakin, mitä minä saattaisin haluta."
Ylipappi soi samuraille jopa tyytyväisen oloisen hymyn. Sellaisen, kuin kissalla kermakupilla. Hän tiesi paljon, mutta eikö toisilla leikkiminen juuri ollutkin kaikista mielenkiintoisinta? Tämä Shizuka no Naoki oli juuri sellainen nappula, jonka siirtelemisestä hän tulisi vielä nauttimaan suuresti.

Naoki ei selvästi ollut ainoa, joka oli sitä mieltä, että tällaisiin tekoihin tarvittiin joku, joka oli lihaa ja verta - ainakin osittain vaikka nainen olikin jo sulkenut pois mahdollisuuden että tekijän olisi mahdollista olla muuta kuin ihminen.
Miehen sanat menivät jälleen arvoituksellisuudessaan yli hänen ymmärryksensä eikä poliisi voinut tehdä muuta kuin nyökätä tietämättä mitä muutakaan vastata.
Ylipappi näytti jo merkkejä siitä, että oli lähdössä ja kaikki Naokin raskaat yritykset saada hänestä edes järkevä, todisteeksi kelpaava lausahdus näytti mahdottomuudelta.

Samurai olisi voinut tuulettaa riemuissaan ylipapin viimeisien sanojen myötä. He olivat vetäneet köyttä asiasta piilomerkitysten ja arvoituksellisten sanojen - jotka olivat tulleet ylipapin suunnalta - sanojen avulla mutta nyt Naoki oli saanut kiskottua miehen viivan yli tai enemmänkin, mies oli äkkiä päästänyt irti köydestä ja hypännyt viivan yli itse.
"Ja mitä sellainen mahtaisi olla?" samurai kysyi vakavana. Hänen uskollisuutensa, sielunsa tai esikoispoikansa? Viimeistä mies saisi odottaa hieman pidempään sillä Naoki ei uskonut, että tulisi hankkimaan lapsia aikoihin, korkeintaan hankkimaan naisen synnyttämään lapsia hänen nimiinsä.
Näistä hämmentävistä sanoista huolimatta hän oli nyt lähempänä, nyt ylipappi puhui kieltä, jota hän kykeni ymmärtämään. Joskus hän mietti, mikä hänen teini-iän miesmaussaan oli ollut vikana ja oliko se parantunut lainkaan vuosien varrella.

Saburou hymyili vain pehmeästi samuraille. Hän viittasi toista mukaansa.
"Etköhän sinä tiedä, Shizuka-san... Tai ainakin pian tulet tietämään..."
Mies myhäili salaperäisesti.
"Ehkä meidän olisi järkevintä keskustella tästä temppelillä... Ellet tahdo, että kaikki saavat tietää jotakin, mikä on tarkoitettu vain sinun korvillesi..."
Ylipappi myhäili, kuulostaen hyvin pahaenteiseltä ja lähes turhan mielistelevältä. Jo hetken olisi voinut uskoa, että mies pilaili, lähes pilkkasi samuraita, mutta Saburoun ilme oli kuitenkin yhä tuttua, lähes ärsyttävää hymyä. Oli mahdotonta sanoa, mitä mies oikein oli sanoillaan lopulta ajanut takaa. Mitä ihmettä vaaleahiuksinen saattoi oikein tahtoa...?

"Oletko ollut yhteyksissä pojanpoikaani?"
Mies äkkiä kysyi, katsomatta Naokiin, tuntuen myhäilevän ja kyselevän täysin turhia kysymyksiä. Mutta kenties niidenkin takana oli jokin punainen lanka, jokin asia, joka oli ajanut ylipapin muodostamaan tällaisen omituisen, tilanteeseen sopimattoman kysymyksen. Se saattoi tietysti olla vain päähänpisto, mutta harvemmin Saburoun sanat olivat vain päähänpistoja...

"Hyvä on, guji-sama", Naoki huomasi vastaavansa. Juuri nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin astella miehen rinnalla. Hän olisi halunnut sanoa, ettei hänellä ollut mitään salattavaa, että mies voisi jakaa asiansa tässä, kaikkien kuullen mutta samurai ei pystynyt siihen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä se voisi olla, eikä arvailu olisi auttanut sillä ylipapin kohdalla vastaus ei ollut koskaan yksinkertainen. Peläten miehen sanoja hän ei voinut kuin seurata lumoutuneena, jännittyneenä ja hermostuneena.
Nainen tunsi kuitenkin olonsa levottomaksi. Hän tunsi olonsa samalla pilkatuksi kun saattoi kuvitella miehen olevan vakavissaan.

Kun puheeksi tuli miehen pojanpoika Naoki irvisti mielessään. Miksi hän olisi ollut yhteyksissä Ryusukeen - eihän hän olisi halunnut edes olla samassa huoneessa kyseisen miehen kanssa saati sitten keskustella hänen kanssaan! Se, että heidän sukujensa kartanot olivat samassa kaupunginosassa riitti siihen, että ne olivat Naokin silmissä turhan lähellä toisiaan. Oikeastaan siitä, että hän oli nähnyt miehen ohimennen ei tainnut olla kovinkaan kauaa.
"En näe mitään syytä, miksi minun olisi pitänyt olla häneen yhteydessä", samurai vastasi diplomaattisesti jättämättä sanomatta, ettei viettänyt aikaansa elostelijoina pitämiensä ihmisten seurassa.

Saburoun hymy ei sammunut, hän katseli toista jopa laiskasti silmäluomiensa lomasta.
"Niinkö? Ette taida siis oikein tulla juttuun..."
Mies totesi, hymisten hieman itsekseen, päätään kevyesti puistaen. Asia ei kuitenkaan tuntunut olevan mikään uusi hänelle, sillä toinen ei tuntunut lainkaan yllättyneeltä.
"Oletat pojanpoikani ajan kuluvan vain maksullisten naisten ja saken parissa, eikö totta?"
Ylipappi jatkoi kyselyään, kun johdatti heitä kohti temppeliä.
"Enkä toisaalta sano, ettetkö olisi mitä suurimmassa määrin oikeassa... Tai väärässä..."
Hän hymisi pehmeästi, kun seisahtui hetkeksi torii -portin alle, luoden katseensa samuraihin, sanomatta hetkeen mitään. Katseensa kuitenkin kertoi, että mikäli tuo halusi kuulla mitä sanottavana oli, toisen olisi seurattava häntä.

Mies kääntyi sitten, pukunsa kankaiden heikosti kahahtaessa, ja lähti jatkamaan matkaansa kohti temppeliä, mutta suunnaten enemmän sen ohi, puiden reunustamalle pienelle aukiolle, jossa he olivat lähes kokonaan piilossa mahdollisilta uteliailta katseilta. Metsä tuntui rauhoittavalta, se syleili shintotemppeliä hellästi, kuin temppeli olisi vain kasvanut ulos siitä, sattuman kautta, ollut osa suurta hengittävien puiden muodostamaa yhteisöä.

Naoki ei voinut estää nolostumisen aikaansaamaa pientä punaa poskillaan miehen sanovan suoraan, etteivät he Ryosuken kanssa tulleet toimeen. Kyse ei ollut aivan siitä - tai näin samurai oli aina ainakin ajatellut. Kyse oli hänestä ja hänen periaatteistaan, ei siitä että toisella olisi ollut mitään häntä vastaan.
"Asia ei ole niin yksiselitteinen", Naoki totesi tuntien pientä tarvetta selvittää asiaa miehelle. Ylipapin seuraavat sanat kuitenkin kertoivat hänelle, että mies tiesi kyllä aivan hyvin, miten asia todellisuudessa oli. Jos samurain poskilla ei olisi jo ennestään karehtinut pieni puna, olisi se nyt viimeistään niille ulottunut. "Minä... emh, hänen vapaa-aikansa vietto ei kuulu minulle mitenkään."
Jälleen ties kuinka monennen kerran Naoki sai häiritsevän mielikuvan siitä, että mies osasi lukea aivan liian hyvin hänen mielenliikkeitään. Tosin kenties hänen kantansa juhlimiseen maksullisten naisten kanssa ei ollut niin hankalasti arvattavissa kuin muutama muu asia hänessä.

He kävelivät pienelle aukiolle jolla he olisivat turvassa uteliaiden katseilta ja jonka puut tarjosivat näkösuojan lisäksi myös äänieristyksen joten he voisivat puhua kuiskimatta ilman pelkoa, että joku kuulisi heidän keskustelunsa.
Naoki tiesi valitettavan hyvin, ettei hän ollut siinä asemassa, että voisi ryhtyä pommittamaan miehen kysymyksillä. Tai vaikka olisikin ollut, hän ei olisi saanut sellaisella toiminnalla haluamiaan vastauksia.
Sen sijaan hän loi mieheen odottavan katseen.

Ylipappia tuntui huvittavan Naokin näkyvä punastelu. Tuo tuntui hyrisevän hiljaa tyytyväisyydestä, hymisten kuin tuuli puiden lehvästöissä. Tosin oli mahdotonta sanoa, oliko se hyvänlaatuista hyminää vai kenties, harmittiko asia häntä. Mutta ainakaan hymynsä ei rakoilut, se ei suonut minkäänlaista tarttumapintaa minkäänlaisille oletuksille. Temppeli oli hiljainen, se odotti rauhallisena isäntäänsä palaavaksi. Saburou katseli rauhallisena Naokia, hymyillen tuolle, tietäen hiljaisuutensa ärsyttävän monia. Hän näki toisen katseesta tuon haluavan vastauksia. Ja Saburou tiesi ne, hän tiesi hyvinkin paljon asioita, mutta oli eri asia, oliko se hänen tehtävänsä paljastaa niitä samuraille, vai pitäisikö tuon saada ne selville itse -kenties katkerimman mahdollisen kohtalon kautta.

"Shizuka-san..."
Mies aloitti, kun kaivoi jostakin kimononsa sisältä kapean, pitkävartisen piipun ja pienen silkkipussin. Tottuneesti hän avasi pussin, pidellen piippua tukevasti pitkien, kapeiden sormiensa välissä ottaessaan hyppysellisen tummanrusehtavanvihertävää purua, täyttäen piipun pienen tulipesän, ennenkuin loi toiseen ovelan, pitkän silmäyksen, kääntyen ja asteli kohti temppeliä.
"Voi, Shizuka-san..."
Saburou toisti, kun asteli peremmälle temppeliin, kadoten lyhyeksi hetkeksi näkymättömiin, mutta palasi pian, ohuen savuvanan nyt noustessa piipusta, miehen vetäessä henkoset.
"Odotat minulta kovasti vastauksia..."
Hän huomautti, nyt kuuluvampaan ääneen, astellen hitaammin toisen luo.
"...Mutta oletko valmis kestämään niiden seuraukset? Tiedäthän, että tieto lisää tuskaa... Ja sinun kohdallasi, se voi lisätä sitä aivan liikaa..."
Ylipappi huomautti, kunnes pysähtyi, muutaman metrin päähän toisesta.
"Vain houkka ryntää suinpäin sinne, minne käsketään."
Hän huomautti, mystisesti. Piipusta leijuva savu tuoksui omituisen makealle, ei siis täysin tupakalle.

Lopultakin vaikutti siltä, että mies oli aloittamassa hänen kysymyksiinsä vastaamisen jatkuvan arvuuttelun sijaan. Naoki olisi voinut jälleen tuulettaa pienen voiton jälkeen. Mies antoi hänen kuitenkin odottaa, ylipappi kaivoi esille piippunsa, täytti sen aivan liian kiireettömästi ja loi liian pitkiä katseita temppelille. Tilanne oli sisimmässään kärsimättömästä lainvalvojasta kiduttava mutta hän kesti sen ilmekään värähtämättä.
Piippua poltellen mies jatkoi hänen odotuttamistaan astellen ensin pois, sitten takaisin samurain luo, esitellen komeaa olemustaan joka oli vielä kymmenisen vuotta sitten riittänyt iskemään Naokilta jalat alta.
"Olkaa hyvä, älkääkä kutsuko minua syyttä houkaksi", nainen totesi kapeat kulmat ärtyneessä kurtussa. "Minä en ryntää minnekään ajattelematta, en ole mies, joka tekisi sellaista."
Hänen sanansa eivät olleet täysin totta, oli asioita jotka... vähensivät hänen arvostelukykyään mitä suurimmissa määrin. Samurai ei kuitenkaan aikonut perääntyä enää. Perääntyminen tässä vaiheessa olisi ärsyttänyt häntä jälkikäteen, oikeastaan jo pelkkä ajatus siitä ärsytti häntä jo nyt.
"Joten olkaa hyvä ja jatkakaa."

Ylipappi tuntui sitävastoin nauttivan täysin tilanteesta. Hän katseli rauhallisena samuraita, ja mitä enemmän mahdollisia alkavan ärtymyksen merkkejä Saburou saattoi lukea toisen olemuksesta, sitä tyytyväisemmältä hän vaikutti.
"Niin, ette ole mies, joka tekisi sellaista..."
Valkohiuksinen toisti, sulkien kissamaisen kapeat silmänsä, tuprutellen ajatuksissaan piippuaan hyvän aikaa, ennenkuin taas avasi silmänsä ja kohdisti katseensa taivaalle.
"Etkö näe sitä, Shizuka-san?"
Hän kysyi, viitaten löyhästi piippukädellään metsään päin -tai kenties kohti pääkaupunkia. Oli mahdotonta tietää, mitä ylipappi mahtoi eleellään lopullisesti tarkoittaa, mutta sillä nyt ei liennyt järin merkitystä.
"Aika muuttuu."
Mies lisäsi, ennenkuin laski katsettaan, kohdistaen sammalenvihreät silmänsä samuraihin. Niiden syvässä vihreydessä oli jopa jotain lumoavaa, houkuttelevaa, mutta samalla niissä piili vaara, kuten vehreän soisessa maastossa usein.

"He ovat liikkeellä ja janoavat verta."
Saburou myhäili, suoden toiselle aavistuksen leveämmänkin hymyn, ennenkuin astui lähemmäs, kallistaen päätään. Hän ei tuntunut välittävän siitä, että piippunsa savu saattoi tunkeutua liiankin tuttavallisesti toisen kasvoille.
"Etsi mies, jonka silmät hohkaavat kaukaisen pohjoisen kylmyyttä. Hän ei vastausta tiedä, eikä siis voi sitä sinulle kertoa, mutta hänen avullaan saatat saada selville monia asioita, jos vain olet tarpeeksi ovela..."
Sanoissaan oli selkeä haaste. Arpa oli heitetty, kortit lyöty pöytään, ensimmäinen siirto tehty. Oli vastustajan vuoro.
"Ja Shizuka-san... Muista varoa sinisiä pääskyjä..."
Ylipappi myhäili omituisesti kehräten, vetäytyen kauemmas.

Naoki tunsi olonsa erittäin epämukavaksi miehen toistaessa hänen sanansa siihen sävyyn, kuin hän olisi tiennyt samuraista jotain, minkä Naoki olisi toivonut hänen olevan tietämättä. Papin tapa puhua kuitenkin oli tällainen joten asian paljastaminen itse olisi häviö samuraille, luultavasti Saburou ei tiennyt mitään.
Miksi hän muuten ei olisi tehnyt asialle mitään?
"Ajan on muututtava", Naoki totesi ja hymyili hienoisesti. "Mutta jotkut muutokset tapahtuvat liian hitaasti."
Hän jätti auki, millaisia muutoksia tarkoitti sanoillaan ja kieltäytyi pienen hetken ajan vastaamasta ylipapin katseeseen.

Nyt he pääsivät asiaan. Ainakin niissä määrin, mitä ylipapin kanssa pystyi pääsemään.
"Tiedän", Naoki sanoi, täyttääkseen hiljaisuuden ja saadakseen miehen jatkamaan sanojaan. Sen sijaan Saburou kuitenkin astui lähemmäksi häntä, tuli aivan liian lähelle jotta Naoki olisi voinut tuntea olonsa täysin mukavaksi. Hän pystyi haistamaan miehen vaikka tuoksu sekoittui piipusta leijailevan savun lemuun minkä aiheuttaman yskäisyn hän onnistui vain juuri ja juuri estämään. Miehen silmien vihreänsävy oli läheltä katsottuna vielä hypnoottisempi kuin hän oli muistanut.
Mies jatkoi arvoituksellisia sanojaan ja antoi samuraille neuvon. Järjettömän neuvon - hänkö olisi tarpeeksi ovela onkiakseen keneltäkään tietoa? Hän ei kuitenkaan ollut yllättynyt vaikka oli aivan pienen hetken ajan odottanut selkeää vastausta kysymyksiinsä.
"Yritän olla varovainen", Naoki sanoi, täyttäen jälleen ainoastaan sanoillaan hiljaisuutta mutta miehen eleistä päätellen heidän keskustelunsa oli nyt keskusteltu. "Kiitän teitä ajastanne Minamoto-sama."

Ylipappi hymyili edelleen pienesti, ottaen hieman paremman asennon, pidellen piippua kevyesti.
"Tule toki puhumaan kanssani, jos mieltäsi painaa jokin..."
Hän vastasi, hymynsä aavistuksen kiristyessä, silmiensä kaventuessa vain parin millin verran. Sanoissaan oli äkkiä jotakin jopa uhkaavaa.
"Muista, Shizuka-san, ettet sotkeudu liian hämäräperäisiin asioihin..."
Mies huomautti, kun katsahti temppelille päin, niin että hetken ajan tuon oli mahdollista nähdä hänen sivuprofiilinsa.
"...vaikka sanani taitavatkin kaikua kuuroille korville, vai mitä? Sinähän kuljet juuri sinne, minne tahdotkin..."
Hän hymähti, kääntäen katseensa ovelasti samuraihin, jopa hitusen huvittuneen oloisena. Saburou tiesi vallan hyvin, etteivät hänen sanansa hetkauttaneet tottunutta samuraita. Ja ehkei niiden ollutkaan tarkoitus saada toista varovaiseksi, vaan ne saattoivatkin palvella jotain aivan muuta tarkoitusperää, sellaista, jonka vain ylipappi tiesi.

"No, menehän siitä sitten leikkimään, poikaseni..."
Mies kehotti, viitaten kohti temppelin uloskäyntiä.

Samurai hymähti.
"Kuten aina ennenkin, Minamoto-sama", Naoki sanoi mikä tarkoitti, että hän tuskin tulisi ihan heti puhumaan ylipapin kanssa, jos hänen mieltään painaisi jokin. Naoki mieluummin kätkisi mietteet itseensä eikä lausuisi niitä ääneen ennen kuin suuren pakon edessä.
Papin kasvot muuttuivat uhkaaviksi pienen hetken ajaksi hänen kehottaessaan samuraita olemaan sotkeutumasta hämäräperäisiin asioihin mutta hän lisäsi samantien, että Naoki epäilemättä kulkisi hänen sanoistaan huolimatta minne tahtoi.
"Joskus lapsen on kasvettava aikuiseksi ja alettava tekemään omat päätöksensä", Naoki totesi. Hän tosiaan tekisi sen, mitä itse näkisi parhaaksi, hän ei ollut hyvä kysymään muilta neuvoa.

"Kiitos, guji-sama", Naoki sanoi ja kumarsi pieneksi ennen kuin käänsi miehelle selkänsä ja harppoi ulos temppelistä. Rikospaikka oli siivottu ja kaupunki oli valmiina uuteen päivään, useat tietämättä miten se oli alkanut.
Naoki ei voinut olla miettimättä äsken käymäänsä keskustelua joka oli ollut kaikkea muuta kuin selkeä. Ylipappi ei ollut antanut hänelle vastauksia kysymyksiin vaan täyttänyt pään uusilla kysymyksillä.

((Kiitos pelistä!))

[Kiitos itsellesi! ^^]