Yamamoto no Katsuo

Though the sakura flowers bloom, my body can endure this sorrow every night.

The weakness in my hindered breast
Screams out; I am cast out

Even if fate brings tears deep in your eyes
You can’t stop the blood that flows through you

Nimi:
Yamamoto no Katsuo
Ikä:
Katsuo on elänyt jo viisikymmentä vuotta, mutta jonkin aikaa aikuistumisensa jälkeen hänen kehonsa lopetti ikääntymisen merkkien näyttämisen. Hänen voisi arvioida olevan iältään noin 25-vuotias, mutta sirojen ja elämän rasituksien kosketuksen välttäneiden kasvojensa ansiosta Katsuo pystyy esiintymään myös vasta aikuisuuden kynnykselle astuneena nuorukaisena.
Sukupuoli:
Mies
Laji:
Katsuo on hanyoo, yookain ja ihmisen rakkauden tuotos. Hänen äitinsä oli Yuki-onna, lumimyrskyissä vaeltava aavemainen ja kylmyyttä huokuva naishenki, isänsä puolestaan tavallinen puunhakkaaja. Katsuo on perinyt äidinsä lakastumattoman nuoruuden kauneuden ja kylmyyden. Hänen ja henkimaailman välillä vallitsee syvä ymmärrys, kuuluuhan hän itsekin sinne puoliksi. Katsuo on melko varma siitä, ettei ole kuolematon, muttei tiedä kuinka kauan tulee elämään.

Flowing like honey, falling to the ground fruitlessly
Wiping out my faint wish
Won‘t the deep crimson dying the earth fade with the falling rain?

Ammatti:
Katsuo on Koga-suvun uskollinen palvelija ja saanut niin kasvatuksensa kuin koulutuksensakin heiltä. Hän on huomaamaton salamurhaaja, mutta sitäkin enemmän tarkkaavainen korvapari ja salaisuuksia paljastavat silmät – varsinkin nyt, kun hienovarainen tehtävä vaatii tietojen keräämistä. Hän ei kuitenkaan ole Koga-ryun arvostettu jäsen, vaan päinvastoin sille kiitollisuudenvelassa oleva hoidokki, joka ei menneiden virheidensä takia ole läheskään yhtä arvostettu kuin muut, voimakkaammat hirvöt shinobien riveissä. Nykyjään hän esiintyy laittoman ilotalon työntekijänä, ja hurmaa tiensä vakoilemaan kohteitaan heidän makuuhuoneissaan. Katsuo on myös ollut kabukiseurueen jäsen ja hän saa pieniä sivutuloja puupiirroksillaan ja mustemaalauksillaan.
Asunto:
Katsuo asuu Osushinin kapeilla syrjäkujilla köyhien, paheellisten ja rikollisten ympäröimänä. Hänellä on kuuden ja puolen tatamin huone Chika-baa-sanin, vanhan leskirouvan, majataloksi naamioituneella laittomalla ilotalolla. Huone avautuu pienelle sisäpihalle. Katsuo ei vietä juurikaan aikaa huoneessaan, sillä se on tarkoitettu asiakkaiden vastaanottamiseen – sen sijaan hän on usein erään tuttunsa luona halutessaan viettää aikaa rauhassa maalaten tai nauttien hiljaisuudesta. Koga Manjidanin laaksossa hänellä on oma pieni yhden huoneen talonsa erillään päärakennuksista, mutta pieni rakennus on pölyinen ja pimeä kiinni salvattujen oviensa takana, kostunut ja ummehtunut käyttämättömyydestä vuosien aikana.
Suhteet:
Okiyomi – Katsuon äiti, voimakas Yuki-onna, joka antautui ihmisen vaimoksi miehen hyveistä vaikuttuneena, mutta katosi hyläten poikansa miehensä menetettyään.
Yama no Haru – hiljainen ja muista eristäytynyt puunhakkaaja, jonka hautapaikka on hänen kotinsa lähellä kasvavan ikivanhan kirsikkapuun juurella.
Chika-baa-san – uljaan samuraimiehensä kuoltua arvossa alentunut, häikäilemätön ja pikkuruinen yrittäjänainen, joka on parittajana toimimisen lisäksi hankkinut nuoria tyttöjä ystävättärensä koulittavaksi teehuoneen geishoiksi.
Sayuri – nuori, naimaton asesepän tytär, jonka suurin haavekuva on päästä mikoksi, ja joka pitää Katsuota parhaana ystävänään.
Kawasawa no Katamitsu – seitsemän vuotta sitten kuollut kabukinäyttelijä, elinvoimainen ja ylitsehuokuvan läsnäolon omistanut mies, joka oli ennen sairastumistaan melkein noussut yhdeksi aikansa suurimmista näyttelijöistä.
Kiyowara Morihiko – rikas kauppias ja taiteenystävä, opportunisti ja suuri hyväntekijä, joka tuntee Katsuon nimellä Enya Sadakaku.
Ayame & Akimasa – hermoheikko imettäjä ja roisi sensei, jotka ovat lähinnä vanhempia Katsuon elämässä. Molemmat ovat kuolleet yli kymmenen vuotta sitten.
Koga Suekuni – kuumapäinen ja harkitsematon, mutta ninjutsunsa parissa keskittynyt ja erehtymätön mies, joka ei vihaa ketään niin paljon kuin Katsuota, joka puolestaan haluaisi tulla toimeen opettajansa tyttärenpojan kanssa.


Ulkonäkö:
Sanotaan, että vaalea iho peittää seitsemän virhettä, ja Katsuon iho on kalvas kuin uusi lumi – vaikka hän muutoin näyttää kuin keltä tahansa kuolevaiselta, hänen ihonsa sileässä kuultavuudessa on jotain, mikä muistuttaa kuun valosta lumihangella. Iho myös antaa anteeksi monta virhettä Katsuon ulkonäössä. Hän on pitkähkö, 163-senttinen, muttei kuitenkaan pistä silmään. Katsuon keho on jäntevä, sulokas voimakkuudessaan ja suoraryhtinen, mikä melkein peittää sen, kuinka hänen jalkansa ovat hieman liian lyhyet ja kädet hieman liian pitkät ollakseen täysin sopusoinnussa harteikkaan ja pitkäselkäisen keskivartalon kanssa. Pienistä virheistään huolimatta Katsuo on silti miellyttävän ja nuorekkaan näköinen kaartuvine kauloineen ja pitkine sormineen, hienovaraisesta kehonkielestään puhumattakaan. Jopa hänen äänensä heijastelee vahvan mutta tyynen nuoren miehen mielikuvaa matalahkolla pehmeydellään.

Katsuon kasvot ovat myöskin miellyttävän hienopiirteiset ja suhteellisen säännölliset. Pitkänmalliseen, pehmeään mutta vahvaan leukaan päättyvään soikioon kuuluvat melko lähekkäin olevat kapeat, hiilenmustat silmät, joiden lyhyet mutta paksut ripset korostavat niiden terävyyttä. Katsuon nenä on melko pitkä ja lihaisa, ja nenän kärki on painunut hieman lysyyn. Hänen poskensa ovat aavistuksen kuopalla, mikä korostaa vahvoja poskipäitä, ja hänen huulensa ovat leveät ja runsaan muodokkaat. Yksinkertaisesti monet Katsuon piirteet ovat yleisesti ihailtuja, mutta kuitenkin hänen ulkomuotonsa häilyy liian runsaan ja jykevän rajalla, mikä tuo miehen ulkomuotoon tiettyä voimaa hentouden tilalle. Katsuon kasvot ovat hyvin ilmeettömät, eikä ole hänen tapaistaan nauraa hohottaa suu auki. Hänen tavanomainen ilmeensä on mietteliään melankolinen lyhyeen päättyvien kulmakarvojen muodon takia.

Miehen yönmustat hiukset ylettyvät vapaina pitkälle selkään asti, mutta hän esiintyy harvoin niin vapaamuotoisessa asussa, etteikö sitoisi tukkaansa vähintäänkin kiinni takaraivolleen, ellei sitten asettele ajelemattomalle päälaelleen chonmage-tyylistä nutturaa. Parhaiten Katsuo viihtyy yksinkertaisessa yukatassa, mutta yleensä hän on pukeutunut siistiin, sinisensävyiseen ja koristelemattomaan kimonoon, tummanharmaaseen haoritakkiin ja pitää jalassaan getoja. Ei ole kuitenkaan ennenkuulumatonta, että Katsuo pukeutuisi vaaleampiin ja koristeellisempiin vaatteisiin korostaakseen nuorukaismaisuuttaan hurmatessaan itselleen asiakkaita miesten parista.

Katsuo on säästynyt huonosti parantuneilta ja massiivisilta arvilta, vaikka hänen kehossaan näkyykin merkkejä vaarallisesta elämästä ja useista likeltä piti -tilanteista. Hänen vasemmalla lavallaan on suurehko mustavalkoinen tatuointi lycoris radiata -kukista helmikehyksessä, joka peittää polttomerkkiä, jonka hän sai epäonnistuneen tehtävän aikana kiinni jäätyään. Hän valitsi mieluummin kysymyksiä herättävän tatuoinnin suoraan rikolliseksi leimaavan merkin tilalle.


Luonne:
Ne, jotka tuntevat Katsuon koreissa vaatteissa öisin lupaavia katseita vaihtavana hekumallisena nuorukaisena kuvailisivat häntä puheliaaksi, mutta kuitenkin seuralaiselleen runsaasti tilaa antavaksi; vilkkaaksi, mutta kuitenkin ylilyönnit taidokkaasti välttäväksi; vietteleväksi, mutta silti innostavan haastavaksi valloittaa. Miehille hän on hyvätapainen ja keimaileva, naisille hurmaava ja vahva. Kaikista eniten hän on kuitenkin miellyttämisenhaluinen mukautuja, jolla tuntuu olevan yhtä monet kasvot ja puheenparret kuin on asiakkaitakin. Hänet muutenkin tuntevan olisi helppo osoittaa suoraan sormellaan niitä kohtia, joissa Katsuon käytös muuttuu näyttelyksi, sanat teennäisiksi ja tarkoitusperät häikäilemättömästi miellyttämisellä hyväksikäyttäviksi. Hän pystyy olemaan täysin kaksinaamainen ja muokkaamaan itsestään tilanteeseen tarvittavan täysin häpeämättä, varsinkin, jos kyseessä on jokin hänen työnsä tai velvollisuutensa.

Kun kyseessä on muu, kuin yöllistä nautintoa hakeva seura, Katsuo muuttuu täysin. Hän on todella hiljainen ja äärimmäisen vähäeleinen, mutta silti samalla sulavan kohtelias. Hänen puheeseensa ei yksinkertaisesti sovi karkea kieli tai hätäiset ilmaisut, vaan hän on kaunopuheinen kuin aatelinen ja kunnioittava kuin palvelija. Hänen kehonkielensä on todella vähäistä, mutta sitäkin sulokkaampaa, ja Katsuon tyyntä ilmettä ei onnistu rikkomaan edes järkyttävin uutinen. Samaan aikaan Katsuo on myös paljon, paljon etäisempi kuin naurattaessaan asiakkaitaan – hänestä tulee tavoittamaton, aivan kuin hallittu ja pidättyväinen käytös loisi muurin, joka estää täysin hänen sisimpäänsä koskettamisen.


Katsuo ei ole hillitystä ja sirosta käytöksestään huolimatta juurikaan ystävällinen tai mukava, saati edes halukas tai aloitteellinen ystävyyssuhteissaan, vaikkei kohteliaisuuttaan kerran aloitetusta keskustelusta yleensä peräännykään. Hän on kova ja hyinen, välinpitämätön muiden haluja kohtaan, mikäli hänen tehtävänään ei ole niitä toteuttaa. Hän saattaa torjua hyvin tylysti yritykset päästä lähelleen, eikä välitä lainkaan aiheuttamastaan mielipahasta, mikäli se ei riko sopivaisuussääntöjä – Katsuo on aina varovaisempi ylempiensä seurassa, mutta vastavuoroisesti on kuin ei edes tunnustaisi niiden, joita ei arvosta, olemassaoloa. Vaikka hän onkin tottelevainen eikä koskaan epäröi laittaa itseään likoon, Katsuo säilyttää jopa niiden edessä, joille ei mahda mitään, oman sisimpänsä koskemattomana - säilyttää antautumalla kaikista tärkeimmän itsellään. Näin hän pystyy olemaan tehokas, julma, väkivaltainen, tuima ja pysyä lujana, vaikka olisikin pakotettu siihen ulkopuolelta.

Kylmät muurit ja kaukaisuus eivät ole ainoa puoli, jonka Katsuo uskaltaa näyttää läheisilleen. Hän kykenee huolimatta hitaasti versovasta luottamuksestaan ja kiintymyksestään saamaan ystäviä, ja hänessä on parempiakin piirteitä kuin pelkkää pettämistä ja hyistä etäälläpysyttelyä. Kun Katsuo todella välittää jostakusta, hän on aivan hukassa, saattaa olla entistä torjuvampi ja kylmempi – mutta myös sulaa suunnattomaan hellyyteen ja varovaisuuteen kiintymyksensä kohteen ympärillä. Hän on vaatimaton, suorastaan arka, eikä kykene uskomaan todellisten tuntojensa ollessa mukana, että joku voisi todella arvostaa niitä. Silti hän on huolehtiva ja läheinen niille, joista pitää, huolehtii heistä, tuntee olevansa vastuussa heille, on valmis tekemään uhrauksia heidän vuokseen. Vaikkei hän ole milloinkaan erityisen riehakas tai äänekäs, hänkin osaa laukoa sukkeluuksia, kuunnella, kannustaa ja jakaa salaisuuksia niiden parissa, joista todella välittää. Se, saako häntä lähestyvä vastaansa jäätä vai avonaisen sylin, ei riipu pelkästään siitä, kuinka paljon Katsuo luottaa häneen, vaan myös siitä, kuinka varmaksi hän kunakin hetkenä tuntee itsensä.


Joku voisi ihaillakin Katsuon periksiantamatonta, periaatteellista uskollisuutta, vaikka se onkin tehnyt hänestä aloilleen pysähtyneen, kuuliaisen koiran, joka vain odottaa seuraavaa käskyä ja uutta tehtävää tietämättä mitä elämällään tekisi. Katsuo itse kokee olevansa yhäkin aivan liian harkitsematon, aivan liian ailahtelevainen, eikä hän pelkää mitään niin paljon, kuin että saattaisi jonain päivänä toistaa nuoruuden virheensä ja yrittäisi liikoja ymmärtämättä mihin on joutumassa. Hän tiedostaa tuskallisen selvästi, kuinka hänen ylpeytensä ei ole harjaantunut vaan saa hänet toimimaan pikaistuksissaan, loukkaantumaan turhista ja haparoimaan sanoissaan, vaikka hänen olisi pitänyt kasvaa yli sellaisesta jo vuosia sitten. Katsuo ei pysty hyväksymään edes sitä, että hän todella nauttii pisteliään leikittelevästä sananvaihdosta ja haluaisi usein nauraa sutkautuksen kuullessaan – kaikki nämä ovat hänestä merkkejä siitä, ettei hän vieläkään hallitse itseään kyllin hyvin, että hän on epätäydellinen ja hänen täytyy yrittää lujemmin voidakseen olla se henkilö, joka hänen kuuluisi olla.

Katsuo ei arvosta mitään niin paljon kuin kunniallisuutta. Mikään ei voita hänen arvostustaan puolelleen paremmin kuin suoraselkäisuus ja vastuullisuus, kyky ottaa tekojensa seuraukset kannettavakseen ja seurata niitä loppuun saakka pelotta. Hän ei ihaile kaaosta eikä uusia ajatuksia, vaan hänestä vanhoja perinteitä tulee kunnioittaa, ovathan ne juuri se, mikä pitää ihmisen ihmisenä ja ihmiskunnan vajoamasta eläinten tasolle. Luottamus on toinen suuri kysymys Katsuolle – hän sietää paljon, suunnattoman paljon, muttei anna koskaan pettureille anteeksi. Hän ei myöskään pidä huonosta käytöksestä tai siivottomuudesta, ja usein mielessään nostaa itsensä kaiken inhoamansa heikkouden ja epäjärjestyksen ylle vain pettyäkseen, kun ei vieläkään pysty nousemaan vihaamansa pohjasakan yläpuolelle.

Huolimatta varmuudestaan, huolimatta ylpeydestään, huolimatta sisällään yhä vaalimistaan kunniantunnosta Katsuo pitää itseään epäonnistuneena, ja on alistunut kohtaloonsa osoittaen juuri sitä heikkoutta, mitä ei arvosta. Jokainen uusi yö nöyryyttää häntä, muistuttaa tapahtuneesta virheestä ja uusii häpeän hänen sydämessään. Vaikka Katsuo on kiitollinen uudesta elämästään Osushinissa, kiitollinen uusille ystävilleen, hän kuitenkin tuntee olevansa yksin suuren kaupungin melussa. Joskus ahdistus yltyy syväksi lohduttomuudeksi, mutta haurautensa kieltäen Katsuo jatkaa silti, karkottaa arkuuden käytöksestään ja kieltää niin pettyneensä kuin luovuttaneensa koskaan. Uppiniskainen tunne siitä, että jos hän vain sietää tarpeeksi pitkään, hän saa vapautuksen omien ajatuksiensa vankilasta, pitää hänet pystyssä, eikä anna hänen luovuttaa. Ehkä se on merkki kylmän ja onton kuoren sisällä kytevästä elämänhalusta, piilevästä voimasta antaa itsensä olla onnellinen, sillä vaikka hän on eksynyt ja kokee usein olevansa kuin ihmisten keskuudessa vaeltava kuollut, Katsuo on silti toiveikas ja vahva, vaikkei uskallakaan siihen vielä uskoa.


Menneisyys:
Eräänä ankarana talvena lumisateen ruoskiessa pientä ja syrjäistä vuoristokylää kolme suojaa hakeutunutta miestä tuupertui hankeen. Omituisia ääniä kuulleet kyläläiset löysivät heistä ainoastaan yhden hengissä, kaksi muuta olivat jäätyneet kivikoviksi. Yama no Haruksi kutsuttu yksinäinen, syrjäänvetäytyvä puunhakkaaja asettui tapauksen jälkeen asumaan kylään, koska erakkomökki, johon hän oli vetäytynyt pois ihmisten seurasta saadakseen viettää rauhallista elämää hiljaisuudessa, oli kaatunut voimakkaiden tuulien ja lumen painon alla. Kyläläiset ehtivät hädin tuskin lopettaa kuiskuttelun miehen omituisesta selviytymisestä, kun tuntematon, kylän ulkopuolelta saapunut nainen ilmestyi heidän keskuuteensa ja meni naimisiin Yama no Harun kanssa. Okiyomi oli kuin aatelisperheen karannut tytär maidonvalkeine ihoineen ja silkkisine hiuksineen, eikä hän miehensä kanssa näyttäytynyt juurikaan kyläläisten parissa puunhakkaajan mökin jälleenrakentamisen jälkeen.

Kaikki muuttui, kun Okiyomi tuli raskaaksi. Yama no Haru muuttui kuin toiseksi mieheksi, muutti vaimoineen kylän reunamille ja alkoi istua iltaa muiden kylän isien seurassa, kaikki tulevan lapsensa vuoksi. Hän kuitenkin koki loppunsa ennen kuin näki poikansa syntyvän uhmatessaan Okiyomia kysellyttä läpikulkumatkalla ollutta samuraita. Seuraavana yönä aikainen lumimyrsky iski syyskuiseen vuoristokylään ja samurai paleltui niin, että menetti molemmat jalkansa – ja Okiyomi katosi, eikä enää koskaan palannut kylään.

Seuraavana helmikuuna ankara talvi koetteli Koga Manjidanin portteja ulisevalla viimallaan. Pahaenteisen myrsky-yön jälkeen nuorelle Koga Takehirolle läheinen sukulaistyttö löydettiin jäätyneenä seisaalleen aivan porttien ulkopuolelle sylissään itkevä, vaalea sylilapsi. Jollei silloinen shinobien johtaja olisi ehtinyt huomata lapsen syliin jätettyä kirjettä ja rahapussukkaa, olisi tuo huonon onnen tuoja jätetty metsään petojen syötäväksi – mutta vastaväitteet vaiennettiin ja Katsuoksi nimetty poika otettiin yookaiverensä mahdollisuuksien vuoksi kasvatettavaksi yhdeksi Kogista.


Katsuo ei koskaan saanut todella kokea kuuluvansa perheeseen lapsena. Ensivuotensa hän vietti Ayamen, imettäjän, hoidettavana. Ayame piti hänestä huolta ja sääli häntä, mutta hänellä oli omat lapsensa ja kaksi muuta hoidokkia, jotka olivat hylättyä orpoa arvokkaampia. Monet aikuisista jäivät epäluuloisiksi lumimyrskyn tuomaa lasta kohtaan, ja epäluulo tarttui myös heidän lapsiinsa. Viisivuotiaana pikkupoikanakaan Katsuo ei kuitenkaan tuntenut erityisesti edes kaipaavansa muiden lapsien hyväksyntää, eikä muista olleensa katkera ulkopuolisuudestaan. Hänelle riitti, että Koga Takehiron isä, silloinen johtaja, piti häntä arvokkaana ja toisteli pojan nähdessään, miten hänestä tulisi ennen pitkää arvokas ase heidän vihollisiaan vastaan.

Katsuo kehittyi hitaammin kuin lapset yleensä, mutta silti hänen koulutuksensa aloitettiin pojan ollessa vasta kuusivuotias. Akimasa, hänen opettajansa, muutti oppilaansa kanssa kylän ulkopuolelle ja opetti hänet niin selviytymään omillaan, sekoittamaan myrkkyjä ja tuntemaan ihmisruumiin heikkoudet kuin lukemaan ja kirjoittamaankin. Akimasa oli ankara, hiljainen ja jyrkkä, mutta pohjimmiltaan hyvä mies, eikä Katsuolla ole ollut ketään enemmän isän kaltaista elämässään. Niinä lapsuuden vuosina Katsuo oppi ninjutsun lisäksi myös sulkemaan turhuuden ja arvottomat ulkopuoliset seikat itsensä ulkopuolelle, tietämään, mikä oli niin toissijaista, ettei hänen pitänyt antaa sen koskettaa sisintään ja omaa vakaumustaan – ja sen hän oppi pieneltä tytöltä, joka vietti yhden kesän Koga Manjidanissa selittämättömiksi jääneistä syistä, ja jolla oli kirsikan kukintoja muistuttavat huulet.

Orvosta ja pahaenteisestä lapsesta kasvoi hitaasti luotettava, hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä miehenalku, joka pääsi todistamaan kykynsä käytännössä eikä tuottanut pettymystä. Varttumisen myötä kylmän tunteeton lapsi alkoi kuitenkin tuntea ahdistusta sydämessään, joka kiemurteli aina uuden elämän sammuessa hänen toimestaan tai uuden paheen paljastuessa hänen korvilleen. Kuin kuka tahansa maailmassa paikkaansa hakeva nuori hän alkoi miettiä perhettään, juuriaan, eroaan lämpimistä ja niin paljon nopeammin varttuvista vahvoista nuorukaisista ympärillään.


Tietämättä tavallisen elämän iloista ja pikkuvanhana nuorukaisena Katsuo luuli asettuneensa jo uomaansa, hyväksyneen kohtalonsa ja olevansa tyytyväinen saamaansa – mutta kun kaipuu enempään iskeytyi häneen, ei edes häntä vahtimaan vanhaan pääkaupunkiin sijoittuvassa tehtävässä asetettu Akimasa kyennyt pidettelemään oppilastaan. Pian kukaan ei pystynyt löytämään häntä, hän otti itselleen uuden nimen ja onnistui liittymään näyttelijäseurueeseen, vaikkei ollutkaan saanut tarpeellista koulutusta. Hän oppi nopeasti, opetteli kiihkeämmin kuin koskaan ninjutsua, ja pystyikin tuottamaan tyydyttäviä suorituksia liki yliluonnollisen keskittymisensä ja taustansa suotuisan vaikutuksen ansiosta.

Katsuon onneksi hän oli vielä kaksikymmentäkin vuotta elettyään pieni ja siro, kuin yhä kantaisi lapsuutta harteillaan, ja hänen seurueensa tarvitsi lisää näyttelijöitä esittämään draamojen sulokkaita naisia. Katsuo ei ollut koskaan loistava, muttei pilannut teatterin mainettakaan. Hän sai ensimmäistä kertaa tuntea, mitä onni todella oli, ja mieleenpainuva sankarien esittäjä Katamitsu piti häntä läheisimpänä ystävänään. Uhmakkaasti Katsuo uskoi kykenevänsä jättämään elämänsä Kogan jäsenenä taakseen ja syventymään teatterin vahvaan, taianomaiseen maailmaan.


Ei vienyt kuin muutaman vuoden, kun toiveikas nuorukainen sai huomata, että hän oli samalla tavalla ylempiensä hallittavana niin teatterilavoilla kuin yön varjoissakin. Aluksi hän välttyi edes huomaamasta näyttelijöiden iltojen velvollisuuksia, mutta lopulta tarpeeksi vaikutusvaltainen henkilö kysyi häntä tarpeeksi painokkaasti, ja Katsuo työnnettiin ansaitsemaan paikkansa ruumiillaan kuten muutkin näyttelijäseurueen nuorukaiset. Hänestä tuli entistä suositumpi, hän toi eniten tuloja teatterille, hänestä tuli omistajan lemmikki – Katamitsu ei enää puhunut hänelle, eikä Katsuo enää viettänyt aikaansa muiden näyttelijöiden parissa. Hänen esiintymisensä kärsi, eikä hän enää saanut suuria rooleja, vaan hoiti lavastuksia, puvustusta, mitä vain, mitä hänen käskettiin tehdä.

Petettynä hän löysi sääliä ja ihailua, jota luuli rakkaudeksi, erään samurain sylistä. Arvovaltainen mutta huikentelevainen mies opetti hänelle piruuttaan miekkailua ja puheli vapaasti suuristakin salaisuuksistaan, mutta ei enää hakenut Katsuota teatterilta, kun hän vihdoinkin alkoi todella aikuistua ja hänen äänensä mataloitui. Maailma muuttui hänen silmissään likaiseksi, itseään toistavaksi sotkuksi, johon hänen ei olisi pitänyt koskea alun alkaenkaan – ja lopulta, lukemattomien turhien päivien ja pelkoa täynnä olleiden öiden jälkeen Katsuo karkasi toisen kerran elämässään, tällä kertaa anoakseen anteeksiantoa ja päästäkseen pois luomastaan tuhon kierteestä.

Kotiinpaluu ei ollut onnistunut eikä vastaanotto lämmin, vaikka hänellä oli tuomisinaan suuret määrät arvokasta tietoa hyvityslahjana. Valta oli siirtynyt Koga Takehirolle, eikä hän ollut yhtä hyvä Katsuolle kuin isänsä. Häntä rangaistiin, häneen ei enää luotettu, häntä halveksuttiin – ja Katsuo otti kaiken sen vastaan nöyrästi, melkein iloiten. Hänen kylmyytensä ajoi ystävät pois hänen luotaan, hän suoritti tehtävänsä täsmällisesti, kuin olisi vain työkalu toteuttamassa Kogan tahtoa, ja hän asettui vapaaehtoisesti pieneen taloseensa etäälle muista. Silti kaikki oli paljon paremmin kuin aiemmin, koska Ayame oli iloinen nähdessään hänen palanneen ja Akimasa kävi istumassa hänen kuistillaan sakea juoden ja kuutamoa katsellen.


Katsuon samana toistuva, hiljaisen lannistuneena väreilevä elämä koki muutoksen, kun kolmekymmentä viisi talvea nähtyään hän sai tehtäväkseen pitää seuraa vilkkaalle lapselle, jonka perhe oli viipymässä Kogan linnoituksessa yli vuoden ajan. Hänelle ei tietystikään kerrottu, keitä nuo hienot ihmiset olivat, mutta hän vahti vilkkaan lapsen leikkimistä puron rannoilla, talojen väleissä, istui hänen kanssaan lukemassa ja kiintyi tuohon nuoreen elämään, jonka äiti sai hänet tuntemaan sydänalassaan jo melkein unohtamaansa levottomuutta. Eräänä iltana lapsen nukahdettua pää Katsuon polville Akimasa alkoi muistella Katsuon kasvattamista, ja aiheesta versoneen keskustelun päätteeksi Katsuo sai vihdoinkin kuulla tarkalleen miten oli saapunut maailmaan ja nähdä kirjeen, johon oli kirjattu kaikki ne nimet, jotka hän oli aina halunnut saada tietää.

Kun perhe lähti keväällä lumien sulettua vihdoin kotimatkalle, Katsuo lähti saattamaan heitä. Reitti kulki vaatimattoman vuoristokylän läpi, ja niinä kahtena yönä, jotka saattue vietti kylän lähettyvillä matkatessaan hitaasti sen ohi, hän sai kuulla kaikki kyläläisten tarinat, nähdä katoltaan heinää kasvattavan mökin ja polvistua isänsä haudan ääreen. Ikivanha kirsikkapuu oli silloin täydessä kukassa, ja sen hennon vaaleanpunervat kukat muistuttivat häntä jostakin, mikä hänen olisi pitänyt tietää, mutta mitä hän ei silti löytänyt muistoistaan.

Standing alone on an inflamed and ashen earth
When did these falling tears run dry?

Katsuo lopetti taistelemisen vihdoinkin kokonaan palattuaan takaisin linnoitukseen. Hän tiesi, mistä hän oli tullut, kuka hän oli ja mikä hänen paikkansa oli. Hän kärsi unettomuudesta ja painajaisista, ei kyennyt istumaan enää aloillaan eikä juttelemaan vanhenevan Akimasan kanssa – hän vain syöksyi tekemään mitä tahansa, mitä vain pystyi klaaninsa edestä tekemään. Vuosien kuluessa hän hautasi Ayamen, Akimasan ja monia muita sekä sai viileän, mutta pettämättömän kohteliaan käytöksensä takia nuoren ja kiivaan shinobin, Suekinin – Akimasan tyttärenpojan - härnäämään itseään. Nuorukaisen yritys ärsyttää Katsuon kasvoille edes jokin ilme muuttui vihaksi, kun hän vei loppuun tehtävän, jota Suekuni oli lykännyt ihastuksensa takia. Suurin osa nuoremmista shinobeista ei kuitenkaan tiennyt hänen tarinaansa eikä ymmärtänyt vanhemman väen nuivaa suhtautumista häneen.

Jäätynyt sydän sai kuitenkin syyn sykähtää, kun viisi vuotta sitten Katsuo sai kuulla Katamitsun kuolleen ja tulleen haudatuksi vanhaan kotikaupunkiinsa, Osushiniin. Häpeämättömästi hän heittäytyi Koga Takehiron jalkojen juureen ja tarjoutui osallistumaan daimio Kurosawa Ryujin antaman tehtävän suorittamiseen. Aluksi se kiellettiin häneltä jyrkästi, mutta lopulta Katsuo onnistui vakuuttamaan Koga Takehiron hyödyllisyydestään ja ennen kaikkea luotettavuudestaan ja muutti välittömästi Osushiniin. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän asettui asumaan omilleen, pois Koga Manjidanista, ja ensimmäistä kertaa vuosiin hän joutui kohtaamaan ammatin, jonka oli kieltänyt itseltään vuosikymmeniä sitten. Hitaasti mutta varmasti hän ujuttautui tuossa saastaisten joukossa korkeammalle ja korkeammalle, kunnes pääsi todella merkittävien huoneisiin ja vuoteisiin, kuuntelemaan tarkkaavaisesti ja tappamaan huomaamattomasti.

Katsuon suureksi ihmetykseksi hänen elämänsä väljentyi uuden surun ja uhrauksien myötä. Hän sai kolme todellista ystävää, jotka eivät tienneet mitään hänen menneisyydestään, mutta joiden kanssa hän saattoi jutella ja jotka kannustivat häntä jatkuvasti, hyväuskoisesti, yrittämään onneaan taiteilijana. Ehkä osittain vain näiden ystävien vuoksi Katsuo otti vanhan taiteilijanimensä taas käyttöön ja laati puupiirroksia, joilla hän sai muutaman rovon kukkaroonsa lisää silloin tällöin. Kaikki se oli kuitenkin vain ajanvietettä, pientä harrastelua, ja ennen pitkää koittaisi päivä, jona hän joutuisi jättämään tämän rauhallisen palasen elämässään taaksensa.


Kyky:
Katsuo kantaa talven ja lumen kylmyyttä sisällään. Hänen sormensa ja varpaansa ovat aina jäätävän kylmät ja alhainen lämpö saa monet mieltämään hänet sairaalloiseksi, mutta päinvastoin Katsuo on vilkkaimmillaan kylmällä, eivätkä edes kiperimmät pakkaset vaikuta koskettavan häneen. Hän suorastaan hallitsee kylmyyttä kyeten jäädyttämään minkä tahansa, mitä vain pääsee koskettamaan, ja hän pystyy puhaltamaan hengityksensä ulos pakkasviimana. Kyky ei aina pysy täydellisesti hänen hallinnassaan, mutta parhaimmillaan Katsuo kykenee hallitsemaan millintarkasti sen alueen laajuutta, jonka kohmettaa kylmyydellään.
Taidot:
Katsuo osaa lukea ja kirjoittaa, keskustella sivistyneesti ja viihdyttää vieraitaan. Hän ei ehkä hallitse teeseremonian kiemuroita tai muita geishojen taitoja, mutta vaikuttaa silti asemaansa nähden yllättävän korkeasti koulutetulta. Hän osasi taannoin näytellä ja soittaa shamisemia, mutta ei ole tehnyt kumpaakaan vuosikausiin, vaikka yrittääkin virkistää silloin tällöin soittotaitoaan. Hänellä on kuitenkin kaunis käsiala, ja Katsuo harrastaa niin mustemaalauksien kuin puupiirroksienkin tekoa, silloin kun saa tarpeita ja aikaa niiden parissa työskentelylle.

Katsuo on äärimmäisen notkea, hallitsee kehonsa moitteettomasti ja on yllättävän vahva, mutta hänen tyyliinsä kuuluu enemmän vastustajansa yllättäminen varomattomuuden hetkenä kuin suoraan voimainkoetukseen heittäytyminen. Hän osaa sekoittaa muutamia erilaisia myrkkyjä ja unilääkkeitä, mutta valmistaa myös hyväntahtoisempia rohtoja esimerkiksi kuumeen alentamiseen. Lähitaistelussa Katsuo on parhaimmillaan aseettomassa taistelussa tai puukon kanssa, ja hän hallitsee tyydyttävästi myös jousiammunnan. Häntä ei voi kutsua naamioitumisen mestariksi, mutta Katsuo hallitsee huomaamattomuuden ja huolelliset valepuvut, kuten kunnollisen shinobin kuuluukin.


Omaisuus:
- Valkoinen hienoa silkkiä oleva hennoin krysanteemikuvioin koristeltu arvokas naisten päällyskimono alusvaatteineen, vöineen, kenkineen ja asusteineen koristeellisen sinisen obin kera ja lakkapuinen kirsikankukkakuvioinen hiuskorusarja ovat peräisin Okiyomilta. Katsuo löysi ne piilotettuina isänsä mökistä ja pitää tätä perintöään huoneessaan esillä taiteen tavoin, onhan kalliin kimonon sisäpintaan maalattu upea sumuinen vuoristomaisema.
- Tikareidensa, myrkkyjensä ja rohtojensa lisäksi Katsuo omistaa syvän tummanpunaisen sateenvarjon, joka on koristeltu kirsikankukkien terälehtien vaalealla pyörteellä – ja jonka varresta voi vetää esille helposti miehen sydämeen yltävän terän.
Lemmikki:
Eräs suuri kissa on ottanut tavakseen tulla syömään Katsuon asuntoon. Kissa ei ole vain yksi monista Osushinin kaduilla vaeltavista ja tuholaisia pyydystävistä pikkupedoista, vaan se on kulkenut maan pinnalla pidempään kuin Katsuo itse, kooltaan se muistuttaa enemmän pientä koiraa kuin kissaa, ja sen pitkä, komea ja tuuhea häntä on jakautunut kahtia. Katsuon leikillään Himeksi nimittämä yhden keltaisen ja yhden harmaan silmän omistava kissa on siis yokai, nekomata, hirviökissa, joka kykenee muuttumaan sieväksi neitokaiseksi, kävelee usein takajaloillaan, latkii lamppuöljyä ja loihtii pelottavia ilmiöitä ympärilleen. Kissahirviö on kuitenkin selkeästi tykästynyt Katsuoon ja seurailee häntä kuin ystävä tai lemmikki ikään, vaikka Katsuo ei mitenkään hallitsekaan sen menemisiä tai tekemisiä. Hän on kuitenkin hankkinut Himelle punaisen pannan, jossa helkkyy yksi suuri kulkunen, jotta ihmiset luulisivat sitä aatelisen lemmikiksi ja jättäisivät sen rauhaan.
Muuta:
- Katsuo käyttää useita valenimiä, jotka hän useimmiten keksii kutakin tehtävää ja valeasua varten. Toistuvasti hän on kuitenkin esiintynyt Okameyona, rikkaan ylhäisöperheen tyttärenä, ja Enya Sadakakuna, joka toimii myös hänen nykyisenä taiteilijanimenään.
- Katsuon lempiruokaa ovat onigirit, lempijuomaa yksinkertainen vihreä tee. Hän pitää erityisesti makealla paputahnalla täytetyistä herkuista ja makeasta sakesta. Hänen lempikukkansa on krysanteemi, lempipuunsa kirsikka ja lempivuodenaikansa talvi. Katsuo pitää myös erittäin paljon pienistä lapsista ja kissoista.
- Ehkäpä koleutensa takia Katsuo ei yleensä sairastele ollenkaan, eivätkä hänen haavansa juuri koskaan tulehdu. Katsuo sitävastoin kärsii suunnattomasti helteistä, ja erityisesti elokuussa rankkasateiden ja hautovan lämmön aikana hän on usein liki liikuntakyvyttömäksi uupunut.
- Yötöidensä lisäksi Katsuota valvottavat öisin toistuvat painajaiset, joissa välähtelee aina samoja mielikuvia – savuinen metsä, kutsuva ääni, syvä lampi ja rusentumisen tunne.
Teemakappaleet:
D – Ouka saki some ni keri [lyriikat]
Nana Mizuki – Hime Murasaki
Onmyoza – Kouga ninpou chou [lyriikat]
Onmyoza – Kokui no tennyo


- Katsuo on 163-senttiä pitkä jäntevä, sulokas nuorimies, jolla on runsaita huulia ja lihaisaa nenää lukuunottamatta sirohkot kasvonpiirteet, hiilenharmaat silmät ja yönmusta, lapaluiden yli ulottuva tukka.
- Hän on kaksinaamainen ja kykenee tarpeen vaatiessa esittämään vilkasta ja keimailevaa, mutta todellisuudessa on kylmä, hiljainen ja etäisen ylpeä. Hänen käytöksensä on sulavaa ja vähäeleistä. Katsuolla on myös hempeä puoli, joka ilmenee satunnaisesti ystävien seurassa, ja sisimmässään hän on syvästi tyytymätön itseensä.
- Katsuo toimii mieshuorana, mutta on yksi Koga-klaanin shinobeista. Erityisesti klaanin vanhempi väki ei pidä hänestä. Hän haluaisi olla taitelija.
- Katsuo on Yuki-onnan ja puunhakkaajan orpolapsi, joka hylättiin Koga Manjidanin porteille. Hän karkasi kerran liittyäkseen kabukiseurueeseen, mutta joutuessaan prostituoidun töihin ja kurjuuteen hän pakeni takaisin shinobien pariin. Katsuo on tullut Osushiniin tekemään osansa daimion suunnitelmien toteuttamiseksi, mutta myös surrakseen kuollutta vanhaa ystäväänsä.
- Katsuo ei ole mitenkään häkellyttävän taitava ninjutsussa, mutta hänen etunsa on yookai-verestä kumpuava taito huokua tappavaa kylmyyttä ja jäädyttää kosketuksellaan.
- Katsuolla on vähän ystäviä, joista ehkä läheisin on nekomata, hirviökissa, joka käy syömässä hänen luonaan ja jonka Katsuo on ristinyt Himeksi.

Now pass judgement
The pity and the sorrow
Gather it into a casket of trial
And throw it all to burn