Gekka no yasoukyoku

//Delta + Naoki~<3//

Vajaa kuutamo hohti hiljaista valoaan yön varjojen valtaamille, leveille kaduille, joita suurten, rikkaiden sukujen korkeat muurit rajasivat. Jokainen talo oli kartano, jokainen niiden sisällä nukkuja yksi niistä harvoista, jotka saivat nauttia samuraiden ja ylimystön loistosta. Pää painuksissa, kädet tiukasti ristissä rinnalla kävelevä mies ei kuulunut noiden komeudessaan uhkaavien rakennuksien lähellekään, eikä hänenkaltaisensa alhaista syntyperää olevan henkilön olisi pitänyt päästä koskaan edes katsomaan ketään niiden herroista silmiin – mutta siinä hän käveli tukka vapaana ja sekaisin, kasvoillaan väsymyksen ja itsetutkiskelun haikea ilme, rintakehä yhä täynnä luvattoman vuoteen lämpöä. Yleensä edes väsymys ei saanut häntä kulkemaan kuin unissakävelijä, katselemaan varjoja kuin olisi nähnyt niissä erikoisia merkkejä, mutta tämä yö... se oli ollut erilainen, kummallinen, ja täyttänyt hänen mielensä hiljaisilla ajatuksilla, jotka hänen täytyi työntää väkisin sivuun keskittymällä tiukasti arkisiin, konkreettisiin aiheisiin, päivittäisiin murheisiinsa.

Nytkin, kävellessään rauhallisesti pois rahvaalta käytännössä kielletyltä seudulta, shinobi ei voinut olla harmittelematta sitä, kuinka oli kahden tavoitteen ristitulessa – hänen täytyi tehdä työnsä Chiisana tsubamessa kunnolla, pysyä arvossaan siellä, mutta hänen täytyisi myös saada selville erään toisen samurain uskollisuuden kohde, ja mikäli epäilyt osoittautuisivat tosiksi, hankkiutua hänestä eroon. Suorittamalla toisen velvollisuuden hyvin hän teki hallaa toiselle, ja myöhäisinä öinä, väsyneenä, koko tilanne alkoi tuntua entistä järjettömämmältä välttämättömyydestään huolimatta.

Hetkeksi Katsuo pysähtyi, ja getojen vaimea askellusääni hiljentyi, antaen tilaa hiljaisuudelle ja huokaisulle. Hänellä oli aikaa, vartijat eivät kulkisi tämän kadun varrella vielä tuntiin – tai niin hän ainakin luuli, kunnes hänen rauhallinen hetkensä tähtitaivasta katsellessa kirpeää, pakkasen puolelle laskeutunutta ilmaa nautiskellen keskeytyi, kun askeleitten äänet läheisestä tienristeyksestä valpastuttivat hänet. Läheisen kartanon portilla olevien lyhtyjen valo heitti pitkän varjon, joka kieli lähestyjän olevan mittava, todennäköisesti joku vartija, joka oli päättänyt poiketa tavanomaisista tarkistuskierroksista, Katsuo päätteli välittömästi hädin tuskin asiaa harkittuaan. Hän astui pois getoistaan ja noukki kengät käsiinsä perääntyen vierellään olevan, itselleen tuntemattoman ja valaisemattoman sivuportin syvennöksen varjoihin kietoen tumman haorinsa tiukemmin ympärilleen, yrittäen piilottaa vaaleanharmaata ja sinisin pääskyin kuvioitua kimonoaan. Se loistaisi varjoista kuin lyhty, mikäli tulija kantaisi valoa mukanaan – mutta sitä hän ei osannut vielä päätellä, ja kohtaaminen tapahtuisi liian pian, jotta hän ehtisi tehdä mitään muutakaan. Hengittäen mahdollisimman hiljaa ja painautuen mahdollisimman huolellisesti piiloon Katsuo tuijotti tiiviisti muurin kulmaa, jonka takaa askeleet lähestyivät hetki hetkeltä, varjo maassa kasvoi, hän pystyi kohta kuulemaan silkkisten vaatteiden kahinan ja odotti jännittyneenä yhä arvoitellen, olisiko tulijalla lyhty vai ei.

Naoki nautti yön viileydestä ja pimeydestä. Hän oli saanut itsensä vakuutettua siitä, että kimonoon sonnistautuminen oli hyvä ajatus, olihan se erittäin hyvä valeasu jos ei otettu huomioon hänen huomiotaherättävää pituuttaan jota eivät olisi voineet edes kymmenen sentin korot selittää - Osushinissa ei tainnut liikkua yhtäkään naista puolen metrin koroilla varustettuna. Jos joku keksisi sellaisen muodin, olisi hänen elämänsä huomattavasti helpompaa.
Naisen kimono peitti hänen jalkansa jättämättä mitään näkyville, tämä oli viimeinen epätoivoinen yritys saada aikaan vaikutelma siitä, että hän huijasi jollain tavalla pituudessaan. Jopa yön viileydessä Naoki oli nostanut viuhkan osittain peittämään kasvojaan vaikka epäili, ettei tapaisi ketään. Hän ei ollut vielä täysin sinut sen kanssa, että kasvot eivät olleet missään nimessä se, joka hänen olisi ollut syytä peittää naisten vaatteisiin pukeutuessaan.
Samurai ei ollut ottanut lyhtyä mukaansa laisinkaan. Olisi parempi, jos häntä ei nähtäisi valossa sillä silloin oli myös mahdollista huomata, ettei viaton ja sievä, viuhkansa taakse käytkeytynyt neitokainen ollut täysin aseistamaton. Ei hän olisi päässyt omilta syytöksiltään lähtemään ulos jos olisi jättänyt katanansa ottamatta mukaan. Tietenkin hän toivoi, että tapaisi etsimänsä mutta oli huomannut jo muutamalla edellisellä kerralla, ettei shinobeja ollut niin helppo löytää tai sitten hänen tömistelynsä karkoitti heidän viimeistään.

Kaikki tämä vaiva oli kuitenkin ollut turhaa kun otti huomioon, kuinka laiha hänen saaliinsa oli ollut - jos jätettiin huomioimatta se kielletyn asian aikaan saama tyydytys jota tällaisella oli tapana seurata. Naoki ei ollut nähnyt mitään epäilyttävää, ei ollut kuullut avunhuutoja, ei ollut onnistunut juoksemaan paikalle juuri oikeaan aikaan mutta ei myöskään ollut kohdannut yhteenkään tuoreen rikoksen uhriin.
Nyt hän suuntasi askeleensa asuntoaan kohden. Täällä lyhdyt valaisivat hänen askeliaan vaikkeivat riittäneet valaisemaan kauimmaisia nurkkia. Peruukki alkoi jo tuntua epämukavalta pidemmän käytön jälkeen.

Naoki kääntyi palvelusväen käyttämällä portille milloin hän vasta tajusi, ettei ollut pimeässä yksin. Samurai astui useamman askeleen kauemmas onnistuen olemaan kompastumatta helmoihinsa.
"Kuka te olette?" hän karjaisi, puhuen kuin mies, ei kuin siro ja sievä, vaikkakin jättiläismäisen pitkä, nainen. Naoki ei edes itse tajunnut virhettään.

Katsuo puristi suunsa tiukasti kiinni estääkseen pienimmänkin hämmennyksen aiheuttaman äänen pääsemisen ilmoille, kun kulman takaa lipui esille huikaisevan pitkä, koreaan kimonoon pukeutunut nainen, joka kannatteli viuhkaa kasvojensa tasalla. Hän oli kuin aave, käsittämättömän korkealla leijuen, ja vaistomaisesti Katsuo yritti nähdä hänen jalkansa, jotka olivat kuitenkin kimonon pitkien laahusten peittämät. Kukaan ei ollut noin pitkä, ei varmasti yksikään Osushinissa asuva kuolevainen – eikä Katsuo kyennyt yhdistämään koreaa neitoa millään siihen pitkään poliisiin, joka vartioi kaupungin katuja.

Mies sai järkyttyä toisen kerran, kun aavemaiselta hänen silmiinsä näyttävä neito asteli suoraan häntä kohti. Hän oli varma, että oli riisunut getansa ajoissa ja hiipinyt piiloonsa äänettömästi, eikä naisella ollut lyhtyä mukanaan – ajatukset hermostuttivat häntä entisestään, eikä koko ajan lyhenevä välimatka heidän välillään auttanut ajatuksien selventämisessä. Vasta silloin, kun nainen oli ohittaa hänet, suuntasi katseensa hänen sijaan portille, ymmärsi Katsuo väistäneensä kohtaamista kulkijan kotiovelle. Tämä nainen oli joku suurissa kartanoista elävistä, palaamassa öiseltä retkeltään huomaamattomasti palvelijoiden portin kautta – eikä hän kyennyt, huolimatta yrityksestään likistyä mahdollisimman lähelle seinää, painautua pois hänen silmistään ahtaassa porttisyvennöksessä.

Vasta naisen perääntyessä Katsuo luopui piileskelystään, ja naisen yltyessä yhtäkkiä karjaisuun odottamattoman äänen aiheuttama säikähdys sai Katsuon singahtamaan liikkeeseen. Epäröimättä hetkeäkään hän heitti getansa kohti naisen kasvoja, loikkasi muuria kohden ja nappasi kiinni sormenpäillään muuria päällystävän koristeen alareunasta, kiepauttaen itsensä luonnottoman ketterästi muurin ylle ja juoksemaan äkkiä poispäin. Hän loikkasi yli kapeahkon kujan kahden perheen muurien välillä – mutta kiepahti ympäri ja hyppäsikin sivukujalle huomattuaan olleensa juoksemassa suoraa kohti vielä hänestä tietämättöminä muureihin nojailevia vartijoita. Katsuo repäisi kimononsa lähes auki pystyäkseen juoksemaan lujempaa ilman jalkojaan kahlitsevaa kangasta ja muisteli kuumeisesti katuverkon karttaa, mahdollisia piiloja – ja kuvitellen kuulevansa huutoja perässään pyörähti äkillisesti vielä pienemmälle sivukujalle, yhdelle harvoista suurten kartanojen keskellä, sellaiselle, jonka kautta jätteet tyhjennettiin, ja kyyristyi sen perukoilla olevan hylätyn tynnyrin taakse. Hän kykenisi kiipeämään kujalta talojen katoille, mikäli nainen osaisi seurata häntä tänne, mikäli nainen edes lähtisi seuraamaan häntä, mutta hän ei halunnut kokeilla onneaan – rakennukset olivat harvassa ja vartioituja, reitti olisi vaarallisempi kuin naisen kohtaaminen. Ellei nainen olisi jotain aivan muuta, jotain, mikä pystyi saamaan hänenkin sydämensä hakkaamaan pelosta tuntemattoman edessä.

Se, mitä Naoki näki silmiensä edessä ei ollut ninja. Hän näki edessään huoran joka oli tulossa korkea-arvoisan asiakkaansa luota - nainen osasi nimetä tähän useammankin mahdollisen henkilön - ja oli jostain kumman syystä eksynyt hänen portilleen kuin varas. Hänen mielessään kävi pienen hetken ajan mahdollisuus, että myös hänen äitinsä voisi käyttää rahansa ostamalla itselleen rakkautta, mutta ennen kuin hän ehti aloittaa ristikuulustelun äskeinen huora viskasi kenkänsä päin hänen kasvojaan.
Geta kolahti vasten Naokin ohimoa ja sai maailman hetkeksi sykkimään kivusta. Samurai tokeni tästä kuitenkin tarpeeksi nopeasti nähdäkseen kuinka henkilö, pituudesta päätellen mies, kiepautti itsensä aivan liian ketterästi muurin päälle ollakseen tavallinen huora.

Tässä vaiheessa Naoki tajusi, että hänen etsimänsä vihollinen oli ollut lähempänä kuin hän oli osannut odottaa. Oliko se käynyt hänen kotonaan? Ei, ei ollut aikaa tarkistaa asiaa sillä silloin saalis olisi karannut jo.
Vaikka Naoki olisi kyennyt kiipeämään muurille ninjan tapaan, tosin huomattavasti kömpelömmin, ei hänen tasapainonsa riittäisi missään nimessä sen harjalla juoksemiseen. Hän tyytyi seuraamaan ninjaa maatasossa joutuen kuitenkin jarruttamaan äkisti tajuttuaan askelten vieneen hänet lähes vartijoiden luokse - kuinka he kehtasivat laiskotella noin? Kenties ninja ei ollut tunnistanut mutta vartijat kyllä tunnistaisivat hänet eivätkä olisi tarpeeksi nopeaälyisiä että tajuaisivat tulla hänen mukaansa kyselemättä.

Naoki oli jo hetken aikaa varma, että oli kadottanut miehen näkyvistä kun näki hänen katoavan sivukujalle. Hän ei tiennyt, kykenisikö ninja jatkamaan matkaansa vielä tuolta ja toivoi miehen väsyttäneen itsensä juoksullaan ja akrobaattisilla pyörähdyksillään pahemmin kuin samurai, joka oli juossut katuja pitkin.
Tässä tilanteessa Naokilla ei ollut aikaa tasata hengitystään tai keskittyä näyttävään sisääntuloon. Sen sijaan hän harppoi esille puristaen teräksellä vahvistettua viuhkaa aseen tapaan kädessään.
Ei kestänyt pitkään, ennen kuin hän tajusi, ettei hänen etsimäänsä näkynyt missään. Erittäin epäkunniakkaassa ja imagolleen sopimattomassa äänettömässä kiukunpuuskassa hän tuli potkaiseeksi hylätyn tynnyrin kumoon.

Katsuo hengitti hitaasti, hyvin hitaasti ja pinnallisesti suunsa takana piilossaan, ja jäi hetkeksi tuijottamaan valkoisia tabejaan, jotka olivat kujan reunustoille ajan myötä kerääntyneen saastan ja loan likaamat. Hän ei ollut voinut enää tehdä mitään muuta kuin paeta lingottuaan getansa naisen kasvoille, eikä hän ollut säikähdyksissään ymmärtänyt ajatella, että hän olisi kyennyt selittämään läsnäolonsa helpommin, kuin karata kerran huomatuksi tultuaan – vielä aloillaan kyyristellessäänkään hän ei ollut varma, oliko hänen näkemänsä nainen todella ollut lihaa ja verta. Typerä pelästyminen oli saanut hänet hätiköimään kuin varjoa yöpissalle mennessä säikkynyt poikanen, ja nyt hän joutuisi odottamaan iäisyyden, ennen kuin voisi olla tarpeeksi varma matkan jatkamisen turvallisuudesta.

Hänen suureksi yllätyksekseen juoksuaskeleet kopisivat jo aivan hetken päästä likaiselle sivukujalle, ja huikaisevan pitkä nainen marssi kuin mikäkin mies viuhka tanassa esille, valmiina taisteluun. Katsuo painautui pienemmäksi tynnyrin taakse ja pidätti hengitystään, pysyi aivan täydellisen aloillaan, ettei omituinen nainen huomaisi häntä. Jokin ei ollut ollenkaan oikein naisessa, hänellä oli naisen kasvot ja naisen kädet, muttei naisen käytöstä, puhumattakaan luonnottomasta pituudesta. Oliko kyseessä sittenkin vain myöhäisen yön aiheuttama harhakuva, jonka hänen silmänsä olivat loihtineet eteensä?

Nainen todisti olevansa todellakin todellinen, lihallinen olento kiukustuessaan suunnattomasti, kun ei tavoittanut silmillään piileksivää kohdettaan. Katsuo ehti jo rentouttaa hieman harteitaan, nähdä kohta avautuvan reitin pois tilanteesta, kun nainen päättikin jälleen kerran hämmästyttää häntä omituisuuksillaan ja potkaisi juuri sen tyhjän tynnyrin, jonka takana hän kyyristeli, kumoon. Katsuo yritti loikata taaksepäin, mutta tuli vain entistä komeammin tynnyrin kaatamaksi ja laskeutui selälleen lokakasaan painavan tynnyrin pyörähtäessä hänen jalkansa yli. Parkaisun huultaan puremalla vaientaen mies kuitenkin ponnisti itsensä ylös ja ehti ottaa jo juoksuaskeleen kohti seinää, jonka ikkunoiden ja puurakenteiden kautta kykenisi kiipeämään ylös katolle, kun kärsinyt nilkka saikin hänet melkein kaatumaan kestämättä päälleen varattua painoa, ja mies rysähti nojaamaan selkä vasten kujan takaseinää tuijottaen naista silmät ammollaan.
”Mikä piru sinä olet?”

Naoki ei ollut uskoa silmiään huomattuaan millainen tuuri hänellä oli ollut saatuaan pienen raivokohtauksensa. Hänen silmiensä edessä kyhjötti, selvästi äskeisen tynnyrin takana piileskelleenä, ninja.
Seuraavissa tapahtumissa nainen ei ollut minkäänlaisena osapuolena. Hän oli valmiina juoksemaan miehen perään - näin läheltä nähtynä hän varmistui henkilön sukupuolesta - mutta sille ei ollut tarvetta. Äsken suunnatonta ketteryyttä osoittanut mies onnistui pitkän liikesarjan, joka piti sisällään useamman virheliikkeen kuin olisi uskonut, päätteeksi päätymään selälleen tynnyri rullaten ilkeän näköisesti jalan yli.
Mies yritti nousta ylös mutta kaatui samantien. Nyt Naoki tunsi olonsa voittajaksi. Hän ei ollut tehnyt mitään mutta silti huomasi saaneensa saaliin nalkkiin.

Joku mielikuvituksellisempi olisi tajunnut, ettei ninja uskonut edessään seisovan luonnottoman pitkän naisen olevan edes ihminen mutta Naoki, jonka mieli oli juuri nyt kohdistunut huomattavasti väkivaltaisempiin ajatuksiin käänsi viuhkansa kohti miestä osoittaen häntä sillä kuin miekalla.
"Tulin viemään pääsi!" hän julisti kuin ruumiillistunut kostonjumalatar.

//Hittimeininkiä vähäsen, sano, jos haluat Naokilta sanan tuohon rynnistyksen väliin!//

Epäonni, onni, ne valitsivat puolensa jokaisessa kohtaamisessa, ja alkoi olla selvää, kumman kohtalo oli määrännyt voitokkaaksi Katsuon ja pitkän naishirviön yhteenotossa. Shinobi tunsi olevansa pahainen, osaamaton kakara, häpeäksi koko koulukunnalleen, kun oli saanut lähes itse itsensä pelattua ulos laudalta. Nurkkaan ahdistettu, tuntemattoman vaaran uhkaama mies ei kuitenkaan näyttänyt kasvoillaan pisaraakaan pelkoa vaan tuijotti naishirviötä silmiin valmiina kohtamaan mitä tahansa, mitä tuo pitkä, korea olento saattaisikaan hänen kimppuunsa lähettää.

Näin oli, kunnes nainen julisti vievänsä hänen päänsä mennessään ja osoitti häntä viuhkallaan. Kuin odottaen jonkin lentävän siitä kohti päätään Katsuo antoi itsensä pudota maan tasalle kädet puolustusasentoon kasvojensa eteen vieden, ja sai huomata virheensä vasta, kun katsoi käsivarsiensa lomasta naista, joka ei ollut peittänyt häntä liekkeihin tai silponut häntä pelkästään äänensä voimalla kappaleiksi. Tuo lyhyt, pieni tauko, joka syntyi naisen komean eleen jälkeen, sai Katsuon pelon hälvenemään tekojen tieltä, ja luottaen kykyynsä olla välittämättä kivusta hän syöksähti eteenpäin, melkein kuin suoraan maasta seisaalleen nousten ilman välivaiheita. Hanyoo ryntäsi äkillisen toipumisensa luomaan yllätykseen luottaen naisen luo ja kurotti kätensä heittääkseen hänet matalampaa, painavampaa kehoaan avuksi käyttäen maahan voidakseen karata naisen ohi avoimille kaduille – mutta hän ei osannut arvoida pitkän ja hoikan kehon liikkeitä ja huomasi yrityksensä olevan tuomittu epäonnistumaan vasta, kun oli liian lähellä pystyäkseen perääntymään turvallisesti. Epäröimättä hetkeäkään hän kurotti kätensä riistääkseen viuhkan, ensimmäisen aseen jonka näki ja joka uhkasi häntä pahiten, naisen otteesta suojellakseen itseään rannelukon avulla.

//Syytän myöhäistä ajankohtaa heikohkosta taistelukoreografiastani...//

Jossain vaiheessa taian oli pakko raueta, ihminen ei pystynyt esittämään ikuisesti koston ruumiillistunutta muotoa tai kaduilla vaeltavaa kummitusta ja Naokin kohdalla tämä taika oli rauennut. Hetken aikaa hän oli tosiaan ollut jumalainen olento, ainakin vastustajan silmissä ja tästä syystä pudotus pohjalle oli entistä tuskallisempi - tai olisi ollut, jos Naoki olisi huomannut tämän.

Nainen oli kuitenkin liian kiireinen torjumaan yllättävää, itseensä kohdistunutta hyökkäystä huomatakseen mitään tällaista. Toinen hyökkäsi nopeasti ollakseen juuri jalkansa kävelykunnottomaksi telonut mutta Naoki oli tarpeeksi nopea onnistuakseen väistämään tuon hyökkäyksen ainakin osittain. Mies kuitenkin sai kiinni hänen viuhkastaan.
Naoki, joka ei ollut tottunut katutappelijamaiseen tapaan taistella huomasi kuitenkin osaavansa käyttää polviaan erittäin tehokkaasti lyhyemmän vastustajan tullessa aivan liian lähelle jotta hän olisi saanut miekkansa vedettyä esille. Hän tähtäsi myös muutaman potkun raukkamaisesti vastustajan vääntyneelle nilkalle.
"Mitä teette täällä?" nainen kysyi murisevaan äänensävyyn. Oli pelottavaa, kuinka käytös saattoikaan muuttua kun miehinen kampaus oli piilossa peruukin alla. "Murhaajan ei uskoisi myyvän itseään." Hänen äänestään kuitenkin puuttui sen iva, mitä siinä olisi kuvitellut olevan.

Katsuon suureksi yllätykseksi jopa kuolevaiseksi paljastuttuaan kammottavan pitkä nainen paljastui enemmän kuin vakavasti otettavaksi haasteeksi. Vahvistettu viuhka ei irronnut naisen käsistä, hän osasi väistää yrityksen ottaa ote, torjua hänen nopean yrityksensä selättää heikoksi olettamansa vastus – mutta naisen jäsenissä oli voimaa kuin miehellä ja hänen jalkansa olivat vikkelät. Katsuon ote viuhkasta kirposi polven upotessa hänen alavatsaansa, mutta hän olisi kyennyt vielä palautumaan tuosta iskusta. Olisi kyennyt, ellei nainen olisi potkaisemalla hänen heikkoon nilkkaansa onnistunut melkein kaatamaan häntä, ja lähettänyt miehen kompuroimaan suorastaan säälittävästi muutaman askelen taaksepäin, kunnes vihdoin vastaantuleva seinä antoi hänelle tuen seisomiseen. Typerä, mitätön vamma, ja hän ei enää pärjännyt hienostonaiselle!

Mielen kuohunta ei kuitenkaan näkynyt kasvoilla, vaan Katsuo tuijotti vastustajaansa tiiviisti, yrittämättä kuitenkaan tehdä aloitetta. Nainen ei ollut hyökkäämässä hänen kimppuunsa, vaan alkoi esittää kysymyksiä – ja hänen olisi parasta odottaa sopivaa tilaisuutta, olihan hän päässyt kujan perältä nyt naisen rinnalle, eikä hän halunnut tuhota mahdollisuuksiaan pakenemiseen.
”... luulisi teidän tietävän kaltaistenne tavat”, Katsuo lausui hiljaa, jopa taistelussa pienellä kujalla kunnioittavasta puheenparresta kiinni pitäen. Hänen sanansa olivat kuitenkin kohteliaasta muodostaan huolimatta kuin jäätä, ja miehen mustat silmät kytivät, vaikka nainen ei ollut tuonut esille havaintoaan – syytöstään – hänen toimistaan täällä pilkaten.
”Mikä minä olen väittämään vastaan, kun olette jo päättänyt asiani täällä...” shinobi tokaisi sitten yrittäen samalla päästä seisomaan edes jonkinlaisessa valmiusasennossa, mutta terävä kipu nilkassa esti häntä päästämästä irti tuestaan. Vamma ei edes ollut vakava, yksikään hänen luistaan ei ollut voinut murtua, mutta likaantunut tabi tuntui jo kiristävän nilkan ympärillä ja pieni vamma esti nöyryyttävästi häntä todella pakenemasta niin tehokkaasti, kuin hän olisi voinut.

Jos vastustaja yllättyi Naokin tehokkuudesta niin niin yllättyi nainen itsekin. Oli riemastuttavaa huomata, kuinka hänen raukkamaisuutensa tehosi, kuinka toinen oli lähes avuton tultuaan erehdyksessä tarpeeksi lähelle, että nainen kykeni yltämään häneen. Hän selvisi voimamittelöstä jonkinlaisena voittajana ja saattoi onnitella itseään, hänellä oli ollut tuuria mutta mitä muuta taistelu olisi ollut kuin tuurin ja taidon kädenvääntöä. Juuri nyt hän näytti voittavan tämän kädenväännön.
Hän olisi loukkaantunut, jos olisi tiennyt kuinka mies soimasi itseään häviämisestään hienostonaiselle.

Nainen kohtasi vastustajansa katseen eikä yllättynyt, kun ei nähnyt edessään anelevan, onnettoman surkimuksen alistunutta katsetta vaan katseen, jossa oli uhmaa. Katseen, joka kuului saalistajalle, joka oltiin väliaikaisesti onnistuttu ahdistamaan nurkkaan mutta saattaisi olla vain ajan kysymys milloin tilanne kääntyisi päinvastaiseksi.
"Älkää niputako minua samaan joukkoon elostelijoiden kanssa", Naoki totesi suu halveksuvaksi viivaksi kaventuneena. Hän tiesi muttei halunnut tietää - hän ei halunnut tietää mitä useiden nykyisien samuraiden kaltaiset henkilöt tekivät.
Hänen edessään näkemänsä shinobi oli puhetapansa perusteella korkeakoulutettu, luultavasti huomattavasti oppineempi kuin useimmat samurait näinä päivinä, kenties jopa taiteissa korkeakoulutetumpi kuin Naoki itse. Nainen muistutti itselleen, ettei voisi siitä huolimatta antaa armoa.
"Ette siis aio puolustaa itseänne mitenkään?" Tässä kohdassa Naoki innostui vaikkei näyttänytkään sitä ulospäin. "Silloin olette syyllinen." Hän oli nykyisen oikeusjärjestelmän kasvatti, syytetty on syyllinen kunnes toisin todistetaan joten mitä muuta voisikaan olla mies, joka ei edes yrittänyt puolustautua.

Tämä hienostonainen oli todella jotain aivan muuta, kuin koreat vaatteensa. Hän osasi taistella, hän puhui kuin mies ja häälyi pituutensa ansiosta muiden miesten yläpuolella kuin torni. Naisella oli myös selkeästi oma moraalikäsityksensä, sen näki halveksivassa suussa Katsuon lingottua ylimystön tavat ja oman merkityksensä takaisin liki solvauksena vasten naisen kasvoja. Ehkä, silti, vastaus sai hänet kunnioittamaan tuota naista hieman enemmän. Hän oli varteenotettava vastustaja sukupuolestaan huolimatta, eikä Katsuo kyennyt vieläkään ymmärtämään, miten korea kukkanen kykeni toimimaan kuin karaistunut samurai.
”Syyllinen? Mihin rikokseen?” hän sen sijaan kysyi, kun nainen lähes riemastuksissaan oli lyömässä rikollisen leimaa hänen nahkaansa.
”Ehkäpä... ehkäpä joku arvostamistanne samuraista oli ihastunut alhaisempaansa ja kutsunut minut luokseen. Ehkä rahaa ei edes vaihdettu, sillä en kanna mukanani edes yhtä monia. Ja murhaajaksi syytätte, vaikkei minulla ole mukanani aseita eikä käsissäni ole kenenkään verta”, mies lausui vakaasti ja asettui seisomaan varovasti suoraryhtisesti, kaikki paino kuitenkin vain yhdellä jalalla. Hän oli tappanut monia, Osushinissäkin muutaman, muttei ketään sinä yönä, ei ketään niin, että nainen voisi osoittaa hänet osalliseksi johonkin murhista.
”Vai mistä murhasta minua syytätte? Jostain kuvitelmasta, jonka heikot naisenhermonne ovat loihtineet silmiinne?”
Katsuo pitäytyi yhä kohteliaissa sanamuodoissa, mutta heitti nyt syytöksensä ja puolustamisvuoron naiselle. Tämä vaikutti kuvittelevansa olevansa mies kauniista kampauksestaan ja liehuvista vaatteistaan huolimatta, joten ehkäpä hän saisi suututettua kauniin riivaajansa niin, että kykenisi käyttämään tuota varomattomuutta hyväkseen – olihan hän itse sillä hetkellä kovin surkuteltavan ja vaarattoman oloinen vahingoittuneine nilkkoineen.

Shinobin puolustus oli moitteeton. Se oli lähes aukoton ja hän olisi kenties kyennyt luikkimaan tilanteesta ehjin nahoin jos nainen ei olisi nähnyt, kuinka kepeästi mies liikkui kaupungin muureilla. Shinobin vetoaminen siihen, ettei hän ollut saanut rahaa palveluksistaan sai hienoisen punan naisen poskille yksinkertaisesti nolostumisesta.
"Kenties te pidätte puolustustanne aukottomana mutta minä olen nähnyt, miten te liikutte", Naoki totesi. "Tiedän, että kaikki eivät tarvitse aseita kyetäkseen repimään miehen kappaleiksi - kenties te näytätte heikolta mutta voin vannoa, että pystytte tappamaan aikuisen miehen ennen kuin hän on tajunnut, että olette paikalle."
Naoki puri huultaan.
"Lisäksi liiketoimintanne, vaikka ette siitä maksua saisi, ei kuulu minulle. En ole kiinnostunut teidän tai kenenkään muun irstailuista."

Tilanteeksi, joka oli alkanut siitä, että mies oli juossut häntä pakoon Naokin mielessä kävivät harvinaisen useat murhat, joista hän voisi tätä miestä syyttää. Hän myös tiesi, ettei tuo mies ollut tehnyt niistä jokaista, hän ei voinut uskoa, että komea, ulkomuotonsa sekä sanojensa mukaan itseään myyvä mies olisi ainoa salaisesti juoniaan punova henkilö kaupungissa.
"Olette epäiltynä temppelin edessä tapahtuneesta veriteosta", nainen vastasi valittuaan niistä uusimman. Hänen kiinni saamansa mies ei näyttänyt siltä, että hän kykenisi siihen, mutta jostain oli aloitettava. Naoki tarvitsi rikoksen, josta syyttää miestä, muuten hän oli kohtuuton - hänen päähänsä ei mahtunut ettei tuollaisilla asioilla ollut väliä juuri nyt. Nyt väliä oli enemmän sillä seikailla että hän olisi pystynyt omissa silmissään lopettamaan shinobin milloin tahansa halusi.
Oikeastaan hän alkoi epäillä itseään ja moraaliaan. Hän vihasi ninjoja ja oli varma että mies oli yksi heistä, joten hän lisäsi mukaan vielä toisen syytöksen.
"Sekä Shizuka Morin murhasta."

//toivottavasti tämä oli nyt odotuksen väärti....//

Nainen ei antanut periksi helpolla, ei, hän vain löysi Katsuon sanoista lisää jalansijoja syytöksille. Hänen aikaisempi voitokkaalta vaikuttanut uhkapeli, kauhun laukaisema näyttävä pakoyritys, oli kääntynyt häntä vastaan, eikä nainen antanut silmiensä todistuksen horjua edes nyt, kun aikaisemmin niin taidokkaalta vaikuttanut mies oli telonut melkein itse itsensä pakenemiskyvyttömäksi. Hän kuitenkin tarkkaili naista tiiviisti, luovuttamatta, aikomatta antautua näin mitättömän pienen ongelman edessä, vaikka pieni osa hänestä halusi vain kumartua polvilleen ja päästää irti tästä hyödyttömäksi käyneestä olemassaolosta, niin häpeällisen alhaisiksi hänen kykynsä olivat ilmeisesti ehtineet rapistua.
”Sitten teidän ei tulisi olla kiinnostunut minun toimistani täällä ollenkaan”, hän lausui vakaasti naisen suhtautuessa selkeästi inhoten koko siihen öiseen ammattikuntaan, johon Katsuo joutui lukemaan itsensä.
”Ja olette erehtynyt – näillä vaatimattomilla käsillä ei revitä miehiä kappaleiksi, vaan tehdään jotain paljon hellävaraisempaa”, mustatukka nieli kaiken kunniansa ja nosti kätensä esille kokeillen sanoillaan, oliko hänen näkemänsä aavistus herkkyydestä todella läsnä, olisiko tässä hänelle keino sumentaa naisen järki vihaisuudella. Oli aina parempi olla pelkkä likainen katuhuora, kuin epäiltynä murhasta.
”Kiersin esiintyjänä aikoinaan, huvitin ihmisiä tempuilla – kiertolaisena oppii myös puolustamaan itseään, mutta eivät huvittajan taidot riitä tappamiseen... siltä tieltä on vain aivan liian helppo luisua toisenlaiseen huvittamiseen”, Katsuo tempaisi selityksen esittämilleen taidoille ilmasta silmää räpäyttämättä, kuin se olisi aina ollut hänelle totta, ja tuijotti yhä tuota hurjistunutta naispaholaista keho jännittyneenä, valmiina käyttämään sopivan avauksen hyväkseen vahingoittuneesta nilkasta huolimatta.

Katsuon ilmettömyys kuitenkin petti ja hänen kasvoilleen ilmestyi yllättynyt, järkyttynyt katse naisen syyttäessä häntä temppelillä sattuneesta veriteosta. Hän oli itse sattunut näkemään ne tähteet ihmislihasta, jotka oli siivottu pois kaduilta, mutta tuntenut aivan yhtä paljon epävarmuutta, inhoa, kauhua kuin muutkin tapausta todistaneet. Jotkut hänen veljistään ehkä kykenisivät sellaiseen... mutta Koga Takehiro ei olisi järjestänyt sellaista voimannäytöstä ilman, että olisi antanut tiedon kulkea omien joukossa – ellei häntä sitten oltu aloitettu uudestaan epäillä jostakin. Epäilyt ja kysymykset Katsuo sulki tiukasti sydämeensä, ja vakavana ravisti päätään kieltävästi.
”Ei, se veriteko oli petojen eikä ihmisen tekemä, ja näkisin yhtä mieluusti kuin tekin sen tekijän kohtaavan oikeuden”, hän vastasi hiljaa.

Shizuka Morin nimen kuuleminen sai Katsuon kasvot valaistumaan – hän todellakin oli tietänyt tuon ankaran lain puolustajan, hän oli tietänyt pysytellä hänen hyvällä puolellaan, kaukana miehen tieltä. Hän tiesi, että samurai oli kuoltuaan jättänyt itselleen seuraajan, pituudessaan vaikuttavan sellaisen. Mutta miten tämä nainen voisi olla... ei, jokin yhteys härnäsi Katsuon mieltä, mutta hän ei kyennyt näkemään tämän korean naisen ja sen ylvään samurain kasvoja samoina.
”... miksi ihmeessä tappaisin niin hyvän tukijan...?” mies kysyi matalalla äänellä, antaen epäsuorien sanojen tehdä tehtävänsä ilman turhaa koristelua. Hänen edessään oli vain nainen, heikkohermoinen ihmisolento, jonka hän epäili kykenevänsä järkyttämään niin, että saisi tarvitsemansa avauksen pakoa varten saatuaan käsiinsä aiheen, jota käyttää hyväksi.

Naokin katse pysyi värähtämättömänä miehen aloittaessa valheensa eikä hän halunnut uskoa niitä hetkeäkään. Kyse ei ollut siitä, etteikö mies ollut vakuuttava vaan siitä, että hän oli tullut jo tuomituksi naisen silmissä ja Naoki kaipasi parempia todisteita kuin pelkän selityksen siitä, miten toinen ei pystyisi repimään noilla käsillään miestä kappaleiksi. Naureskelivathan useat miehet romanttisille tarinoille mieheksi pukeutuneista naisista jotka toimivat samurain työssä.
Naokia ne jutut eivät naurattaneet. Ehkä hänen huumorintajussaan oli jotain vikaa.
Huora saattoi olla oikeassa sanoissaan. Saattoi olla, että hän oli väärässä ja oli erittäin mahdollista, että vaikka hän olisikin ollut sitä, mitä Naoki epäili, hän ei olisi ollut yhteydessä tuohon tapahtumaan. Se mielikuva, minkä hän oli toisesta saanut, oli hienostuneempi, miehen joka hoiti homman vähäeleisemmin ilman valtavia tuhoja.
"Ihmisten joukossa vaanii useita petoja", nainen sanoi toistaen sanat, jotka oli aikoinaan kuullut omalta isältään. "Petoja, jotka esittävät vaarattomia. Säälittäviä. Uhreja vaikka todellisuudessa ovat murhaajia."

Naokin posket punehtuivat raivosta sanojen myötä jotka mies oli lausunut matalalla, viettelevällä äänellä saaden ne pienen hetken aikaa kuulostamaan totuudelta. Jo vihjaus sai hänet raivon valtaan vaikka tunsivatko lapset vanhempiaan tarpeeksi hyvin tietääkseen heidän kaikki salaisuutensa. Oli tämä totta tai ei, Naoki ei kyennyt tuntemaan mielessään kuin kylmää vihaa isäänsä loukannutta miestä kohtaan.
Hampaat irvessä nainen veti katanansa esiin ja yhdellä pitkällä, nopealla askeleella hän kuroi heidän välisensä välimatkan umpeen hetkessä. Hän sivalsi katanallaan alhaalta ylös, tähdäten iskunsa miehen keskivartaloon, aikeinaan sivaltaa se kahtia.

//Piti kirjoittaa tämä läppärillä, hieman vaikeuksia.... toivottavasti se nyt toimii jotenkuten kuitenkin.//

Katsuo... ei ollut koskaan ollut peto. Oli ollut tilanteita, hetkiä, joina hän oli nähnyt kivuliaan suoraan, ettei oikeasti kuulunut tähän hienoin langoin yhteenkudottuun maailmaan, ihmisten joukkoon. Hän oli pysähtynyt, kun muut kulkivat eteenpäin, tuhosi, kun muut loivat, kohmettui, kun muut syleilivät lämpöä. Mutta peto? Ei, ei koskaan, ei hän voinut olla.
”Se oli pedon eikä ihmisen teko”, hän toisti vaimeasti.
Miksi hän olisi välittänyt jonkin oikeudenjanoisen, asemansa unohtaneen naisen sanoista? Hän halusi vain pian korjata virheensä, paeta ja kadota yöhön, ja olla näkemättä tuota pitkää kostotarta enää koskaan, vaatisipa se häneltä kuinka alhaisia sanoja tahansa.

Katsuo teki kuitenkin jälleen kerran virheen uskoessaan, että oli tekemisissä tavallisen naisen, pitkän, mutta pohjimmiltaan naisenluontoisen naisen kanssa. Hän oli ajanut itsensä nurkkaan, hädin tuskin kykenevä pakenemaan edes hyvän mahdollisuuden saadessaan – ja tuo naishirviö veti katanansa esiin yhdellä kiivaalla, vahvalla liikkeellä, astahti heidän välisensä etäisyyden sitä halveksivalla harppauksella kiinni hetkessä, ja hänen pitkät kätensä antoivat teräksen juosta puremaan tiensä kankaan läpi, leikaten sen halki kuin paperin, ja viiltämään kyntensä syvälle valmistautumattomaan lihaan. Katsuon kasvot vääntyivät rumaan irveeseen – hän ei ollut ehtinyt tehdä mitään, ei yhtään mitään, ei tänä iltana, ei tässä tilassa, mutta hänen kätensä painui pysäyttämään terän liikkeen, vaikka se painoikin hänen kämmenensä lihaan syvän rotkon. Se kuitenkin pysähtyi, ei saattanut edetä, kun liha sen edessä piilottui kivikovan kuoren alle, itse metalli tuli kylmyyden säikäyttämäksi ja huurre rasahteli aina ponteen saakka. Vihainen, syvän vihainen vääristys kasvoillaan Katsuo loi kaventuneen katseensa tuohon naiseen, joka oli yllättänyt hänet täysin, ja väänsi hapertuneen terän pirstoutumaan kahtia. Ne palaset, jotka jäivät hänen käsiinsä, hänen kylkeensä, hän heitti maahan, ja pidellen vasemmalla kädellään kylkeään hän suoristi selkänsä haastavasti.
”Typerä nainen... Olisit voinut juosta pakoon ja säästää henkesi”, hän sylkäisi sanat suustaan, antoi painonsa valua alemmas ja siirsi toisen jalkansa taaksepäin, ottaen valmiusasennon, jossa oikea käsi oli ojentuneena hänen kehonsa eteen, kutsuen naista yrittämään onneaan toistamiseen. Miehen hengitys alkoi huuruta valkoisena ilmassa ja ilma kylmeni hänen ympärillään, lumimyrskyn voima hohti aivan hänen ihonsa alla, vielä vahvana pysyen, mutta vain ulkoisesti. Hänen kylkensä korventui veren lämmöstä, se sai hänen näköpiirinsä reunat vääristymään – joko naisen täytyisi säikähtää karkuun, tai hänen tehdä mahdoton ja paeta käytettyään pelon ja vihan lietsomaa, holtitonta hyökkäystä hyväkseen. Tai tarttua naista kurkusta ja jäädyttää hänen vihainen kielensä mykäksi.

Hetken Naoki oli varma, että hän kykeni leikkaamaan vastustajansa vatsan auki. Hetken hän oletti, että hänen ainokainen iskunsa olisi tehnyt tehtävänsä ja tuhonnut kauniin nuorukaisen hetkessä. Tavallaan hän oli helpottunut, kun näin ei käynyt, sillä silloin hän olisi saattanut jäädä epäilemään, oliko sittenkään mennyt syyttämään rikoksesta sen tekijää.
Tarttuessa hänen teräänsä ja antaessaan sen pureutua ihoonsa onnistuen kuitenkin pysäyttämään kehoonsa suunnatun iskun mies todisti Naokille viimeistään tässä vaiheessa, etteivät hänen epäilyksensä missään nimessä olleet olleet turhia.
Naisen huulille kohosi tyytyväinen hymy, hän ei ollut odottanutkaan voittavansa shinobia yhdellä iskulla.
Katanan terän sieppaaminen paljaaseen käteen ei ollut kuitenkaan ainoa, minkä Naoki huomasi. Hän tunsi, kykeni aistimaan kylmyyden mutta ei ehtinyt reagoida ennen kuin hänen katanansa oli murrettu kylmyyden hapertaneen sitä. Häpeällistä ja raivostuttavaa minkä lisäksi erittäin yllättävää.
Naokin huulilta kuului myötätuntoinen huokaus oman katanan kohtaloa kohtaan.

"Kiintoisaa, sinä tosiaan olet hirviö", Naoki sanoi, onnistuen vain juuri ja juuri hillitsemään itsensä, olihan toinen vihjannut, että hänen olisi pitänyt paeta kun vielä kerkesi. Hän otti askeleella etäisyyttä mieheen. Mikä tuo mies oli? Miten hän pystyi jäädyttämään hänen miekkansa ja särkemään sen käsillään? Ja miten Naoki pystyisi voittamaan hänet aseilla, joita hänellä oli käytössään? Jos hän olisi ottanut lyhdyn mukaan, silloin ratkaisu olisi ollut itsestään selvä.
Hänen vastustajansa oli kuitenkin pahoin haavoittunut. Riittäisi, jos hän onnistuisi saamaan toisen iskun perille. Se, tuhoutuisiko hänen miekkansa siinä samalla, ei merkitsisi mitään.
Naoki otti lyhyen miekkansa esille ja hyökkäsi, tähdäten miehen haavoittuneeseen puoleen jonka ei uskonut toimivan kunnolla.

Poltteleva, kirvelevä kipu sykki Katsuon sormien alla. Hänen oli pakko hengittää hitaasti, kevyesti, kiristää selkänsä mahdollisimman suoraksi välttääkseen tuskaa, joka olisi vääristänyt hänen kasvonsa ja murtanut tuiman, tunteettoman katseen. Teräs ei tuntenut kipua, pakkasyö ei horjunut, mikään ei saanut tyyntä, taivaankirkasta lammenpintaa väreilemään – päästäen ilman ohuena virtana ulos keuhkoistaan Katsuo kykeni painamaan kivun pois mielestään ja olemaan välittämättä jopa nilkastaan, joka kitisi nyt päälleen saamansa painon alla. Vammat paranisivat, vaikka hän rikkoisikin niitä nyt vielä pidemmälle, mikäli hän pääsisi vain elossa karkuun tältä hurjalta kostottarelta. Tilanne vaikutti hetki hetkeltä huonommalta, kun nainen vain perääntyi askelen verran ja veti lyhyemmän miekkansa esiin – mutta hänen liikkeissään välähti pelko.
”Et ole vielä nähnytkään hirviötä”, Katsuo ärähti kovaan ääneen tarkoituksella juuri sinä hetkenä, kun nainen syöksähti liikkeeseen. Hän tarvitsisi kaiken ajan, minkä vain pystyisi lypsämään tuosta vakavakätisestä miekankäyttäjästä, kun hän itse ei kyennyt liikkumaan niin nopeasti kuin yleensä, oli haavoittunut ja vastustaja tuntui ulottuvan aivan kaikkialle pitkine käsineen.

Katsuo ehti kuitenkin nähdä jo kaukaa, minne verenjanoinen teräs yritti päästä, ja juuri hänen toinen kylkensä oli hieman enemmän naista kohti. Tarvittiin vain pieni syöksähtävä astahdus hieman vinottain eteenpäin ja hän oli poissa terän tieltä. Vasen käsi irtosi kyljeltä ja nousi iskemään miekkakäden ranteille ohjatakseen vastustajan iskun voiman entistä enemmän harhaan – ja käden kämmen oli jäätyneestä verestä kova. Katsuo ei kuitenkaan yrittänytkään tappaa naista, ei, koska sellaiselle ei ollut tilaa, hänen oli vaarallista jäädä pitkien raajojen verkkon sisälle. Vasen jalka hakeutui astumaan kiertoaskeleella naisen selän kautta hänen ohitseen, kohti katua ja vapautta, mutta se luisuikin kömpelösti likaisen pikkukujan loskassa, ja Katsuo joutui ottamaan toisella kädellään maasta tukea, jottei kaatuisi ja jäisi naisen armoille. Puristaen hampaansa yhteen hän nykäisi itsensä takaisin tasapainoon kuopaistessaan samalla kourallisen lokaa maasta lingoten sen kohti naisen kasvoja ja silmiä.

Silloin reitti avautui hänen silmiensä eteen, aukko, josta hän kykenisi karkaamaan taistelua ja pakenemaan kadulle. Katsuo ei kuluttanut yhtäkään hetkeä kunnialle tai ylpeydelle, vaan lähti juoksemaan niin lujaa kuin pystyi. Katu oli kovin pimeä, hänellä ei ollut mitään aavistustakaan reitistään tai siitä, kuinka kauan aikaa oli kulunut, mikä vartio kulkisi milloin missäkin – mutta hän tunsi juoksevansa lujempaa kuin koskaan aikaisemmin vaikka hengitys kuivui kurkkuun ja kylki muljui sitä kouristuksenomaisesti puristavasta kädestä huolimatta. Hän ei nähnyt kunnolla, kaikki vääristyi ja yötaivas sukelsi hipomaan päälakea – hän ei jaksaisi juosta kovin kauaa, mutta yritti kääntyä mahdollisimman monesta kulmasta päästäkseen äkkiä pois naisen näkyviltä ja pälyili jotakin piilopaikkaa. Jumalat eivät selkeästi halunneet hänen selviävän puhtaana siitä yöstä, sillä ainoa nopea piilo, jonka hän saattoi keksiä, oli juuri liikkeelle lähtemässä oleva jätteidenkerääjän kärry. Ne natisivat eteenpäin niin hitaasti, että Katsuo ehti hypätä kyytiin ääneti ja piiloutua korkeiden laitojen ja kangaspeitteen alle. Kärryjen omistajakin oli varmasti palaamassa kotiinsa öisen työnsä jälkeen, eli hän pääsisi ulos ylhäisten alueelta turvassa. Mikäli mies edes ehtisi huomata hänet... sitä Katsuo miettisi myöhemmin, nyt hän keskittyi pysymään hiljaa ja odottamaan turvallisille teille pääsyä.

//Joku paskateema mulla selkeästi nyt... mutta juu. Olisikohan tämä pikkuhiljaa tässä?//

Kaiken todennäköisyyden vastaisesti Naokin miekan terä ei pureutunut shinobin lihaan vaan mies onnistui väistämään lähestyvän terän. Samurain käsi ohjattiin entistä enemmän harhaan. Nainen iski seuraavaksi miehen pään korkeudelle mutta yllättäen shinobi ei ollutkaan enää siinä! Hän oli väistänyt maahan - mikä nerokas siirto, oli selvästi arvannut mitä samurai tekisi seuraavaksi!
Naoki joutui väistämään kohti kasvojaan lentävää kuonaa eikä onnistunut välttämään sitä kaikkea. Silmiään siristellen hän haki paikkaa, missä mies olisi ja paikansi hänet hetken kuluttua.

Naoki yritti uudelleen iskeä vastustajaansa mutta jälleen kerran seuraavassa hetkessä hän ei ollutkaan enää siinä, missä hän oli kuvitellut hänet näkevänsä. Äänettömin askelin juokseva mies katosi pimeälle kadulle. Luonnollisesti Naoki juoksi hänen peräänsä verenmaku suussaan onnistuen muutamaan kertaan näkemään hahmon, jonka oletti kuuluvan äskeiselle miehelle. Kertaakaan hän ei päässyt tarpeeksi lähelle jotta olisi oikeasti voinut väittää olevansa täysin varma siitä, että jahtasi edes oikeaa henkilöä eikä pelkkää varjoa seinillä.
Tästä huolimatta Naoki jatkoi - mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä?! Haavoittunut mies oli nöyryyttänyt häntä, päässyt häneltä pakoon ja juoksi nyt jossain kaukana hänen edellään. Kaikkein nöyryyttävintä tässä olisi se, että hän kaiken tämän lisäksi vielä pääsisi häneltä pakoon!
Naoki oli törmätä jätteidenkerääjään ja loi mieheen murhaavan katseen.
"Mitä te tuijotatte? Jatkakaa!" Naoki kehotti ja harppoi pitkin askelin miehen ohi, kiukusta kihisten. Hän jatkoi nopeilla askeleilla eteenpäin etsien kadonnutta shinobia muttei pystynyt enää näkemään hänestä vilahdustakaan.

Itsepäisenä naisena Naoki luovutti vasta, kun vaara tulla nähdyksi naisten vaatteissa kävi liian suureksi ja livahti omasta kotiportista sisään. Harmi, ettei shinobi enää piileskellyt siellä, se olisikin ollut liian helppoa.

((Joo, tässähän tämä~ kiitos pelistä))