Aamuteetä karppilammella

((Yui ja Jiro tännee, tseh~))

Aamu oli kaunis. Pikkulinnut sirkuttelivat Minamotojen kartanon puutarhassa, tervehtien heleästi kuulasta aamua, karppilammen veden kimaltaessa kamferipuiden paksujen lehvästöiden läpi siilautuvassa valossa. Ahneet kalat, jotka asuttivat lampea, olivat vielä ruokimatta -sen samurai oli ajatellut tekevänsä, jahka oli ensin huoltanut katanansa kuten jokainen aamu. Se oli niitä harvoja rituaaleja, joista hän ei tinkinyt. Ryosuke istuskeli tummapuisessa teesalongissa, puhdistaen miekkaansa, aina siihen saakka, kunnes eräs palvelijoista (nuori kaunis nainen, jota mies rakasti kiusoitella) ilmoitti kohteliaasti, että odotettu vieras oli saapunut. Mies oli innoissaan, siitä oli jo hieman aikaa, kun he olivat viimeksi tavanneet.

"No, vauhtia sitten, tuo hänet ihmeessä tänne! Ja hakisitko teetä, sitä parempaa."
Hän neuvoi palvelijaa, joka punasteli hieman (oli kai tykästynyt isäntäänsä, eikä se mikään ihme ollut), kumartaen nöyrästi ennenkuin totteli ja lähti noutamaan vierasta.
Ryosuke suorastaan hohti innosta. Tästä tulisi varmasti vielä hyvä päivä! Tai kai, olisi voinut tulla vielä parempi, ellei hänen velvollisuutenaan olisi ollut ottaa osaa hieman surullisempiin asioihin.

Jiro asteli pitkin hiljaisia katuja kohti Minamotojen kartanoa. Hän oli ollut siellä joskus aikaisemminkin mutta vielä silloin kun Itsuki oli ollut elossa. Hän oli pukeutunut normaaliin tapaansa tumman siniseen kimonoonsa sekä kaislasandaaleihin. Hänen hiuksensa olivat siistillä poninhännällä ja katana roikkui vyöllä. Hän oli saanut päivän vapaaksi sillä hänen nykyinen isäntänsä oli päättänyt viettää koko päivän kotonaan. Tuttu kartano kohosi pian siinä hänen edessään ja hän asteli sisään. Melkein heti kohtelias palvelijatar tuli häntä vastaan ja lähti ilmoittamaan talon herralle että hän oli saapunut. Hän sujautti sandaalit pois jaloistaan ja odotteli kohteliaasti eteisessä sen aikaa että hänet tultiin taas hakemaan. Hän asteli pitkin kartanon käytäviä palvelijan perässä ja katseli hivenen kadehtien ympärilleen. Hän ei ollut koskaan kaivannut rikasta elämän tapaa mutta toki hienot kartanot olivat kauniita paikkoja asua.

Hän seisahtui huoneen kohdalle ja asteli sisään palvelijan perässä joka vei teekannun ja kupit pöytään. "Huomenta Ryosuke-san", Jiro sanoi kohteliaasti ja kumarsi. Hänellä oli kunnioitus miestä kohtaan sillä olihan toinen kuitenkin hänelle ollut yksi esikuvista Itsukin lailla. Hän loi katseen ympärilleen ja asteli sitten peremmälle huoneeseen. "Kiitos kutsustasi", hän lisäsi ja loi kevyen hymyn. Nuorukainen jäi hetkeksi aikaa katselemaan teetä jota oli tarjolla ja vilkaisi palvelijaa kun nainen poistui kumartaen huoneesta jättäen heidät kahden.

Ryosuken ilme kirkastui, kun tuttu hahmo saapui paikalle.
"Himura-san! Kuinka mukavaa, että pääsit tulemaan."
Mies viittoili toistakin istumaan ja ottamaan teetä, samalla kun hän laittoi katanansa sivuun, otti teekupin ja vasta kaiken tämän jälkeen kohotti katseensa takaisin nuorukaiseen.
"Mitä sinulle kuuluu nykyään? Oletko viihtynyt nykyisen isäntäsi luona?"
Hän kysyi, kunnes painoi katseensa. Sinisiin silmiinsä kohosi surullinen katse.
"Kuulin, mitä kävi... Olen pahoillani. Kita-san oli hieno mies."
Ryosuke oli tuntenut Jiron oppi-isän, he olivat joskus harjoitelleetkin yhdessä ja hän oli kunnioittanut miestä tuon aseenkäyttötaitojen takia. Parempaa opettajaa poika tuskin olisi voinut saada.
"Miten olet pärjännyt sen jälkeen? Kuulin, että lähdit pois ja sain vasta hieman aikaa sitten tietää, että olet kaupungissa."
Mies uteli, yrittämättä kuitenkaan olla liian tungetteleva. Tietysti, hän oli myös vilpittömän huolissaan Jirosta, vaikkei kenties olisi heti uskonut.

Jiron hymy leveni hivenen kun hän katseli tuttua miestä. "Ah. Voit kutsua minua kyllä Jiroksi", hän sanoi ja istahti alas pyydettäessä. Hän laski katseensa teehen ja kohotti sen sitten toiseen. "Ihan hyvää minulle. Isäntäni nyt on vain rahanantajan ei paljoa muuta", hän vastasi kysymyksiin mutta myös hänen ilmeensä vakavoitui seuraavasta aiheesta. Hän melkein automaattisesti nosti kätensä puuttuvan käden olalle ja painoi katseensa. Hän nyökkäsi kuitenkin Ryosuken sanoille Kitasta. Hän tiesi että moni oli kunnioittanut miestä ja sen lisäksi myös osa oli ollut kateellisia kaikesta siitä huomiosta jota hän oli Itsukilta saanut osakseen. Hän ei kuitenkaan tiennyt oliko toinen yksi niistä miehistä. Tuskin kun toinen oli kutsunut hänet luokseen. Hän laski kätensä kupille ja kohotti sen huulilleen. "Ihan hyvin minä. En vain kestänyt olla täällä ja kaipasin aikaa itselleni. Lisäksi Kito-sanin vaimo ei halunnut minua hautajaisiin", hän sanoi ja siveli kädellään pöydän pintaa. Itsukin vaimo oli aina ollut kateellinen Jirolle ja miesten läheisyydelle. Olihan Itsuki lähes aina valinnut enemmin Jiron kuin vaimonsa.

Hän kohotti katseensa uudelleen mieheen ja katseli toista hetken. "Olenhan minä jo vuoden verran ollut töissä Sato-sanin palveluksessa ja hän on kohdellut minua hyvin. En voi sanoa ettäkö arvostaisin häntä mutta hän maksaa hyvin ja työ sekin on", hän kertoi. Jiro kaiken aikaa mietti uusia työpaikkoja mutta tähän asti mitään yhtä hyvää ei ollut tullut vastaan. Totta kai hän mielellään palvelisi jotakuta johon luottaisi ja jonka puolesta olisi oikeasti valmis uhrautumaan.

Nuorukainen kohotti teekupin taas huulilleen ja puhalsi siihen. Hän siemaisi sitten pienen hörpyn. "Entä sinä? Miten olet voinut? Siitä on tosiaan aikaa kun olemme tavanneet. Viimeksi kai silloi kun olin täällä Kita-sanin kanssa. Olitko sinä hänen hautajaisissaan", hän kyseli ja katseli toista.

Ryosuke nyökkäili ymmärtävän näköisenä. Hän sääli Jiroa ja tavallaan tunsi jollain tasolla isovelimäistä huolehtimista. Hän kuunteli vakavana, keskeyttämättä poikaa, mutta Ilmeensä muuttui synkemmäksi, kun tuo mainitsi hautajaiset.
"Olin siellä."
Hän vastasi, tuntuen hetken aikaa uppoutuvan ajatuksiinsa, ennenkuin hymyili hieman pehmeämmin, ottaen kulauksen teestään.
"Kuinka paljon nykyinen isäntäsi maksaa sinulle?"
Samurai kysyi, tuntuen pohtivan jotakin, muttei vielä antanut olemuksensa paljastaa mitä.

Ryosuke hörppäsi teetä, maistellen sitä mielellään. Se oli hyvää teetä, heidän parempaa laatuaan, jota usein tarjottiin vain odotetuille vieraille. Ja Minamotojen tulevalle johtajalle tuo yksikätinen nuorukainen oli juuri sitä.
"Olen menossa naimisiin piakkoin."
Pieni hymy kohosi hänen huulilleen. Vaikka naumakauppa oli järjestetty, Ryosuke piti suuresti tulevasta morsiamestaan- Nainen oli kaunis ja hyväkäytöksinen, sekä tietysti korkea-arvoisesta suvusta. Naimisiinmenon myötä tuli tietysti vastuu. Suri vastuu ja Ryosuke olikin aavistuksen huolissaan nuorikkonsa puolesta. Hän oli tullut elämänsä aikana talsineeksi jo muutamille hieman tärkeämmille varpaille, ja juuri häiden aikaan mahdollinen salamurhayritys olisi turhankin otollinen... Se oli melkein enemmän sääntö kuin poikkeus. Ei Ryosuke oman henkensä puolesta pelännyt niinkään, mutta tiesi kyllä, että joskus oli tilanteita, joista hänkään ei välttämättä pääsisi kiemurtelemaan irti yksinään. Ei, vaikka osasikin käyttää katanaansa.

Jiro nyökkäsi ja oli omalla tavallaan onnellinen että Ryosuke oli ollut hautajaisissa. Hänestä oli hyvä tietää että paikalla oli ollut edes joku josta Itsuki oli välittänyt. Hän laski katseensa teehensä ja kohotti sitten katseensa mieheen hivenen hämmentyen toisen kysellessä hänen palkkaansa. Hän ei kuitenkaan kokenut sitä mitenkään turhan tungeksivana kysymyksenä joten hetken hän laskeskeli päässään. "Noin 15 ryoota kuukaudessa riippuen vähän tilanteesta. Välillä jos on ollut paljon selkkauksia niin enemmän ja välillä hiljaisena aikana vähemmän", hän kertoi palkkauksestaan mikä tosiaan vaihteli. Hän oli kuitenkin ihan tyytyväinen siihen sillä sai tarpeeksi elääkseen melko mukavaa elämää tosin suurimman osan hänen rahoistaan meni säästöihin sillä miehellä oli harvoin aikaa käyttää sitä sen kummemmin.

Hän nyökäytti päätään ja siveli kupin kylkeä sormillaan. "Onneksi olkoon", hän sanoi kun mies ilmoitti naimisiin menosta. Jiro kohotti kupin huulilleen ja pohti hetken omaa elämäänsä. Hänenkin kai odotettiin joku päivä avioituvan mutta saa nähdä kävisikö niin koskaan. Hänellä kun ei ollut ketään kuka olisi pakottanut hänet naimisiin ja nuorukainen ei ollut kovinkaan innokas itse etsimään vaimoa vaikka yhteiskunta sitä odottikin. Tosin nyt kun hänellä oli kiireinen työ niin hänen naimattomuuttaan ei kai ainakaan vielä kovasti ihmetelty.

Hän jatkoi kupin sivelyä sormillaan ja katseli Ryosukea. "Toivottavasti avioliitostanne tulee onnellinen", hän sanoi ja nyökäytti päätään. Jiro tosiaan toivoi miehelle hyvää avioliittoa siitä huolimatta että se oli varmaankin järjestetty.

"Kiitos, minäkin toivon, että kaikki menee hyvin..."
Ryosuke vastasi, kunnes kohotti katseensa teestään nuorempaan.
"Kuulehan, Jiro-kun..."
Hän aloitti, pitäen hetken tauon, kuin miettiäkseen miten asettaisi sanansa mahdollisimman hyvin.
"... Suostuisitko siirtymään minun palvelukseeni? Maksan sinulle puolitoista kertaa sen, mitä nykyinen isäntäsi. Lisäksi saisit asua täällä, tilaa on kyllä vaikka kuinka."
Ryosuke ehdotti. Hän tiesi, että se kävisi kyllä kukkarolle, mutta eihän heidän sukunsakaan rahavarannot ihan mitättömät olleet. Oikeastaan hän suuresti ihmetteli sitä, mistä ihmeestä rahaa oikein aina tuli. Isänsä oli ollut hyvä hoitamaan raha-asioita, ja isoisälläänkin oli varmasti näppinsä pelissä... Siitä ukosta ei ikinä tiennyt.

"Ymmärrän, jos velvollisuus sitoo sinua, mutta olisin kovin otettu, mikäli suostuisit. Jos ensimmäinen lapsi on poika, tahdon hänelle kunnon opettajan, minulla kun voi olla kiireitä."
Ryosuke hymyili pehmeämmin, lempeämmin. Hän kuitenkin jätti toisen päätettäväksi, mitä tuo aikoi tehdä. Ei hän tahtonut painostaa, mutta kieltämättä samurai itsekin tuntisi olonsa turvallisemmaksi, mikäli Jiro olisi varmistamassa hänen selustaansa mahdollisten salamurhayritysten varalta. Ja ennen kaikkea, tällaisina epävarmoina aikoina hän tiesi voivansa luottaa Kita-sanin oppilaaseen.

Jiro kohotti katseensa kuulleessaan nimensä. Hän jäi katselemaan miestä ja avasi sitten suunsa mutta antoi toisen kuitenkin puhua asiansa loppuun. Hänen täytyi myöntää että hän oli häkeltynyt. Mies pyysi häntä itselleen palkkalaiseksi vaikka varmasti pystyisi palkkaamaan kenet tahansa. Hän laski katseensa kuppiin ja jäi pohtimaan toisen sanoja. Hän kohotti lopulta katseensa mieheen. "Haluatko minut tosiaan töihin? Ja ehkä opettamaan lastasi joku päivä", hän totesi hämmentyneenä ja kallisti päätään sivulle. Hän halusi hetken miettiä asiaa joten kohotti kupin huulilleen ja siemaili siitä teetä rauhalliseen tahtiin muutaman kulauksen. Hän ei oikeastaan osannut tehdä päätöstä. Toisen ehdottama tarjous kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta.

"Sainko huoneen jossa olisi oma uloskäynti? Pidän siitä että silloin kun en ole töissä saan liikkua vapaasti häiritsemättä muita? Ja miksi juuri minä?", hän kyseli ja näytti melkein yhdeltä isolta kysymysmerkiltä. Hän kallisti päätään sivulle ja räpytteli silmiään hämmentyneenä. Jiro laski katseensa yhteen käteensä ja tuijotteli sitä. Hän tuntisi olonsa paljon ylpeämmäksi jos voisi suojella jotakuta johon hänellä oli edes jonkinlainen side.

"Minun täytyy tietenkin ensin sopia asiasta isäntäni kanssa ja voi olla että hänellä kestää tovi löytää sijainen. Mutta jos kaikki menee niin kuin pitäisi niin olisin iloinen jos saisin palvella teitä", hän sanoi kumartaen kevyesti.

Ryosuke ei voinut olla hymähtämättä Jiron häkeltyneisyydelle.
"Niin, sinuahan minä kysyin. Tietääkseni."
Samurai virnisti pienesti, kiusoitellen hieman toista, mutta vakavoitui hörpätessään teetä, odottaessaan vastausta.
"Oma uloskäynti? Sinä et paljoa pyydä. Minä vaikka rakennutan sinulle oman uloskäynnin, jos tahdot."
Mies huomautti, virnuillen jopa hieman helpottuneenakin, sillä nyt toisen suostuminen oli jo ilmiselvää. Ei tuo muuten kyselisi huoneesta, ei varmastikaan.

"Tietysti, en odottanutkaan, että liittyisit tältä istumalta palvelukseeni. Sovi asiat isäntäsi kanssa silloin kuin sinulle parhaiten sopii, meidän kartanomme ovet ovat sinulle kyllä auki mihin aikaan päivästä tahansa. Ja miksei yöstäkin, jos nyt välttämättä aiot ilmaantua paikalle silloin, kun kunnialliset ihmiset nukkuvat."
Ryosuke nauroi pehmeästi, liikahtaen hieman, että ylsi taputtamaan toista olkapäälle.
"Olet sellainen, johon voin luottaa. Tiedän myös, että Kita-sanin oppilaana taitosi ovat erinomaiset."
Hän nyökkäsi, sulkien hetkeksi silmänsä, hörpäten teetään.
"Lisäksi, Jiro-kun, saan näin maksettua pienen velkani pois. Erään kerran Kita-san pelasti nahkani ja jäin hänelle ikuisesti kiitollisuudevelkaan, jota en ehtinyt maksaa takaisin ennenkuin hän jo oli poissa. Tämä on vähintä, mitä voin tehdä. Ja pitäähän jonkun katsoa sinun perääsi, Jiro-kun."
Samurai vinkkasi leikkisästi silmää, kaikella rakkaudella tietysti. Hän tiesi vallan hyvin, että Jiro saisi kyllä pidettyä huolen itsestään, olihan tuo tähänkin saakka pärjännyt yksikätisenä.

Jiro hymyili kevyesti toisen ihmetellessä hänen vähäisiä pyytöjään. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään vaan kohautti vain olkiaan. Hän oli loppujen lopuksi vaatimaton mies eikä kaivannut paljoa elämäänsä. Hän nyökkäili ja pohti jo koska ottaisi asian esille nykyisellä työn antajalleen. Hän ei kuitenkaan jäänyt nyt miettimään asiaa sen kummemmin sillä se olisi aivan turhaa hänen täytyisi vain keskittyä tähän tee hetkeen ja voisi suorittaa mietintänsä muulloin. Hän loi nopean katseen Ryosukeen ja hymyili miehelle. Hän arvosti sitä kuinka toinen oli aikoinaan arvostanut Itsukia.

Hän hämmentyi hivenen miehen kurottaessa taputtamaan hänen päätään ja vilkaisi ylös päin. "Olen varma että hän ilahtuisi tästä järjestelystä", hän totesi myöntävästi. Olihan hän Itsukia sen verran oppinut tuntemaan että tiesi miehen aina tahtoneen hänen parastaan. Hän jäi hetkeksi aikaa taas katselemaan ympärilleen ennen kuin nosti kupin huulilleen. Jiro ei sillä kertaa sanonut mitään vastaan toisen sanoille hänen perään katsomisestaan. Olihan se omalla tavallaan ihan mukava ajatus.

"Ilmoitan kyllä sinulle sitten kun saan järjestettyä asiat isäntäni kanssa. Kiitos vielä kerran tarjouksestanne", hän lupasi ja kumarsi vielä kerran. Hänestä oli hienoa päästä nykyisen isäntänsä alamaisuudesta pois sillä mies ei ollut millään tapaa hänelle läheinen tai kunnioituksen arvoinen.

"Niin minäkin. Kita-san saattaisi jopa ilahtua."
Ryosuke nyökkäsi, ottaen kulauksen teestään. Hän voisi alkaa järjestellä asioita Jirolle valmiiksi, teetättää sen uloskäynnin ja hieman laittaa paikkoja parempaan kuntoon. Talo oli kuitenkin niin iso, ettei hän usein edes käyttänyt kaikkia huoneita. Käsipuoli miekkamies saisi huoneen jostakin hänen läheltään, hän pitäisi siitä oikein tarkasti huolta. Palvelijoilla oli muutenkin puuhaa, kun talo hiljalleen valmistautui vastaanottamaan muitakin uusia perheenjäseniä. Ehkä Jiron voisi laskea melkein omaksi lapseksi... Mies hymähti ajatuksilleen, ennenkuin kohotti iloisen katseensa toiseen.

"Hyvä. Äläkä suotta kiittele, Jiro-kun. Olen otettu, että suostuit ehdotukseeni, sillä se ei tule olemaan mikään helppo homma..."
Samurai piti hetken tauon, kostuttaakseen uudelleen kurkkuaan.
"... Nimittäin pelkään, että joku saattaa tahtoa pahaa perheellemme. Häät ovat kuitenkin tulossa, ja nyt olisi otollinen, epävakaa hetki hyökätä, horjuttaa perheemme tasapainoa. Olen kuitenkin varma, että isoisäni olisi käskenyt minua olemaan varovainen, eikä hän ole sanonut mitään..."
Ryosuke vaikeni äkisti. Ei hän tyhmä ollut, mitä nyt ei kovin usein tullut ajatelleeksi asioita tarpeeksi pitkälle. Silti hänkin muisti erään kirjeen, jonka oli saanut pari iltaa sitten ylipapilta. Mutta... Olisiko se voinut olla varoitus? Tai siis, jos hän ei vain ymmärtänyt sitä? Mies pudisti päätään. Oli turha vaivata mieltään sellaisilla pikkuasioilla. Kyllä he pärjäisivät, varsinkin nyt, kun Jiro olisi pian turvanaan.
"Niin. Ja olen huolissani, että joku aikoo tulevalle vaimolleni pahaa."
Samurai vielä lisäsi, ollen oikeasti huolissaan naisesta, jonka oli tavannut vain muutaman kerran aikaisemmin. Ehkä liitto oli järjestetty, mutta kai hän silti sai huolehtia?

Jiro jäi katselemaan Ryosukea kun toinen alkoi pohtimaan perheen asemaa. Hän ymmärsi kyllä paineet korkea-arvoisessa perheessä. Monet olivat kateellisia ja halusivat suvun poiskuvioista ja mikä olisinkaan parempi hetki sille kuin häiden aikaa. Hän kuuntelikin tarkaavaisena ja kallisti päätään sivulle. "Lupaan tehdä kaikkeni suojellakseni niin sinua kuin muita perheen jäseniä", hän lupasi tarkoittaen sanojaan. Hän toivoi tosiaan voivansa tuoda perheelle turvaa monella eri tavalla. Hän kohotti kupin huulilleen ja vilkaisi paperista seinää kohden sivusilmällä. "Saisinko sanoa Ryosuke-san että..", hän aloitti ja sulavilla liikkeillä oli pian jaloillaan. Hän nappasi katanansa ja epäröimättä iski sen paperiseinän läpi. Seinä takaa kuului tömähdys ja nuorukainen veti miekkansa takaisin. Se oli kuitenkin täysin kuiva ja veretön. "Kannattaa ehkä varoa palvelusväen uteliaisuutta", hän jatkoi ja veti oven sivuun. Sen takana olikin maahan kaatunut palvelia joka näytti kauhistuneelta.

Hän kohotti katanansa naista kohti ja jäi katselemaan toista. "Olet ollut siinä koko keskustelumme ajan", Jiro totesi suoraan ja nainen nyökkäsi hädissään. Hän siristi silmiään hetken aikaa mutta ei tehnyt mitään. Olihan palvelijatar kuitenkin Ryosuken alainen. Hän lopulta kohotti katanansa ylös ja työnsi sen takaisin koteloon. Hän asteli sitten pöydän luokse ja istahti alas. Täällä taisi tosiaan pitää paikkansa että seinilläkin oli korvat.

"Olen pahoillani seinästäsi Ryosuke-san", hän pahoitteli ja nyökäytti päätään.

"Kiitos, sanasi todella merkitsevät minulle paljon."
Ryosuke vastasi, hörpäten teetään, katsoen hämmentyneenä vaaleansinisillä silmillään, kun Jiro käyttäytyi omituisesti, aikoen juuri kysyä mitä ihmettä tuo aikoi. Hän oli tiputtaa teemukinsa, kun katana iskeytyi seinän läpi.
"O-oi..!"
Mies huudahti jo toppuutellen, ennenkuin tajusi, mistä oli kyse, ja sai kerättyä itsensä taas normaaliin mielentilaan.
"Oh... Kas."
Ryosuke vain sitten totesi, rapsuttaen hieman niskaansa. Tämäpä oli odottamatonta, vaikka olihan hän aina tiennyt, että seinillä oli korvat. Onneksi he eivät kai olleet puhuneet mistään järisyttävän tärkeästä. Nainen oli yksi uusista palvelijoista, jotka hän oli vasta viikko pari sitten palkannut hoitamaan laajan talon monia töitä.
"Puhumme tästä myöhemmin, eiköhän sinun pitäisi olla keittiössä? Alahan mennä, hop~"
Mies puhui jopa hämmentävän hellästi naiselle. Ei Ryosuke käsitellyt palvelijoitaan kurjasti, usein puhutteli noita nimeltä ja hieman ehkä liehittelikin muutamaa lempipalvelijaansa. Hän oli kuitenkin oikeudenmukainen isäntä. Ehkä uusi palvelijaraasu oli vain erehtynyt paikasta, olihan sekin mahdollista.

"Älä suotta pahoittele, Jiro-kun. Seiniä saa kyllä uusia, olen muutenkin ajatellut, että laittaisin sisustusta hieman uusiksi..."
Samurai vastasi, juoden teensä loppuun.
"Voisin näyttää sinulle valmiiksi jo hieman paikkoja... ja Voisit auttaa minua ruokkimaan kalat."
Ryosuke ehdotti hymyillen.
"Leivänmurut ovat kolmannen seinän takana syvennyksessä. Ehkä hieman epäkäytännöllinen paikka, mutta muuten unohtaisin kalojen ruokkimisen ja ne alkaisivat pian nähdä nälkää."
Hän naurahti iloisesti, vitsaillen hieman, kun nousi ylös ja venytteli aavistuksen.

Jiro katseli Ryosuken ja palvelijan käytöstä hiljaisena siihen puuttumatta. Hän kuitenkin kohautti olkiaan ja kallisti päätään sivulle. Hän jäi sitten katselemaan hetkeksi aikaa palvelijan perään. No kaipa nainen häipyisi jos olisi tosiaan täällä vaan vakooja töissä. Hän kohottikin katseensa tulevaan isäntäänsä. Hän itsekin joi teensä loppuun ja venytteli käsiään hetken aikaa. "Näen mielelläni paikkaa paremmin ja tulen ruokkimaan kaloja", hän lupasi ja jäi siihen seisoskelemaan katsellen samalla kun toinen nousi ylös. Hän vilkaisi ympärilleen sitten ja jäi aukinaisen oven luokse odottaen että toinen lähtisi edeltä kohti talon muita huoneita.

"Täytyy kyllä myöntää että tämä on kovin hieno talo. On varmasti ilo asua täällä", hän sanoi hymyillen kevyesti ja nyökäytti päätään. Jiro ei ennen ollut asunut tämänlaisessa paikassa vaikka hänen nykyisenkin isäntänsä koti ei ollut mitenkään vaatimaton. Hän kuitenkin asui silti kaupungilla. Hän kurtistikin kulmiaan ja mietti pientä taloaan sekä varsinkin sen takana sijaitsevaa pyhäkköä. Hän ei ollut edes miettinyt aiemmin asiaa muuttamisen kannalta.

"Toivottavasti ette ole tätä vastaan mutta siirtäisin mielelläni tänne muuton yhteydessä Kita-sanille tekemäni pyhäkön jonnekin teidän puutarhaanne. Olisi outoa asua ilman että voisin sanoa hänelle huomenta joka aamu", hän kertoi ja hymyili hellästi luoden katseen ulos. Itsuki olisi pitänyt tästä puutarhasta ja siksi hän mielellään jättäisi puisen pyhäkön ulos eikä toisi sitä sisälle.

"Ilo ja ilo, tämä on iso ja hieman kolkko, kun väkeä on kuitenkin sen verran vähän... Palvelijoita lähinnä. Siksi on mukava saada sinut tänne, on sentään joku jonka kanssa puhua. kenties suostut juomaan aamuteetkin aina puutarhassa kanssani~"
Ryosuke hymyili pehmeästi, liu'uttaen oven sivuun ja ottaen leivänmurupussin syvennyksestä, lähtiessään johdattamaan toista taloon, näyttäen suurinpiirtein pääosat talosta, sellaiset, mitkä olisi hyvä tietää.

"Pyhäkönkö? Kita-sanille?"
Samurai toisti hämillään, jopa ykllättyneenä.
"No ilman muuta. Voimme yhdessä katsoa jonkin miellyttävän syrjäisen ja rauhallisen paikan. Uskon, että Kita-san olisi pitänyt sellaisesta. Ehkä Kkamferipuiden katveessa, se olisi siellä suojassa tuulelta ja sateeltakin hieman. Mitäs sanot?"
Mies kysyi, hymyillen.
"Puutarha on rauhallinen. Kita-san nauttii siitä varmasti."
Samurai vakuutti, kun johdatti toisen huoneiden läpi, takaisin puutarhan toiseen päähän.
"Tule, Jiro-kun."
Hän viittoi toista lähemmäs karppilamppea, jossa laiskasti uiskenteli muutama iso karppikala. Ne olivat komean näköisiä, ja tulivat ahneina kerjäämään ruokaa.

Jiro hymyili kevyesti ja seurasi katseellaan Ryosukea. "Se olisi kunnia juoda teetä kanssanne aamuisin", hän sanoi ja nyökäytti päätään. Hän seurasi sitten miestä pitkin talon käytäviä ja tutki katseellaan ympärilleen. Talo vaikutti hienolta mutta myös selkeältä. Sinne tuskin eksyisi ja hän toivoi mielessään saavansa huoneen lähettyviltä tulevan isäntänsä huonetta jotta hänen olisi helppo pitää silmänsä ja korvansa auki miettien uhkaavia tilanteita. Kierros oli kuitenkin nopeampi mitä hän ajatteli ja pian he pääsivät kauniiseen puutarhaan. Hän jäi hetkeksi katselemaan ympärilleen puutarhassa joka oli mukavan rauhallinen. Hän nyökäytti sitten päätään Ryosuken mietteille. "Kita-san olisi tosiaan pitänyt tästä. Se paikka puiden suojassa kuulostaa erittäin hyvältä. Hän tiesi kyllä että monet pitivät hiljaisia pyhäkköjä lähinnä vanhemmilleen ja muulle perheelle mutta hänelle Itsuki oli ollut kuin perhettä. Toki hän silti usein vieraili vanhempiensa haudalla ja kertoi kuulumisiaan.

Hän asteli lammen lähelle ja jäi katselemaan sivusta kun Ryosuke alkoi syöttämään karppeja. Miehen kuitenkin viittoessa häntä lähemmäs hän astui askeleen lähemmäs lampea ja jäi katselemaan kalojen uiskentelua. Jiro nojasi kätensä reiteensä ja tuijotteli kalojen liikkeitä kun ne hotkivat leivänmurusia tyytyväisinä.

"Komeita karppeja", hän kehui ääneen ja suoristui sitten jääden katselemaan tarkkaavaisena ympärilleen. Vanhaan tapaan ajautuen hänen silmänsä hetken aikaa kuitenkin tutkivat tarkasti ympäristöä jotta vaaroja ei olisi näkyvissä. Hetken hän myös analysoi miten helposti olisi mahdollista päästä puutarhaan ja sitä kautta hiljaa talon sisälle. Jiro kuitenkin koetti olla miettimättä sitä liikaa sillä pian hän saisi varmasti pohtia niitä asioita tarpeeksi.

"Tule lähemmäs... Kas näin."
Ryosuke tarttui toista hellästi olkapäästä ja veti luokseen, ottaessaan pussista kourallisen leivänmuruja, asettaen ne toisen kämmenelle.
"Kokeile. Ne ovat niin kesyjä, että tulevat syömään kädestä."
Mies hymyili, kun kumartui itse lammen reunamalle, näyttäen toiselle mallia. Todellakin, kalat tulivat syömään kädestä, ahneena parveena. Ryosuke hymyili leveämmin.
"Tuo, jossa on eniten oranssia, on nimeltään Kin. Ja katso, tuo vaalea on Kaguya-hime."
Hän selitti, kohottaen katseensa Jiroon.

"Olen kasvattanut ne pienistä poikasista saakka. Ne ovat eläneet koko ikänsä tässä lammessa."
Mies totesi, ennenkuin suoristautui.
"No, kokeile nyt. Minä vaadin sitä."
Hän hymyili, vinkaten silmäänsä.
"Eivät ne ruokkivaa kättä pure."
Hän huomautti, jos Jiro epäili hänen sanojaan. Ne olivat vain ahneita pullamössökaloja, eivät mitään hirviömäisiä syvässä vedossa saalistavia terävähampaisia petoja, jotka söivät lehmiä aamupalaksi.

Jiro hämmentyi kun toinen veti hänet lähemmäs ja vilkaisi leivänmuruja kädellään. Hän jäi sitten seuraamaan kun mies ruokki kaloja ja pysyi hiljaisena. Hän seuraili kaloja katseellaan kun hänelle kerrottiin niillä olevan nimetkin. Hän kuitenkin pysyi siinä ryhtisuorana. Kyse ei ollut siitä ettäkö hän olisi pelännyt kaloja vaan lähinnä siitä että hän ei mieluusti kumartuisi ja jättäisi selustaansa täysin suojattomaksi. Mies kuitenkin vaati joten lopulta Jiro laski kätensä veteen. Eihän hän viitsinyt väittää vastaan tulevalle isännälleen.

Hän seuraili hetken aikaa kalojen syömistä ja lopulta nosti kätensä pois vedestä heiluttaen sitä kevyesti jotta ylimääräinen vesi valuisi pois. Hän loi sitten nopean vilkaisun ympärilleen mutta ketään ei näkynyt missään. "Hienoja kaloja", hän kuitenkin päätti kehua sillä olivathan karpit selvästi tärkeitä Ryosukelle.

Hän otti askeleen kauemmas lammesta ja jäi seurailemaan kalojen syöttämistä hetkeksi. "Jos ette panisi pahaksenne niin lähtisin pian. Nämä kokonaiset vapaapäivät ovat harvinaisia ja minulla olisi muutama muukin asia jotka täytyisi tehdä", Jiro lopulta kysyi nöyrästi. Tämä oli tosiaan ensimmäinen päivä pitkään aikaan ja hän kävisi mieluusti vanhempiensa haudalla sekä suorittaisi askareita mitä harvoin ehti tehdä.

Ryosuken ilme muuttui ilahtuneeksi, kun toinen kehui kaloja. Totta, ne oliva melko tärkeitä hänelle, sillä olihan hän hoitanut niitä huolella ja ruokkinut hyvin, minkä johdosta kalat olivatkin isoja ja pulskia polskijoita, sekä todella, todella ahneita leivänmurujen suhteen. Mies suoristautui huljuutettuaan kätensä, siistien hieman asuaan, ennenkuin siirsi katseensa jälleen Jiroon.
"Ah, niinpä tietysti. Suo toki anteeksi, minä aina unohdan, että olet ahkera työntekijä ja varmasti haluat tehdä vapaana hetkenäsi muutakin kuin seurustella vanhan tuttavan kanssa."
Ryosuke hymyili, taputtaen toista olalle, kun lähti henkilökohtaisesti saattamaan toisen ovelle. Se oli harvinaista, hän ei yleensä jaksanut nähdä sellaista vaivaa.

"Olet tervetullut koska tahansa. Ja yksi sana vain, jos tarvitset apua, autan tietysti parhaani mukaan... Kita-san olisi varmasti ylpeä sinusta."
Hän hymähti pehmeästi, kun pysähtyi portille.
"Ole varovainen. Viime aikoina kadut ovat muuttuneet entistäkin levottomimmiksi."
Hän vielä neuvoi, isovelimäisesti.

Jiro seurasi Ryosukea kohti ulko-ovea ja ihaili vielä sen ajan ympäristöään. Eteisen luona hän sujautti kengät jalkaansa ja kääntyi miehen puoleen. Hänen huulilleen kohosi harvinainen hymy kun hän kuuli toisen sanat. Hän nyökäytti päätään ja oli todella iloinen siitä että hänellä olisi joku jonka puoleen kääntyä vaikka hän harvoin apua kaipasikaan. "On suuri kunnia että tarjoat minulle tämän kaltaisia etuja", hän sanoi kumartaen miehelle. Hän vilkaisi kaduille päin ja naurahti pehmeästi. "Ei teidän tarvitse minusta olla huolissanne. Enköhän pärjää", hän lupasi. "Kiitos kuitenkin huolestanne", hän vielä lisäsi ja otti muutaman askeleen eteenpäin.

"Ilmoitan heti kun saan tietää kauanko nykyinen isäntäni tarvitsee vielä palveluksiani", hän lupasi sitten ja kumarsi tottumuksesta vielä kerran. Hän nyökäytti päätään sitten hyvästien merkiksi ja toivotti hyvää päivää ennen kuin lähti astelemaan pitkin katuja kohti kotiaan jossa hän voisi valmistaa itselleen aterian juhliakseen uutta työpaikkaansa.

//Se oli siinä siltä erää. Kiitos pelistä^^//

[Kiitos itsellesi 83]