Aamuteetä karppilammella

Jiro hymyili kevyesti ja seurasi katseellaan Ryosukea. "Se olisi kunnia juoda teetä kanssanne aamuisin", hän sanoi ja nyökäytti päätään. Hän seurasi sitten miestä pitkin talon käytäviä ja tutki katseellaan ympärilleen. Talo vaikutti hienolta mutta myös selkeältä. Sinne tuskin eksyisi ja hän toivoi mielessään saavansa huoneen lähettyviltä tulevan isäntänsä huonetta jotta hänen olisi helppo pitää silmänsä ja korvansa auki miettien uhkaavia tilanteita. Kierros oli kuitenkin nopeampi mitä hän ajatteli ja pian he pääsivät kauniiseen puutarhaan. Hän jäi hetkeksi katselemaan ympärilleen puutarhassa joka oli mukavan rauhallinen. Hän nyökäytti sitten päätään Ryosuken mietteille. "Kita-san olisi tosiaan pitänyt tästä. Se paikka puiden suojassa kuulostaa erittäin hyvältä. Hän tiesi kyllä että monet pitivät hiljaisia pyhäkköjä lähinnä vanhemmilleen ja muulle perheelle mutta hänelle Itsuki oli ollut kuin perhettä. Toki hän silti usein vieraili vanhempiensa haudalla ja kertoi kuulumisiaan.

Hän asteli lammen lähelle ja jäi katselemaan sivusta kun Ryosuke alkoi syöttämään karppeja. Miehen kuitenkin viittoessa häntä lähemmäs hän astui askeleen lähemmäs lampea ja jäi katselemaan kalojen uiskentelua. Jiro nojasi kätensä reiteensä ja tuijotteli kalojen liikkeitä kun ne hotkivat leivänmurusia tyytyväisinä.

"Komeita karppeja", hän kehui ääneen ja suoristui sitten jääden katselemaan tarkkaavaisena ympärilleen. Vanhaan tapaan ajautuen hänen silmänsä hetken aikaa kuitenkin tutkivat tarkasti ympäristöä jotta vaaroja ei olisi näkyvissä. Hetken hän myös analysoi miten helposti olisi mahdollista päästä puutarhaan ja sitä kautta hiljaa talon sisälle. Jiro kuitenkin koetti olla miettimättä sitä liikaa sillä pian hän saisi varmasti pohtia niitä asioita tarpeeksi.

"Tule lähemmäs... Kas näin."
Ryosuke tarttui toista hellästi olkapäästä ja veti luokseen, ottaessaan pussista kourallisen leivänmuruja, asettaen ne toisen kämmenelle.
"Kokeile. Ne ovat niin kesyjä, että tulevat syömään kädestä."
Mies hymyili, kun kumartui itse lammen reunamalle, näyttäen toiselle mallia. Todellakin, kalat tulivat syömään kädestä, ahneena parveena. Ryosuke hymyili leveämmin.
"Tuo, jossa on eniten oranssia, on nimeltään Kin. Ja katso, tuo vaalea on Kaguya-hime."
Hän selitti, kohottaen katseensa Jiroon.

"Olen kasvattanut ne pienistä poikasista saakka. Ne ovat eläneet koko ikänsä tässä lammessa."
Mies totesi, ennenkuin suoristautui.
"No, kokeile nyt. Minä vaadin sitä."
Hän hymyili, vinkaten silmäänsä.
"Eivät ne ruokkivaa kättä pure."
Hän huomautti, jos Jiro epäili hänen sanojaan. Ne olivat vain ahneita pullamössökaloja, eivät mitään hirviömäisiä syvässä vedossa saalistavia terävähampaisia petoja, jotka söivät lehmiä aamupalaksi.

Jiro hämmentyi kun toinen veti hänet lähemmäs ja vilkaisi leivänmuruja kädellään. Hän jäi sitten seuraamaan kun mies ruokki kaloja ja pysyi hiljaisena. Hän seuraili kaloja katseellaan kun hänelle kerrottiin niillä olevan nimetkin. Hän kuitenkin pysyi siinä ryhtisuorana. Kyse ei ollut siitä ettäkö hän olisi pelännyt kaloja vaan lähinnä siitä että hän ei mieluusti kumartuisi ja jättäisi selustaansa täysin suojattomaksi. Mies kuitenkin vaati joten lopulta Jiro laski kätensä veteen. Eihän hän viitsinyt väittää vastaan tulevalle isännälleen.

Hän seuraili hetken aikaa kalojen syömistä ja lopulta nosti kätensä pois vedestä heiluttaen sitä kevyesti jotta ylimääräinen vesi valuisi pois. Hän loi sitten nopean vilkaisun ympärilleen mutta ketään ei näkynyt missään. "Hienoja kaloja", hän kuitenkin päätti kehua sillä olivathan karpit selvästi tärkeitä Ryosukelle.

Hän otti askeleen kauemmas lammesta ja jäi seurailemaan kalojen syöttämistä hetkeksi. "Jos ette panisi pahaksenne niin lähtisin pian. Nämä kokonaiset vapaapäivät ovat harvinaisia ja minulla olisi muutama muukin asia jotka täytyisi tehdä", Jiro lopulta kysyi nöyrästi. Tämä oli tosiaan ensimmäinen päivä pitkään aikaan ja hän kävisi mieluusti vanhempiensa haudalla sekä suorittaisi askareita mitä harvoin ehti tehdä.

Ryosuken ilme muuttui ilahtuneeksi, kun toinen kehui kaloja. Totta, ne oliva melko tärkeitä hänelle, sillä olihan hän hoitanut niitä huolella ja ruokkinut hyvin, minkä johdosta kalat olivatkin isoja ja pulskia polskijoita, sekä todella, todella ahneita leivänmurujen suhteen. Mies suoristautui huljuutettuaan kätensä, siistien hieman asuaan, ennenkuin siirsi katseensa jälleen Jiroon.
"Ah, niinpä tietysti. Suo toki anteeksi, minä aina unohdan, että olet ahkera työntekijä ja varmasti haluat tehdä vapaana hetkenäsi muutakin kuin seurustella vanhan tuttavan kanssa."
Ryosuke hymyili, taputtaen toista olalle, kun lähti henkilökohtaisesti saattamaan toisen ovelle. Se oli harvinaista, hän ei yleensä jaksanut nähdä sellaista vaivaa.

"Olet tervetullut koska tahansa. Ja yksi sana vain, jos tarvitset apua, autan tietysti parhaani mukaan... Kita-san olisi varmasti ylpeä sinusta."
Hän hymähti pehmeästi, kun pysähtyi portille.
"Ole varovainen. Viime aikoina kadut ovat muuttuneet entistäkin levottomimmiksi."
Hän vielä neuvoi, isovelimäisesti.

Jiro seurasi Ryosukea kohti ulko-ovea ja ihaili vielä sen ajan ympäristöään. Eteisen luona hän sujautti kengät jalkaansa ja kääntyi miehen puoleen. Hänen huulilleen kohosi harvinainen hymy kun hän kuuli toisen sanat. Hän nyökäytti päätään ja oli todella iloinen siitä että hänellä olisi joku jonka puoleen kääntyä vaikka hän harvoin apua kaipasikaan. "On suuri kunnia että tarjoat minulle tämän kaltaisia etuja", hän sanoi kumartaen miehelle. Hän vilkaisi kaduille päin ja naurahti pehmeästi. "Ei teidän tarvitse minusta olla huolissanne. Enköhän pärjää", hän lupasi. "Kiitos kuitenkin huolestanne", hän vielä lisäsi ja otti muutaman askeleen eteenpäin.

"Ilmoitan heti kun saan tietää kauanko nykyinen isäntäni tarvitsee vielä palveluksiani", hän lupasi sitten ja kumarsi tottumuksesta vielä kerran. Hän nyökäytti päätään sitten hyvästien merkiksi ja toivotti hyvää päivää ennen kuin lähti astelemaan pitkin katuja kohti kotiaan jossa hän voisi valmistaa itselleen aterian juhliakseen uutta työpaikkaansa.

//Se oli siinä siltä erää. Kiitos pelistä^^//

[Kiitos itsellesi 83]