Tanssi on taiteista kauneinta

(Joanne & Reira~)

Haruki

Tällaiset päivät olivat Harukin mieleen. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ympäriltä kantautui kaunista, rauhallista linnunlaulua ja getojen alla rapisevat pikkukivet sai nuorukaisen olon levolliseksi. Sen lisäksi Harukilla sattui olemaan vapaapäivä ja hän oli enemmän kuin tyytyväinen siitä, että saattoi käyttää koko päivän ulkona oleiluun. Edes ajatus siitä, että hän tulisi törmäämään ihmisiin matkallaan, ei saanut hiukan rauhallista ilmettä, jossa tosin väikkyi hento sävy pientä surumielisyyttäkin, haihtumaan Harukin kasvoilta. Kaunis sää oli kuitenkin jotain, joka sai jopa hänen kaltaisensa katseita vieroksuvan ja väkijoukkoja pelkäävän nuorukaisen rentoutumaan.

Haruki loi katseensa taivaalle, huomaten suoraan päänsä yläpuolella parveilevat lintupariskunnan. Hyvin lyhyen hetken ajan hänen kasvoillaan saattoi nähdä hymynpilkahduksen, joka kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin oli kasvoille ilmestynytkin. Niinikään myös lintupari katosi näkyvistä ja Haruki vei toisen kätensä läpi mustien, avonaisten hiustensa, jotka kiilsivät kilpaa auringonsäteiden kanssa. Valkoinen, yksinkertaisen näköinen kimono päästi kahahtavan äänen Harukin jatkaessa hitaasti matkaansa hiekkaisella tiellä.

Haruki puristi tiukasti toisessa kädessään kankaasta tehtyä furoshikia, toisen pidellessä vaaleasävyistä, auringolta suojaavaa varjoa. Niin paljon kuin nuorukainen aurinkoa rakastikin, saattoi se myös tuottaa paljon vahinkoa hänen herkälle iholleen. Haruki oli niin keskittynyt tarkkailemaan kaunista maisemaa, ettei hän lainkaan huomannut miten hänen furoshikinsa solmu aukesi ja levitti sisältönsä nuorukaisen jalkojen juureen. Hän havahtui vasta kun kuuli tavaroiden osumisesta maahan lähtevän äänen ja kumartui pelästyneen henkäyksen saattelemana keräämään tavaroitaan. Hän oli huolissaan pienen peilinsä puolesta, mutta huomasi helpotuksekseen sen säilyneen ehjänä. Suoristautuessaan takaisin ylös Haruki jähmettyi samantien niille sijoilleen, hänen silmiensä tavoittaessa nuoren, tanssivan naisen, jonka liikkeitä hän jäi mykistyneenä seuraamaan.

Mykistäväksi Reira ei olisi maikojen puutarhaharjoitusta sisäistänyt, vaikka olisikin ollut imarreltu, jos olisi tiennyt voivansa sellaisen reaktion aiheuttaa. Hänelle kyseinen viuhkatanssi oli kuin matemaattinen yhtälö, yksi opeteltava ja suoritettava asia lisää. Toki hän nautti siitä, kun hallitsi jokaisen kehonsa liikkeen ja sulautti ne sormenpäitään myöten yhdeksi, sulavaksi ketjuksi ja etenkin siitä, jos teki sen paremmin kuin muut läsnäolevat maikot.
Hän ei kuitenkaan heittäytynyt yksinäisen shamisenin soittoon täydellä sydämellä ja ilmaissut sieluverellä itseään, kun kieputti viuhkoja käsissään. Välillä hän mietti, oliko hänellä edes intohimoa elämässä.
Aikaisemmin sinä päivänä hän oli sentään pitkästä aikaa nauttinut kasvattisisarensa seurasta. Kamiko oli lähtenyt asioille, joiden Reira oletti olevan jalkojen availu jollekin ala-arvoiselle miehelle, eikä siten ollut uhkana Sumikon niskassa. Sisartaan kaivaten Reira oli heittänyt tätä uppomärällä pesusienellä takaraivoon, kun tytöt olivat olleet tekemässä kotitöitä ja rikkonut jään edes hetkeksi. He olivat hutkineet toisensa märiksi, kiljuneet ja nauraneet kuin pikkutytöt saaden Tädiltä painavan saarnan.
Sitten hän palasivat kilpailijoiksi geishakoulutukseen.

Lopettaessaan dramaattiseen, jäänkalpeaan katseeseen kirjaillun viuhkan yli, Reira huomasi harjoitusta seuraavan kulkijan eikä kuollakseenkaan osannut päätellä tämän sukupuolta tai ikää. Kenties nuori tyttö, joka yritti päästä geishaksi?
Tunnin loppuessa maiko tuli hakemaan loput tarvikkeensa harvan aidan vierestä, jonka toisella puolella katselija seisoi.
"Hei", hän tervehti kohteliaalla, etäisellä hymyllä vaihtaessaan kenkiä kalliin, sinikukkaisen kimonon helman alle. Hymy olisi ollut tyystin toisenlainen, jos Reira olisi tiennyt katsojan ammatinvalinnan.

[Anteeksi kesto ja laatu.]

(Pahoittelen itsekin kestoa. Nettini ei ole ollut kovin suopealla tuulella viime aikoina.)

Haruki

Haruki ei kyennyt tekemään muuta kuin tuijottamaan huulet aavistuksen raollaan. Maikojen tanssi näytti niin sulavalta ja kaunisliikkeiseltä, että Harukin mielestä näytti siltä kuin nämä olisivat liidelleet ilman halki. Nuorukainen tunsi vajonneensa ikäänkuin jonkinlaiseen transsiin kun hän seurasi, miten viuhkat tanssivat omistajiensa mukana ja korviin kantautuva shamisenin ääni sai hänen mielensä rentoutumaan.

Harukilla ei ollut aavistustakaan, missä vaiheessa hän oli siirtynyt niin lähelle maikojen ja itsensä välillä olevaa aitaa, että se kolahti ikävästi vasten hänen polviaan. Mitään kipuun viittaavaa nuoren miehen kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt, sillä niin voimakkaasti hän oli tuon tanssin lumoissa.

Haruki havahtui omista maailmoistaan takaisin todellisuuteen kun musiikki lakkasi ja tytöt seisahtuivat aloilleen. Hänen silmänsä kohtasivat hyvin lyhyen hetken ajan yhden tytön katseen ja tämän silmissä näkynyt jäinen katse sai Harukin säpsähtämään. Samalla hetkellä hän myös tajusi, että tyttö lähti lähestymään häntä. Nuorukainen meni hämilleen mutta viimeinen niitti oli kun tyttö vielä puhui hänelle. Haruki perääntyi pari askelta taaksepäin ja kompastui jalkoihinsa. Hän sai itsensä kuitenkin yllättävän nopeasti takaisin pystyyn, vaikka nolostuksen puna saikin hänet painamaan katseensa. "H-hei. A-anteeksi, ei minun ollut tarkoitus h-häiritä." Haruki takelteli hiljaisella äänellä maata tuijottaessaan, mutta rohkaistui sitten kohottamaan katseensa. "T-tuota.. Tuo äskeinen.. S-se oli todella kaunista."

Pienen, sukupuoleltaan hämmentävän olennon epävarma perääntyminen, kompurointi ja punastuminen eivät varsinaisesti auttaneet Reiraa pääsemään eroon ylpeästä ylimielisyydestään. Hän linnottautui yksinäiseen norsunluutorniin, johon muilla ei ollut asiaa, ja tuomitsi kyllästyneellä kyynisyydellä näiden vikoja vailla inhimillistä myötätuntoa. Hetken hän harkitsi säälivänsä tyttö- tai poikaparkaa, mutta sitten tämä alkoi änkyttää. Kehuilla ylpistetty, lahjakkuudestaan liian tietoinen maiko hymyili vain aavistuksen alentuvasti.
"Kiitos", hän vastasi eikä voinut olla pohtimatta kriittisellä uteliaisuudella, aikoiko tuo vähemmän sorjasti kompuroiva lapsonen tanssivaksi geishaksi. Hän olisi nauranut makeasti ja jättänyt polon oman onnensa nojaan, jos olisi tiennyt, mitä tämä harrasti ammattinaan.

Jokin kätketty yksinäisyys kuitenkin piti Reiran aloillaan. Hän kävi pidempiä keskusteluja lähinnä teehuoneen asiakkaiden kanssa ja ne olivat täysin yksipuolisia, sillä hänen työnsä oli houkutella miehet leveilemään säälittävillä saavutuksilla ja nauttia näiden sokeasta luottamuksesta, kun he ottivat hänen sarkasminsa kehuina. Typerykset.
"Tanssitko sinä?" hän kysyi vaivautumatta miettimään kohteliasuudesta kieliviä puhe-etikettejä. Hän kysyi jopa vilpitöntä uteliaisuuttaan, alkukantaista kaipausta olla sosiaalisessa kontaktissa toisen ihmisen kanssa (hän oli karkottanut muut maikot läheltään jo kauan sitten ryhtymällä näiden varteenotettavaksi kilpailijaksi ja olemalla liian ylpeä ja sulkeutunut kenenkään lähestyttäväksi), ja oli jo unohtanut aikaisemman, julman huvituksensa lapsiparan kompuroinnista.

[Anteeksi kesto ja turha rooli, kummallekaan ei ole edes tekosyitä. Yritän ryhdistyä nyt.]

Haruki

Haruki ei ihan heti kehdannut kohottaa nolostunutta katsettaan maasta noustessaan, koska tiesi kyllä, miten tyttö todennäköisesti hänen kompurointiinsa reagoisi. Nuorukainen puri kevyesti huultaan ja hieroi kevyesti särkevää rannettaan, jolla oli ottanut itsensä vastaan kaaduttuaan. Kun Haruki lopulta kohotti katsettaan, hänen tummat silmänsä kohtasivat alentuvan, melkein ylimieliseltä vaikuttavan katseen. Poika tunsi sydäntään kylmäävän kun hän katsoi noihin silmiin, joissa ei näyttänyt sillä hetkellä olevan pienintäkään myötätunnon sävyä. Toista rannettaan yhä kevyesti hieroen Haruki suoristautui ja hämmentyi selvästi kun tajusi tytön reagoivan hänen kehuihinsa.

Toisen kysymys tuli Harukille täydellisenä yllätyksenä eikä poika heti tiennyt, mitä olisi siihen voinut vastata. Hänen vaaleille kasvoilleen kohosi kevyt nolostuksen puna ja toinen hentosormisista käsistä hakeutui raapimaan niskaa vaivaantuneen ilmeen kohotessa kasvoille. "T-toisinaan.." Haruki vastasi varovaisella äänellä, painaen päänsä. "M-mutta ei se ole mitään sen rinnalla, miten taitava te olette, h-hyvä neiti. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.." Haruki jatkoi puhumistaan, kohottaen viimein päänsä ja katsoen ujosti Meitä otsahiustensa takaa. "N-nimeni on muuten Haruki. J-ja tuota.. P-pyydän anteeksi, toivottavasti en keskeyttänyt mitään.." Vasta ajatuksensa ääneen sanottuaan nuorukainen tajusi ilmestyneensä aidan vierelle kuin varkain ja hän tosiaan toivoi, ettei ollut paikalleilmestymisellään häirinnyt tätä tyttöä, jonka tanssi tuntui lumonneen hänet hetkellisesti täysin.

Pakkohan tämän lapsosen oli pakko olla tyttö, miehien sortama ja polkema tyttö. Kai pienillä pojillakin oli enemmän sisua tai edes omanarvontuntoa, siis todellisuudessa vain pöyhkeilevää, harhaluuloista tarvetta röyhistellä rintaansa, kuin tällä kertakaikkisen… Reira mietti diplomaattisempaa sanaa kuin säälittävä. Aikaansa ilmeisesti edellä olevana feministinä hän halveksi jokaista naista, joka lokasi hänen sukupuolensa jalon, älykkään ja kykenevämmän nimen. Miehiä hän halveksi halveksimisen ilosta.
Hän harvoin tunsi myötätuntoa eikä tämä surullinen pikkuolento aivan tavoittanut sitä olemattomaksi hiipunutta lämpöä hänen sydämessään. Myöhemmin keksittävä evoluutio toimi syystä - vain selviytymiseen kykenevien kuului selviytyä ja oli turha itkeä niitä, jotka ainakaan lyhyen ensikohtaamisen perusteella eivät tainneet kuulua ensimmäiseen kategoriaan.

Nuori nainen hymyili kohteliaalla viileydellä Harukin änkyttäessä pienellä äänellä. Hänen kärsivällisyytensä loppuisi tätä menoa hetkenä minä hyvänsä. Jos tässä oli näin pahasti lyttääntynyt tyttö, ehkä hänen naisellinen velvollisuutensa oli ravistaa vähän selkärankaa onnettomaan sisareensa. Reira ei vastannut kehuihin muulla kuin samalla, aavistuksen alentuvalla hymyllä - hän tiesi kyllä ilman Harukiakin olevansa taitava merkityksettömässä liikesarjassa.
"Ei, et keskeyttänyt", hän sanoi vaivautumatta esittelemään itseään, "oletko sinä geishakoulussa?"
Jos Haruki, jolla oli tosin varsin maskuliininen nimi, olisi tuleva ammattisisar, pakkohan Reiran olisi jotakin asialle tehdä.