Syrjäisten seutujen vaarat

Haruki

Haruki ei ollut lainkaan osannut odottaa mitään tällaista tapahtuvaksi. Siitä oli ehkä kulunut vain tunti, ehkä vähemmänkin, kun hän oli poistunut työnantajansa luota saatuaan tältä kehotuksen mennä tiettyyn osoitteeseen hoitamaan pari asiaa miehen puolesta (saamatta kuitenkaan tarkempaa selitystä sille, mitä hänen tulisi perille päästyään tehdä). Paikka sijaitsi muutaman korttelin päässä bordellista ja Haruki ehti eksyä matkallaan monta kertaa ennen kuin viimein löysi perille.

Rakennus näytti lunastuskelpoiselta. Ikkunat repsottivat puoliksi avonaisina, puinen pinta hilseili useammasta kohtaa ja katto kaipasi selvästi korjausta estääkseen sadevettä pääsemästä sisään. Talon pihalla ei näkynyt ketään ja rohkaistuaan lopulta mielensä Haruki oli seisahtunut mökin ovelle, koputtanut varovasti pari kertaa ja perääntynyt sitten pari askelta taaksepäin kun aavistuksen häntä pidempi mies tuli avaamaan oven. Mies kehotti häntä tulemaan sisään ja Haruki noudatti kehotusta ehtimättä edes avata suutaan ja kertoa syytä tuloonsa kun ovi jo vetäistiin kiinni hänen takanaan ja miehen seuraan oli ilmestynyt kaksi muuta miestä. Haruki oltiin painettu rajusti seinää vasten ja seuraavassa hetkessä hän oli tuntenut jonkin kankaantapaisen painautuvan kasvoilleen. Kaikki oli muuttunut sumuiseksi eikä Haruki ollut varma, mitä sen jälkeen oli tapahtunut.

Jollain keinoin hän oli kuitenkin onnistunut pakenemaan, tajuamatta heti, että yksi miehistä oli lähtenyt hänen peräänsä. Juokseminen oli kuitenkin osoittautunut äärimmäisen hankalaksi ja Haruki kompasteli jatkuvasti jalkoihinsa yrittäessään pysyä pystyssä. Takaa kantautuvat ivahuudot ja vaativat käskyt pysähtyä kaikuivat aavemaisina autioilla kaduille. Haruki tunsi sydäntään pistävän ja hän tiesi, ettei jaksaisi enää juosta pitkään ennen kuin tuupertuisi uupumuksesta. Takaa-ajaja lähestyi ja hyvin pian Haruki tunsi toisen geta-sandaalinsa vastaavan katuun sillä seurauksella, että hän menetti tasapainonsa ja kaatui. Mies näki tilaisuutensa tulleen ja tarrasi tiukasti Harukin toiseen käsivarteen eikä aikaakaan kun nuorukainen oli taas painettu kasvot vasten seinää.

Haruki tunsi kuumien kyynelten polttelevan silmäkulmissaan kun hän tunsi miten karhea käsi livahti hänen valkoisen kimononsa alle ja kylmät sormet painuivat hänen reitensä herkkään ihoon. Samalla hetkellä Harukin korviin kantautui kimonokankaan rasahdus kun se repesi rajun nykäyksen seurauksena ja nuorukainen antoi silmiensä painua kiinni haistaessaan alkoholinhuuruisen hengityksen korvansa lähellä.

Jiro asteli pitkin katuja kohti kotia. Hänen viimeinen työpäivänsä oli ohi ja hän oli saattanut entisen työnantajansa jonnekin bordelliin jossa tuon uusi henkivartija tapaisi hänet. Hän oli siis vihdoinkin päässyt pois ikävästä työstä ja saisi pian palvella isäntää josta oikeasti välittäisi. Kaiken lisäksi hänen muutaman päivän kestänyt kuume oli laantunut aamulla joten hän tunsi olonsa oikein hyväksi. Nuorukainen kuitenkin piti itsensä tarkkaavaisena näillä kaduilla koska tiesi että joka nurkan takaa voisi löytyä joku ryöväri tai muu vastaava. Hän seisahtuikin kuullessaan askelia jotka tulivat kohti ja kurtisti kulmiaan hivenen. Jiro laski kätensä katanalleen ja erotti jo juoksijan kunnes tajusi että tuota jahdattiin.

Hän painui pienemmälle sivukujalle ja katseli nuorukaista joka juoksi ohi ja tuon perässä seuraavaa miestä. Hän astui kaksikon jälkeen takaisin kujalle ja jäi katselemaan näkyä edessään hetken aikaa pohtien. Lopulta hän kuitenkin veti katanansa esille ja terän kilahdus sai ainakin isompi kokoisen miehen huomion itseensä.

"Jos olisin te päästäisin pojan menemään vielä kun teillä on pää tallella", hän totesi rauhalliseen ääneen ja asteli lähemmäs katsellen miestä silmiin. Hän ei juuri silloin kiinnittänyt huomiota nuorukaiseen toisen otteessa vaan tarkkaili vain miestä joka olisi varmasti se jota vastana hänen täytyisi taistella jos se siihen tulisi. Mies ei kuitenkaan vaikuttanut miltään ylivoimaiselta vastustajalta ja harva näillä kaduilla liikkuva sitä olikaan. Olihan hänellä itsellään monien vuosien koulutus mutta koskaan ei saanut aliarvioida ketään.

Haruki

Haruki vapisi hervottomasti ja yritti ajatella kaikkea muuta, paitsi meneillään olevaa tilannetta. Mies oli tukkinut hänen suunsa toisella kädellään vaientaakseen nuorukaisen mahdolliset avunhuudot ja vastaväitteet, mutta senhetkisessä tilassaan, huumattuna ja pelosta suunniltaan Harukille ei olisi tullut edes mieleen huutaa apua. Hän tiesi sen voivan vain vaikeuttaa asioita entisestään. Suuret kyyneleet valuivat vuolaana virtana kalpeille poskille kun iso käsi liikkui edestakaisin hänen vartalollaan.

Haruki ei heti tajunnut, että paikalle oli ilmestynyt kolmaskin osapuoli. Hetken aikaa hänen mielensä täytti pelko siitä, että miehen seurassa olleet olivat sittenkin seuranneet heitä, mutta vieraan sanat kuultuaan hän tajusi, ettei niin ollut. Haruki ei kuitenkaan kyennyt kohottamaan katsettaan tulijaan, sillä häiriötekijän huomattuaan mies oli painanut hänen kasvonsa vasten kovaa seinää. Haruki puri huultaan ja toivoi koko sydämestään paikalle päätyneen katoavan, koska ei ikinä voisi antaa itselleen anteeksi, jos tälle tapahtuisi jotain.

Mies ei tehnyt elettäkään päästääkseen Harukia menemään. Hän tuijotti uhmakkaasti itseään aavistuksen lyhyempää nuorukaista silmiin. "Hmph, juuri kun meillä alkoi olla niin hauskaa. Vai mitä, kultaseni?" Mies totesi leveästi virnistäen ja katsahti Harukia, joka ei peloltaan osannut sanoa mitään. Seuraavassa hetkessä Haruki tajusi päätyneensä tiukkaan kuristusotteeseen ja jonkin terävän kärki painui vasten hänen kaulansa ihoa. "Ashkelkin vielä ja hänellä ei ole päätä tallella.." Miehen ääni sammalsi ja hänen olemuksestaan näki, miten vahvassa humalassa hän oli. Haruki kohotti utuisen ja puoliavonaisen katseensa pelastajansa suuntaan, yrittäen sanattomasti viestittää tälle, ettei tämän olisi hänen takiaan pitänyt riskeerata omaa turvallisuuttaan.

(Sano vain, jos tuota loppuosaa pitäisi muuttaa jotenkin. ^^')

//Ei se on ihan hyvä noin : ) //

Jiro seurasi tapahtumia ilmekään värähtämättä. Olihan hän ollut pahemmassakin pulassa monta kertaa. Hän tarkkaili miestä ja huomasi kyllä että toinen oli vahvassa humala tilassa mikä teki miehestä vain helpomman vastuksen. Hänen katseensa laskeutui kuitenkin kaulalle jota vasten terä painui ja hymähti. "Tuo ei ole kovinkaan viisasta sillä minulla ei ole mitään yhteyttä poikaan", hän totesi rauhallisesti. Olihan se sinällään hänelle sama miten tilanne päättyisi sillä hän ei tuntenut kumpaakaan. Hän oli kuitenkin sen verran oikeamielinen että halusi auttaa jos tilanne sitä vaati. Hän lähestyi kaksikkoa ja, kun toinen heilautti puukkoaan kohti hänen kättään, humahti se vain läpi tyhjän hihan. Jiro pyöräytti katanan kädessään ympäri ja löi kahvalla miehen kasvoihin. Hän painoi sitten olallaan kaksikon erilleen jonka jälkeen upotti polvensa miehen vatsaan.

Hän vetäytyi sitten kauemmas ja työnsi kädellään pelastamansa pojan selkänsä taakse jääden katselemaan miestä joka oli lysähtänyt polvilleen ja näytti hölmistyneeltä. Jiron nopeudesta oli hyötyä varsinkin kun toinen oli humalassa. Nuorukainen piteli katanaansa esillä ja näytti tarpeeksi uhkaavalta pelästyttääkseen päihtyneen miehen joka lopulta päätyi vain juoksemaan pakoon. Miehen puukko jäi siihen hänen tyhjään hihaansa roikkumaan kankaasta.

Hän seurasi katseellaan miestä ja painoi sen jälkeen katanansa takaisin koteloon. Jiro kääntyi nuorukaisen puoleen. "Oletko kunnossa?", hän kysyi kohteliaasti ja veti puukon irti vaatteistaan. Joskus oli hyvä että toinen käsi puuttui. Tuokin isku olisi ollut vakava jos käsi olisi yhä paikoillaan.

Haruki

Mies kohotti hämmentyneen näköisenä kulmiaan nuorukaisen vastauksen kuultuaan. Haruki sen sijaan huokaisi ajatuksissaan helpotuksesta uskoessaan vieraan nuorukaisen unohtavan näkemänsä ja poistuvan paikalta, ennen kuin olisi liian myöhäistä. "Niinkö? Siinä tapauksessa suonette anteeksi, että poistumme nyt. Meillä kun jäi juttu kesken.." Niin sanottuaan mies virnisti leveästi ja piti yhä veistä tiukasti vasten Harukin kaulaa lähtiessään hitaasti perääntymään.

Miehelle tuli kuitenkin täydellisenä yllätyksenä se, ettei vieras aikonutkaan luovuttaa. Harukinkin kasvoille kohosi säikähtänyt ilme kun hän näki, miten mies heilautti veistään kohti vieraan nuorukaisen toista käsivartta. Hän halusi huutaa, kehottaa toista varomaan, mutta ehti vain hädin tuskin avata suutaan kun huomasi jo päässeensä irti miehen otteesta ja seisovansa vapisevilla jaloillaan sen äskeisen nuorukaisen takana. Sillä hetkellä Haruki osasi vain tuijottaa, vuoroin vatsaansa pitelevää miestä, vuoroin häntä itseään ehkä hiukan vanhempaa nuorukaista, joka oli auttanut häntä, vaikkeivat he edes tunteneet toisiaan.

Nähdessään miehen juoksevan pakoon, Haruki lyyhistyi lopulta vapisevilta jaloilta polvilleen, vapisten yhtä aikaa niin pelosta, pidätellyistä nyyhkäyksistä kuin huumauksen aiheuttamasta sekavuudestakin. Hän havahtui vasta kun kuuli vieraan äänen kysyvän jotain ja samantien Haruki kohotti katsettaan, nähden vain etäisesti yläpuolellaan seisovan nuorukaisen kasvot. Haruki yritti toisella kädellään asetella olkapään tienoilta revennyttä kimonoaan peittääkseen vartaloaan, pienen nolostuksen punan kohotessa hänen kalpeille kasvoilleen "O-olen, k-kiitos teidän, h-herra..?" Haruki vältteli Jiron katsetta hetken, mutta huomasi sitten tämän toisesta hihasta sojottavan veitsen. "T-teidän kätenne.." Haruki ei ehtinyt sanoa muuta kun hänen näkökenttänsä hämärtyi hetkeksi ja hänen piti viedä toinen kätensä tukemaan kivistävää päätään.

Jiro jäi katselemaan nuorukaista ja huokaisi kevyesti. Hän kaivoi kimononsa hihasta siistin huivin jota kantoi mukanaan. Hän levitti sen auki ja laski toisen vapiseville olkapäille. Hän kyykistyi sitten ja tutki vierasta mietteliäänä. Toinen oli varmaankin hivenen häntä nuorempi eikä selvästikään omannut minkäänlaisia taistelutaitoja. "Ah. Ei sinun tarvitse herroitella minua. Olen Himura Jiro", hän esittäytyi katsellen yhä pelastamaansa poikaa. Hän luokitteli toisen melkein vielä pojaksi vaikka mieshän toinen varmaankin jo oli. "Pystytkö liikkumaan? Voin toki kantaa sinut tai ainakin saattaa kotiisi. Näillä kaduilla ei ole turvallista liikkua yksin, varsinkaan jos ei omista asetta", hän puheli ystävällisesti, sillä eihän hän tahtonut jättää toista tuossa tilassa yksin näille kaduille.

Hän vilkaisi sitten kätensä suuntaan ja hymähti kevyesti. "Älä kättäni sure. Se on mennyt poikki jo aikoja sitten ja puukko osui vain tyhjään hihaan", hän selitti ja katseli puukkoa hetken aikaa mietteliäänä. Puukko oli tuskin edes terävä ja melko likaisen näköinen joten hän heitti sen kujalle maahan.

Hän ojensi sitten kättään nuorukaiselle. "Jatkammeko matkaa? On tuskin viisasta jäädä paikoilleen kovin pitkäksi aikaa jottei äskeinen mies tuo ystäviään apuun. Mikä nimesi on?", hän jatkoi puhelemista. Hän oli yleensä varsin hiljainen mutta koki tämän olevan poikkeus sillä hän ei halunnut jäädä hiljaiseksi ja edessä oleva nuorukainen vaikutti siltä että voisi kaivata muutamaa ystävällistä sanaa.

Haruki

Haruki oli niin syventynyt yritykseensä saada kimono paremmin vartalonsa peitoksi, että hän säpsähti pienestä säikähdyksestä havaittuaan, miten toinen laski huivin hänen hartioilleen. Vaikka ulkona ei ollutkaan mitenkään erityisen kylmää, tai edes viileää, Harukilla oli siitä huolimatta kylmä ja hän kietoi huivia tiukemmin ympärilleen kohottaessaan katseensa pelastajaansa, huomaten samalla hetkellä tämän kumartuneen hänen tasolleen. Nuorukainen punastui hiukan voimakkaammin ja käänsi katseensa poispäin, vilkuillen toista kuitenkin varovasti silmäkulmastaan. Jiron sanat kuultuaan Haruki kääntyi kuitenkin taas katsomaan toista nuorukaista, vilkuillen tätä epävarmasti katseellaan. "Jään teille palveluksen velkaa, Himura Jiro-sama." Haruki totesi hiljaisella, kunnioittavalla äänellä ja nyökäytti kevyesti päätään, koska ei voinut maassa istuessaan suorittaa varsinaista kumarrusta.

Jiron kysymys sai Harukin hiukan hämilleen. Hän ei heti osannut sanoa mitään vastaukseksi, tuijotti vain heikosti vapisevia käsiään. "L-luulisin. M-mutta.." Haruki hiljeni, ennen kuin ehti saada lausettaan loppuun. Hän ei uskaltanut, eikä halunnut mennä kotiin.. Jos bordellia nyt sellaiseksi saattoi kutsua ja jonka omistaja todennäköisesti odottaisi häntä valmiina rankaisemaan häntä. Haruki nielaisi ja kohotti varovasti pelokkaalta vaikuttavan katseensa Jiron suuntaan. "V-voisinko minä.. Viipyä seurassanne hetken, Himura Jiro-sama?" Nuorukainen kysyi hiljaa, peläten hiukan toisen haluavan tietää syyn hänen kysymykselleen.

Kuultuaan, että toinen oli menettänyt kätensä jo kauan sitten, Harukin kasvoille kohosi hiukan järkyttynyt ilme, mutta hän katsoi parhaaksi olla kysymättä mitään, eikä hän oikein osannut sanoa mitään muutakaan, vaikka olisi halunnut. "P-pelkäsin, että se mies voisi tehdä teille jotain.. Päihtyneet ihmiset ovat usein arvaamattomia.." Haruki puheli enemmänkin itselleen kuin Jirolle.

Haruki säpsähti Jiron ojentaessa kätensä ja hiukan epävarman oloisesti hän lopulta tarttui siihen, mutta horjahti samantien kun pääsi ylös. Hänellä ei ollut aavistustakaan millä hänet oli huumattu, mutta aine vaikutti selvästi edelleen. Silmät tuntuivat väkisinkin painuvan kiinni ja Haruki tunsi kehonsa painautuvan vasten Jiron olkapäätä, mutta heti kun hän tajusi asian, hän suoristautui nopeasti ja punastui nolostuneena. "A-anteeksi, e-en haluaisi olla teille vaivaksi.." Haruki puri kevyesti huultaan painaessaan katseensa. "Minä olen Haruki. K-Kajiwara Haruki. O-olen pahoillani, että ensimmäisen kohtaamisemme piti tapahtua tällaisissa merkeissä.." Puhuessaan Harukin onnistui saada aikaan varovainen hymy hänen kohottaessaan katseensa.

Jiro kohotti kulmiaan kun nuorukainen pyysi viipyä hänen seurassaan hetken pidempään. Hän kohautti olkiaan ja mutristi huuliaan mietteliäänä. "Itse olen suuntaamassa kotia kohti mutta toki voin tarjota sinulle kupillisen teetä jossain tässä lähellä olevassa paikassa", hän pohti ääneen. Hän nyökkäsi omille sanoilleen mutta huomasi sitten järkyttyneen ilmeen toisen kasvoilla kun hän oli kertonut kädestään. Hän ei oikeastaan ymmärtänyt syytä järkytykselle mutta ehkä joillekin ihmisille raajan puuttuminen oli yleistä. Ei hänkään tosin ollut puuttuvasta kädestään mitenkään ylpeä tai tahtonut sitä esitellä. Jiro nyökytteli päätään toisen sanoille. "Työn kuvaani kuuluu isäntäni ehjänä pitäminen joten arvaamattomat tilanteet eivät ole laisinkaan uusia minulle. Sinun ei kannata minusta huolehtia", hän sanoi hymyillen kevyesti ja veti toisen jaloilleen. Hän seurasi toisen hoippumista hetken aikaa katseellaan, muttei puuttunut siihen. Jokaisella miehellä oli oma arvonsa ja sitä toinenkin oli vaikka selvästi heistä nuorempi oli paljon hennompi ruumiinrakenteeltaan. Hän ei ainakaan tahtoisi että hänen luokseen syöksyttäisiin apuun jos hänellä olisi heikko olo.

"Siinä olet aivan oikeassa. Olisi paljon mukavampiakin tapoja tutustua uusiin ihmisiin", hän sanoi mutta kumarsi kuitenkin pienesti tervehdyksen merkiksi. Jiro jäi taas sivusilmällä seuraamaan toisen liikkumista ja kurtisti kulmiaan. "Oletko varma ettet tahtoisi lähteä kotiin lepäämään?. Et vaikuta kovinkaan hyvinvoivalta", hän kysyi ja tutki Harukia katseellaan vielä hetken aikaa. Hän loi katseen kujalla eteenpäin mutta ketään ei ollut näkyvillä. "Jos oikein muistan niin tuossa isommalla kadulla on muutama siisti teehuone joihin voisi pysähtyä", hän totesi ja asteli rauhallisesti pitkin kujaa eteenpäin.

Hän ei varsinaisesti välittänyt läheisyydestä mutta tarjosi kyllä olkansa tueksi nuoremmalla toisen heikon kunnon takia. Jiro loi vähän väliä tarkkaavaisen katseen Harukiin varmistaen että toinen pysyi pystyssä.

Haruki

Haruki ei antanut sen näkyä ulospäin, mutta hän oli hyvin huojentunut toisen salliessa h.änen jäädä seuraansa. Pelkkä ajatuskin kotiin palaamisesta juuri nyt sai nuorukaisen pelkäämään. Harukin mieli kuitenkin rentoutui aavistuksen hänen tietäessään, ettei hänen tarvitsisi huolehtia asiasta ihan vielä. "K-käyhän se teille varmasti? E-en haluaisi vaivata.." Haruki ei ollut varma, oliko toinen tarkoittanut ajatuksen teen juomisesta hänen kuultavakseen.

Jiron kertoessa olevansa henkivartija, Harukin kasvoilla pysytellyt ilme vaihtui kunnioitukseen ja hän kallisti päätään aavistuksen. "Y-ymmärrän. J-ja anteeksi, m-mutta en silti voi lakata huolehtimasta.." Haruki totesi hiukan pahoittelevaan sävyyn, lähes huomaamaton hymyntapainen kasvoillaan.

Jiron kumartaessa Harukin kasvot punehtuivat jälleen ja nuorukainen peitti kasvonsa toisella kädellään kumartaessaan itsekin vastaukeksi, joskin paljon syvemmin kuin toinen. Hän lähti hitaasti seuraamaan Jiron vierellä, vaikkakin käveleminen tuottikin pieniä vaikeuksia. Haruki ei kuitenkaan halunnut valittaa tai näyttää voivansa huonosti, Jiro oli jo muutenkin tehnyt aivan liikaa hänen hyväkseen. Jiron sanoja kuunnellessaan Haruki puri kevyesti huultaan ja pudisti päätään. "O-olen. Äskeinen vain.." Nuorukainen ei tiennyt, miten jatkaa ja hän hiljeni hetkeksi laskiessaan katseensa maahan. "K-kuulostaa hyvältä. V-valitkaa te jokin paikka, e-en halua liiaksi tuhlata rahojanne.." Haruki puheli hiljaisella, varovaisella äänellä samalla kun kohotti katsettaan tarkastellakseen toisen piirteitä. Vaikka he olivat molemmat miehiä, Haruki tiesi painivansa aivan eri sarjassa Jiron kanssa. Tämä näytti niin vahvalta ja hyväkuntoiselta, toisin kuin hän.

Haruki yritti viimeiseen asti selviytyä omillaan, mutta ennen pitkää hänen kehonsa alkoi tuntua niin raskaalta ettei hän voinut muuta kuin nojata kevyesti Jiron olkaa vasten.

(Hei, mietin tässä, miten Jiro reagoisi jos kuulisi Harukin asuvan bordellissa ja työskentelevän prostituoituna? Ajattelin vain jo vähän valmiiksi miten tämän pelin voisi päättää sitten kun sen aika on ja olisi kivaa pelata näiden kahden välisiä pelejä enemmänkin, mikäli Jiro ei ihan täysin tuomitse tai ala halveksia Harukia.)

http://Hmm.Hmmm.. No siis sinällään minulla ei ole mitään sitä vastaan että Jiro ja Haruki joskus uudestaankin törmäilisivät. Toisaalta kuitenkin Jiro on perinteikäs kunniakas mies joten ei hän ainankaan kovasti osaa kunnioittaa prostioitua ja tuon valitsemaa ammattia. Tietyssä määrin myös varmaankin tuomitsee toisen ammatin Eli ainankaan ihan heti ei varmaankaan kaksikosta mitään kovin läheisiä tule mutta ehkä jos he törmäilevät toisiinsa niin Jiro voisi ainankin jossain määrin ystävystyä Harukin kanssa//

Jiro kohautti olkiaan Harukin varmistaessa että toisen liittyminen hänen seuraansa ei haittaisi häntä. Toki hän oli odottanut sitä että pääsisi kotiin lepäämään mutta ei nyt pieni kierto tie teehuoneen kautta pahaakaan tekisi. Hän kävi harvoin teehuoneissa joten olisi mukava välillä istahtaa alas ja saada jonkun muun keittämä tee eteensä. "Ei se minua sen ihmeemmin vaivaa", hän totesi vielä ääneen. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään nuorukaisen sanoihin huolehtimisesta. Se, että toinen halusi huolehtia hänestä, ei sinällään kuulunut hänelle sen kummemmin. Hän katseli sivusilmällä toista tovin ennen kuin käänsi katseensa suuremmalle kadulle mikä oli pian jo heidän edessään. Oli sinällään helpottavaa päästä pois pieniltä hämäriltä kujilta vaikka ei näillä suuremmilla kaduillakaan turvassa voinut olettaa olevansa.

Hän jäi tutkimaan katseellaan lähellä olevien teehuoneiden kylttejä mietteliäänä ja pohti missä niistä oli käynyt ja oliko palvelu ollut hyvää. Jiro ei heti huomannutkaan kun Haruki nojautui häntä vasten mutta sen huomatessaan hän koetti hivuttautua hivenen kauemmas koska ei ollut kovinkaan tottunut vieraiden ihmisten läheisyyteen. Nuorukainen koetti kuitenkin tehdä siirtymisensä sillä tavalla, ettei toinen nyt kaatuisi maahan. Lopulta hän tunnisti tutun teehuoneen kyltin ja lähti astelemaan sitä kohden odottaen kuitenkin maltillisesti että Haruki pääsisi hänen perässään.

Hän auttoi toista omalta osaltaan mutta piti kuitenkin soveliaan välin heidän välillään. Jiro oli kyllä tunnollinen ja halusi noudattaa lakia eikä jättää ketään pulaan mutta hän ei myöskään ollut kovin ritarillinen. Asia olisi ehkä ollut erilainen, jos hänen pelastamansa ihminen olisi ollut nainen, mutta kun kyseessä oli mies ja toinen tahtoi pärjätä omillaan, ei hän siihen viitsinyt puuttua. Jiro asteli sisälle teehuoneeseen ja talutti Harukin vapaan pöydän ääreen pyytäen heille sitten kaksi kuppia teetä. Itse hän istahti alas pöydän ääreen ja huokaisi saadessaan lepuuttaa jalkojaan.

(Vaikuttaisiko Jiron mielipiteeseen lainkaan se, jos hän tietäisi, ettei Haruki koe pystyvänsä tekemään mitään muuta olemattoman koulutustaustansa vuoksi ja että hän kuitenkin yrittää etsiä jotain toista työtä? Ystävystyminen ja tutustuminenkin voisi tapahtua juuri pidemmällä aikavälillä ja hiljalleen. Haruki ei toisaalta myöskään kauhean helposti mainosta sitä, mitä tekee työkseen. Mutta mielelläni kyllä näkisin kaksikon edes jonkinasteisina ystävinä, vaikka taustalla olisikin Jiron pieni halveksunta Harukin ammattia kohtaan.)

Haruki

Harukikin huokaisi helpotuksesta huomatessaan heidän päässeen pois syrjäisemmiltä sivukujilta. Vaikka hän pelkäsikin ohikulkijoiden jäävän varmasti tuijottamaan, hän tunsi silti olonsa suhteellisen levolliseksi tietäessään, ettei ollut yksin. Hän olisi niin kovin halunnut korvata Jiron tarjoaman avun samantien, mutta ei sillä hetkellä keksinyt mitään keinoa tehdä niin. Hänellä ei ollut rahaa mukanaan, eli hän ei voinut lupautua tarjoamaan sitä vastalahjaksi eikä sen puoleen hoitamaan teetilauksen maksua toisen puolesta.

Haruki havahtui omista ajatuksistaan takaisin todellisuuteen tajutessaan toisen pysähtyneen. Hänkin jäi hetkeksi tarkastelemaan teehuoneiden edessä olevia kylttejä, mutta lukutaidottomana saattoi vain arvailla mitä niissä luki. Hän ei sanonut mitään ääneen vaan antoi Jiron hoitaa täysin sopivan teehuoneen valinnan. Samalla hän tuli huomanneeksi senkin, miten toinen suhtautui hänen läheisyyteensä ja hiljaa anteeksipyydellen hän siirtyi itsekin hiukan kauemmas ja yritti olla huomioimatta pientä huonon olon alkua, joka todennäköisesti johtui vain siitä, ettei hän ollut päivän aikana ehtinyt vielä syödä mitään kunnollista.

Jiron valittua mieleisensä teehuone, Haruki seurasi tämän perässä hiukan jäljessä ja toivoi samalla vilpittömästi mielessään, ettei törmäisi yhteenkään vanhaan asiakkaaseensa niin kauan kuin olisi Jiron seurassa. Toisaalta hän tiesi, etteivät hänen asiakkaansakaan välttämättä halunneet myöntää julkisesti käyneensä hänen luonaan mutta riski oli aina riski. Toistaiseksi nuorukainen saattoi kuitenkin olla levollisin mielin, sillä hänen silmiinsä ei osunut yhtäkään tuttua kasvoa. Hän antoi Jiron auttaa itsensä istumaan ja seurasi sitten, miten toinen asettui istumaan häntä vastapäätä. Samalla hetkellä Harukin mielen valtasi ujous ja hän painoi katseensa käsiinsä kietoessaan Jiron antamaa huivia tiukemmin vartalonsa ympärille, peittääkseen rikkimenneen kimononsa. "T-tuota.. Olen todella kiitollinen kaikesta, mitä olette hyväkseni tehnyt, Himura Jiro-sama.. M-mutta, onko jotain, mitä voisin tehdä teidän hyväksenne?" Haruki ei ollut varma, oliko hänen hyvä kysyä asiasta juuri nyt, mutta se jäisi muuten vaivaamaan häntä usean päivän ajaksi.

//Toki hänen mieleensä vaikuttaa se että toinen koettaa päästä nykyisestä ammatistaan eroon : ) Toisaalta taas Jiro voisi hyvin todeta jotakin että kannattaa yrittää kovemmin. Jiro kuitenkin noin periaatteessa on kohtelias kaikille ammatista huolimatta koska se on hänen koulutuksessaan ja miehessä itsessään syvällä. Voimmehan me katsella miten kaksiko ystävyys tästä nyt etenee koska peleistähän se paljolti riippuu//

Jiro seurasi katseellaan tarjoilijaa hetken aikaa mutta käänsi sitten katseensa takaisin Harukiin kun toinen puhui. Hän katseli nuorukaista hetken aikaa hiljaisen ja hymähti. "Juot teesi, keräät voimasi ja lähdet kotiin. Se riittää minulle", hän totesi sitten kysymykseen. Hän kaipasi elämässään vähän asioita. Hän sai hyvää palkkaa ja asui hyvässä asunnossa. Työ oli mukavaa ja seuraa hän kaipasi harvoin, sillä viihtyi myös yksinään. Tämän vuoksi hänelle ei tullut ainuttakaan asiaa mieleen mitä olisi voinut toiselta kaivata. Hän kiitti tarjoilijaa kun he saivat höyryävät teekupit eteensä ja kohotti oman kuppinsa huulilleen. Hän hörppi teestään muutaman siemauksen ja käänsi sitten katseensa kimonoon jonka toisesta hihasta puukko oli mennyt läpi. Nuorukainen nyrpisti nenäänsä tyytymättömänä, tosin hänellä olisi onneksi varaa korjauttaa kimono. Kukaties ehkä hän hankkisi uuden kerran kun tämä alkoi jo olla melko kulahtanut.

Hän kohautti olkiaan mietteissään ja käänsi katseensa Harukiin. Hän ei halunnut olla täysin hiljaista seuraa joten mietti hetken ja vilkaisi sitten ympärilleen. "Olisitko halunnut jotain muuta kuin teetä?", hän kysyi lopulta. Toinen vaikutti olevan melko heikossa kunnossa ja pieni määrä ruokaa voisi aina auttaa siihen. Paikasta hänen muistinsa mukaan sai ihan hyviä pieniä annoksia jotka eivät maksaneetkaan kovin paljoa.

"Näytät melko kalpealta", mies sitten totesi ja kohotti teekupin taas huulilleen. Hän puhalsi siihen ja otti pienen siemauksen. Jos kiinnitti miehen käytökseen yhtään huomiota, huomasi helposti kuinka hän kiinnitti kaikkeen ympärillä olevaan huomiota ja tuntui kaiken aikaa olevan tietoinen siitä mitä ympärillä olevat ihmiset tekivät, vaikkei käännellytkään päätään kaiken aikaa. Jiro oli kuitenkin uransa aikana oppinut tarkkaavaiseksi.

(Jeps, tehdään näin~ Heittelen sitten vaikka yksityisviestiä tämän pelin jälkeen mahdollisista jatkopeleistä.)

Haruki

Haruki tunsi kasvojensa punehtuvan taas hiukan lisää kun hän kuuli toisen nuorukaisen sanat. Teen juominen ja voimien kerääminen kuulostivat ihan hyviltä ja kannattavilta ideoilta, mutta kotiin palaaminen tuntui edelleen hiukan ikävältä. Haruki oli toki jo tottunut työnantajansa käytökseen ja osasi odottaa tältä lähes mitä tahansa, mutta se ei silti poistanut sitä tosiasiaa, että kotiin palaaminen pelotti häntä aika ajoin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään noista asioista ääneen, nyökkäsi vain hiljaa ja onnistui luomaan kasvoilleen pienen, varovaisen hymyn.

Saatuaan teekupin eteensä, Haruki kohotti sen kasvojensa tasolle ja nautti kuuman höyryn lämmittäessä niin hänen kasvojaan kuin ulkona kylmettyneitä sormiaankin. Lähes tulikuuma kuppi tuntui polttavan paljasta ihoa, mutta Haruki ei tuntunut edes huomaavan asiaa. Vaikkei ulkona ollut ollut kovin viileää, Harukin kädet olivat silti lähes ympärivuotisesti kylmät joten lämmin teekuppi sai ne edes hetkellisesti vähän lämpimämmiksi. Nuorukainen puhalsi kuppiin viilentääkseen sitä hiukan, sillä vaikka hänen kätensä eivät juuri kärsineet tulikuuman kupin kosketuksesta, ei hänen kielensä ollut ihan yhtä kestävä. Hän laski kuppinsa alas jäähtymään ja kohdisti sitten katseensa toisella puolella pöytää istuvaan Jiroon.

Hän tuli huomanneeksi, miten toinen nyrpisti nenäänsä puukoniskusta rikkoutunutta kimonoa katsoessaan ja pieni omantunnonpistos kulki läpi Harukin mielen. Hän oli jo aikeissa sanoakin jotain, mutta pysyikin sitten hiljaa ja laski katseensa teehensä ja sen pinnalla pyöriviin renkaisiin. Jiron kysymys tuli hänelle osittain yllätyksenä ja Haruki olikin aikeissa vastata kieltävästi mutta ehti vain hädin tuskin avata suutaan ennen kuin hänen vatsansa murahti äänekkäästi. Haruki punastui ja näytti vaivaantuneelta. "T-tuota, j-jos siitä ei ole liikaa vaivaa.. E-en ole vielä ehtinyt syödä tänään.." Nuorukainen totesi nolostuneeseen sävyyn, hiuksiaan toisella kädellään haroen.

Jiron jälkimmäiset sanat saivat osakseen hämmentyneen katseen ja Haruki räpäytti silmiään. "N-niinkö?" Haruki nielaisi. Huumausaine taisi vaikuttaa edelleen, mutta ainakin aikaisempi huonon olon tunne tuntui siirtyneen taka-alalle. "T-taidatte olla oikeassa.. E-en ole nukkunut kovin hyvin viime aikoina.." Haruki totesi hiljaa, kohottaen sitten katsettaan. Hän huomasi kyllä, miten tarkasti Jiro tarkkaili ympäristöään, mutta ei uskaltanut jäädä tuijottamaan liian pitkäksi aikaa ettei toinen kokisi sitä epäkohteliaaksi. Harukikin kohotti lopulta teekupin huulilleen ja otti siitä siemauksen, tuntien, miten lämmin juoma rentoutti hänen mieltään ja kuinka mukavasti se lämmitti. "T-toivottavasti en tungettele, mutta.. S-saisinko kysyä, minkä ikäinen te olette?"

//Juuh : ) //

Jiro katseli toista hetken aikaa arvioivasti kuullessaan nuorukaisen mahan murahtavan. Hän kohotti kättään hivenen saaden tarjoilijattaren huomion. Hän pyysi heille lautasellisen kalatäytteisiä nyyttejä joita muisteli syöneensä viimeksi täällä ollessaan. "Täytyyhän sitä vähintäänkin kerran päivässä syödä. Varsinkin jos on yhtä pienikokoinen kuin sinä", hän totesi, muttei kuitenkaan millään tavalla viisastellakseen tai toruakseen. Lause oli lähinnä vain toteamus joka sanottiin ääneen. Hän kohotti sitten taas kupin huulilleen pysyen yhä ryhdikkäässä istuma asennossaan ja seurasi sivusilmällä muutaman pöydän päässä olevaa seuruetta joista muutama mies tuntui olevan melko humalassa. Hän kuitenkin käänsi katseensa takaisin Harukiin pian ja kohotti kulmiaan yllättyneenä toisen kysymyksestä. "Olen 23-vuotias", hän vastasi kuitenkin esitettyyn kysymykseen.

Hän kohotti sen jälkeen taas kupin huulilleen ja kitti tarjoilijaa kevyesti kumartaen kun heidän eteensä tuotiin lautasellinen siistejä nyyttejä sekä kahdet syömäpuikot. Nuorukainen ei kuitenkaan tehnyt elettäkään ruuan puoleen sillä hän oli syönyt jo tarpeeksi tälle päivälle. Hän nyökäyttikin lautasen suuntaan. "Ole hyvä vain ja syö", hän sitten kehotti.

"Itse en viitsi enää syödä sillä olen jo aterioinut aikaisemmin", Jiro selitti syytä miksi ei itse söisi. Hän jäi sitten taas katselemaan Harukia edessään pohtivasti. "Toivottavasti tästä eteenpäin pysyttelet poissa noilta hämäräkujilta. Niillä ei ole turvallista liikkua jos ei kanna mukanaan asetta ja osaa käyttää sitä", hän kehotti sitten nuorempaansa miestä. Häntä kyllä ihmetytti mitä toinen teki niillä kulmilla itsekseen kun oli joutunut moisen miehen kynsiin mutta eihän asia hänelle kuulunut. Niinpä hän ei siitä sen enempää udellut.

Haruki

Jiron sanat kuullessaan Haruki tunsi taas punastuvansa rajusti ja painoi nolostuneena katseensa käsiinsä. Hän ei oikeastaan edes tiennyt, miksi nolostui, mutta jokin toisen sanoissa sai hänet hämmentyneeksi. Toisaalta Jiro ei ollut ensimmäinen, joka mainitsi hänen pienikokoisuudestaan, mutta jostain syystä asian kuuleminen jonkun toisen suusta tuntui aina niin.. Omituinen ei ollut oikea sana, mutta Haruki ei keksinyt sillä hetkellä parempaakaan. "N-niin, olette oikeassa." Nuorukainen totesi enemmänkin itselleen kuin Jirolle ja kohotti lopulta katseensa kuullessaan hiukan kauempaa kantautuvaa äänekästä puheensorinaa. Haruki ei kovin helposti myöntänyt asiaa ääneen kenellekään, mutta hän oli aina pelännyt humalassa olevia ihmisiä ja aikaisempi kokemus ei ainakaan yhtään helpottanut hänen oloaan kun hän vilkuili hermostuneesti miesten suuntaan. Miesten huomatessa Harukin katseen, tämä kääntyi välittömästi ympäri ja toivoi vilpittömästi, ettei ollut tuijotuksellaan saanut mitään vahinkoa aikaan.

Haruki säpsähti kuullessaan toisen olevan huomattavasti nuorempi kuin mitä hän oli alunperin kuvitellut. Asian ajatteleminen sai hänet nolostumaan. "Y-ymmärrän. Olen siinä tapauksessa teitä muutaman vuoden nuorempi.." Niin sanottuaan Haruki painoi päätään aavistuksen alaspäin. "P-pyydän vielä kerran anteeksi aiheuttamaani vaivaa.. O-olette niin ystävällinen minulle.." Haruki puhui hiljaisella äänellä ja saatuaan lopulta sanotuksi sen, mitä halusi sanoa, hän suoristautui ja otti siemauksen teestään.

Saatuaan ruokaa eteensä, Haruki tunsi oman nälkänsä vain kasvavan. Ennen kuin edes tarttui toisiin syömäpuikkoihin, hän lausui kiitoksensa ruoasta ja poimi sitten ensimmäisen nyytin puikkojen avulla suuhunsa, nyökäten kuitenkin ensin vastaukseksi toisen sanoille. "Mm, nämä maistuvat hyviltä.." Haruki totesi ensimmäisen nyytin syötyään ja kumartui heti perään ottaakseen toisen. Puikot ehtivät kuitenkin vain hipaista nyytin kuorta, ennen kuin nuorukaisen käsi jähmettyi. Hän ei sanonut mitään, tuijotti vain miten hänen kätensä alkoi hitaasti täristä lihasjännityksestä. Haruki tunsi sydämensä alkavan lyödä hiukan voimakkaammin, kun hän lopulta poimi uuden nyytin kasvojensa tasolle ja nyökkäsi hitaasti. "P-pysyn kyllä, k-kiitos.." Haruki vastasi äänellä, josta kuulsi pieni häpeän sävy. Hän vei uuden nyytin suuhunsa ja sitä pureskellessaan mietti, miksi hänen työnantajansa oikein oli kehottanut häntä menemään koko paikkaan.

Jiro nyökäytti päätään kuullessaan että toinen oli häntä muutaman vuoden nuorempi. Niin hän oli olettanutkin. Hän kohotti kupin taas huulilleen ja jäi seuraamaan sivusta kun Haruki tuntui syövän hyvällä ruokahalulla. Olikohan toinen syönyt koska viimeksi kun noin innokkaasti hotki ruokaa, hän pohti mielessään. Hän pudisti sitten päätään kevyesti. "Olisihan se ollut vastuutonta jättää sinut pulaan niille kaduille", hän sanoi rauhallisesti nyökäten kun toinen kiitteli vielä miten paljon hän oli tehnyt. Hän teki vain sen minkä koki tarpeelliseksi. Hän taivutteli niskojaan hetken aikaa ja antoi kupin nousta jälleen huulilleen. Hän kiersi teehuonetta katseellaan hetken aikaa mietteliäänä. Hän ei ymmärtänyt miksi monet viettivät niin paljon aikaa näissä paikoissa. Miehen katse jäi taas hetkeksi humalaiseen seurueeseen ja hän pudisteli päätään. Nuorukainen käänsi katseensa kuitenkin pian takaisin Harukiin edessään ja seurasi toisen syömistä.

"Missä päin oikein asut? Mietin vain että ruuan jälkeen pärjäätkö sinne yksin? Näytät jo paljon paremmalta kun olet saanut ruokaa sekä juotavaa", hän kommentoi ja tarkkaili toista katseellaan. Jiro ei mielellään lähtisi kiertämään jonnekin toiseen suuntaan kuin omaan kotiinsa vaikka toki sen tekisi jos olisi siihen olisi tarvetta.

Hän joi kuppinsa tyhjäksi ja kaivoi kimonon sisästä pussillisen kolikoita. Jiro laski päässään ostoksien yhteisen summan ja laski rahat pöydälle odottamaan tarjoilijaa. Jiro voisi juoda lisää teetä kotonaan sitten kun pääsisi sinne. Olisi mukavaa vetää hetki henkeä ja viettää viimeinen ilta hänen talossaan ennen kuin hän huomenna veisi vähäisen omaisuutensa uuden isäntänsä luokse. Hän jäikin hetkesi aikaa pohtimaan millaista elämä olisikaan kyseisessä kartanossa.

Haruki

Haruki lopetti syömiensä kalanyyttien laskemisen siinä vaiheessa, kun lautasella oli jäljellä enää muutama. Hänen vatsansa ei kuitenkaan ollut vielä aivan täysi, mutta hän katsoi paremmaksi olla ahmimatta liikaa kerralla ja odottaisi vatsansa rauhoittuvan hetken, ennen kuin söisi loput nyytit. Hän ei osannut sanoa mitään vastaukseksi toisen sanoihin, vaikka tavallaan olisi kovasti halunnutkin. Joku muu olisi varmasti antanut hänen selviytyä itse tukalasta tilanteestaan ja oikeastaan jos Haruki oli ihan rehellinen, ei tämä suinkaan ollut ollut ensimmäinen kerta kun hän joutui senkaltaisiin ongelmiin. Haruki huokaisi hiljaa, kohotti teekupin pöydältä ja siemaisi nyt jo suunnilleen kädenlämpöiseksi jäähtynyttä teetään palanpainikkeeksi.

Haruki kiitti onneaan, että ehti juuri nielaista viimeisen suupalansa kun Jiron kysymys kantautui hänen korviinsa. Muussa tapauksessa hän olisi varmasti nielaissut palan väärään kurkkuun. Nuorukainen ei vastannut heti vaan jäi miettimään, miten toisen esittämään kysymykseen olisi parasta vastata. Hän ei halunnut sanoa asuvansa bordellissa ja vaikka kyseinen seutu ei tähän aikaan vielä ollutkaan rauhattominta mahdollista, ei hän silti halunnut ottaa sitä riskiä, että toinen joutuisi vaikeuksiin. "A-asun t-tässä aika lähellä, m-mutta. Olette jo tehneet niin paljon hyväkseni.." Haruki vastasi hiljaa, pöytää vilkuillen. Hänestä tuntui siltä kuin toinen olisi halunnut hänestä mahdollisimman pian eroon, mutta toisaalta miksei olisi halunnut. He eivät tunteneet toisiaan ja todennäköisesti he eivät edes tulisi tapaamaan uudestaan tämän jälkeen mutta jossain mielensä syövereissä Haruki toivoi voivansa tavata Jiron uudestaan. Olihan tämä kuitenkin pelastanut hänet.

Harukin kasvoille kohosi huolestunut ilme kun hän huomasi Jiron kaivavan rahoja esiin. Hän toivoi vilpittömästi, ettei ollut syönyt ja juonut toista aivan vararikkoon mutta ei uskaltanut avata suutaan kysyäkseen asiasta. "T-tuota, j-jos teillä on kiire, e-en halua pidätellä teitä tehtävistänne.." Haruki totesi varovasti, kevyt puna kasvoillaan hentojen, kalpeiden sormien hypistellessä hartioille asetellun huivin kangasta.

Jiro nyökkäsi kuullessaan että toinen asui tässä melko lähellä. Hänestä nuorukainen oli ihan mukavaa seuraa mutta hänellä oli pitkä päivä takana ja vielä pidempi edessä. Hän vilkaisi tyhjää teekuppiaan nopeasti ja loi sitten katseen ympärilleen. Hän söi harvoin ulkona tai käytti muutenkaan rahaa mihinkään joten hänelle moinen teellä käynti ei ollut mikään kovin suuri menetys. Hän loi katseen ulos jossa ilta alkoi jo pimentyä ja pysyi hetken hiljaisena. "Pärjäätte varmaankin tästä itseksenne joten minä voisin alkaa pian lähtemään. Olen väsynyt tämän päivän vuoksi ja huomenna olisi paljon kaikkea jota täytyisi saada aikaiseksi joten pahoittelen etten voi viipyä seurassasi sen pidempään", hän sanoi ja nyökkäsi pahoitellen. Hän loi katseen huiviin toisen hartioilla. "Voitte pitää huivin. Palautatte sen minulle jos vielä joskus törmäämme ja jos emme niin se taitaa pukea teitä paremmin joka tapauksessa", hän sanoi.

Hän nousi ylös paikaltaan ja kumarsi kohteliaasti. "Oli ilo tavata teidät", hän sanoi. Jiro varmisti vielä että pöydällä tosiaan oli tarpeeksi rahaa. Hän ei kylläkään tiennyt oliko toinen aikeessa maksaa oman osuutensa mutta olisihan se parempi jättää tarpeeksi rahaa. Nuorukainen nyökäytti päätään vielä ennen kuin asteli ulos teehuoneesta.

Päästyään ulos hän veti syvään henkeä ja lähti astelemaan kohti kotia. Vasta ulkona hän huomasi kuinka väsynyt oikeastaan oli.

//Se oli varmaankin siinä. Kiitos pelistä : ) //

(Jep, kiitos minunkin puolestani ja pelaillaan tosiaan uudestaan taas jossain välissä~)

Haruki

Haruki säpsähti Jiron sanat kuultuaan ja viimeisen suupalasen nielaistuaan kohotti hitaasti katseensa toiseen nuorukaiseen. "T-toki, pärjään tästä eteenpäin itse, k-kiitos.. K-kiitos kovasti avustanne, Himura Jiro-sama." Niin sanottuaan Haruki painoi päätään aavistuksen alaspäin kumarrukseen, yllättyen kuitenkin toisen pahoitellessa poistumistaan. "Ä-älkää suotta pyydelkö anteksi. Y-ymmärrän toki, että olette kiireinen. Kiitos vielä kerran kaikesta, mitä olette hyväkseni tehnyt." Harukin kasvoille kohosi hyvin varovainen hymyntapainen. Jiron mainitessa huivin, Harukin kasvoille kohosi kevyt puna ja nuori mies laski katseensa kevyesti nyökäten. "Mm, k-kiitos. Minä lupaan pitää siitä hyvää huolta."

Jiron noustessa seisomaan Haruki kohotti itse omaa katsettaan, kumartaen itsekin kevyesti. "S-samoin, Himura Jiro-sama. T-toivottavasti tapaamme vielä, ehkä vähän mukavammissa merkeissä kuin tänään. T-turvallista kotimatkaa." Ennen toisen poistumista Haruki nyökkäsi vielä päätään hyvästiksi. Pian sen jälkeen hänen pelastajansa olikin jo kadonnut ihmisvilinän sekaan.

Harukin syödessä vielä viimeistä nyyttiä ja juodessa viimeisiä siemauksia teestään, teehuoneen tarjoilija kävi hakemassa Jiron pöydälle jättämät rahat. Haruki istuskeli teehuoneen lämmössä vielä hetken ennen kuin alkoi lopulta tehdä lähtöä hiljalleen pimenevään iltaan. Pienet tuulenpuuskat saivat vilunväreet kulkemaan pitkin nuorukaisen selkää ja Haruki toivoi kotimatkansa olevan ohi mahdollisimman nopeasti.