Melankolian riemut

[Naoki ja Delta]

Sachiko, okiyan 12-vuotias ja maailmasta kaiken ymmärtävä geishakoululainen, vartoi vaivihkaa ovella. Reira oli palkannut tytön ilmoittamaan hienovaraisesti Shizuka-saman tulosta ilman, että muut huomaisivat. Ei hänellä tietenkään ollut syytä salailla tapaamisiaan samurain kanssa: he vain näkivät toisiaan, keskustelivat ja kävelivät. Reira ei ollut Kamiko, maineensa himon takia riskeeraava geishasiskonsa. Miehen pitäminen hänen pienenä salaisuutenaan kuitenkin sai Naokin tuntumaan aina vain kiehtovammalta. Hän ei halunnut jakaa miestä sisartensa, tädin tai äidin kanssa.

Reira ei tosin ollut varma, oliko miehen vaikutus häneen kovin positiivinen. Hän oli valinnut kimonon, jossa oli vaaleanpunaista. Vaaleanpunaista. Hän ei koskaan pukeutunut hempeisiin pastelleihin, varsinkaan stereotypisimpaan tyttöväriin. Nainen vilkaisi kaihoten normaalia valikoimaansa mustaa, voimakkaansinistä ja kirkkaanpunaista, mutta ei raaskinut ottaa valkoisen ja hopean sävyistä, vaaleanpunaisilla kirsikankukilla kirjottua kimonoa enää pois päältään. Kuin lisätäkseen vaikutelmaa, että oli pudottanut aivonsa, hän työnsi kirsikankukan yksinkertaisen nutturansa juureen. Hikaru, geishakoululaisista nuorempi, katsoi maikoa pitkään, mutta keskittyi vikkelästi sitomaan tämän obia saatuaan hyisen mulkaisun.

"Muistatko, mitä sovimme? Ei sanaakaan - kenellekään", Reira vannotti kumartuen silmät kissamaisina viiruina lapsen puoleen ja piti luvattua palkkiota tämän ulottumattomissa, kunnes sai tarmokkaita nyökkäyksiä vastaukseksi.
"Menepä sitten töihisi", hän hätyytti palkittuaan rikoskumppaninsa ja kierteli levottomana huoneessaan kuulostellessaan Sachikon askelia portaista. Rauhoitu, senkin typerä nainen.

Naoki ei ollut odottanut, että joku olisi häntä vastassa. Hän ei ollut ennen käynyt okiyassa - hän ei tiennyt miten tavallisesti toimittiin eikä ollut ketään, jolta hän voisi kysyä mieltään askarruttavat kysymykset - Ryosuke nauraisi hänelle ja hänen kokemattomuudelleen. Oli surullista, kuinka vähän samurailla oli tuttuja, joiden seurassa uskalsi olla oma itsensä. Tai ainakin se, joka olisi halunnut olla.

Mies nousi portaat ylös geishan luo vilkuille ympärilleen, tuntien itsensä yön turvin taloon hiipiväksi varpaaksi eikä vieraaksi, mitä hän oli vielä hetki sitten kuvitellut olevansa. Katse kierteli seinissä ja hän onnistui kerran lyömään päänsä kattoon portaissa - kolahdus epäilemättä kuului maikolle asti.
Samurai ei hieronut kipeää päälakeaan astuessaan sisälle naisen huoneeseen mikä olikin ihan hyvä, sillä hän kumautti päänsä uudestaan ovesta astuessaan. Samurai hymyili jäykästi, suupieli hieman nykien.

Reira näytti upealta. Naoki piti vaaleanpunaisesta - kun hän pukeutui naisten vaatteisiin, hän käytti juuri hempeitä värejä mielellään. Samurai istui alas ja kumarsi naiselle.
"Sanoit pitäväsi lukemisesta", hän sanoi ja laski lattialle eteensä mukanaan tuoman kirjan. "Älä pitä sitä liian näkyvällä paikalla."
Se oli japaniksi käännetty versio espanjalaisten mukanaan tuomasta raamatusta. Sen käsiinsä saaminen oli ollut hankalaa mistä syystä Naoki oletti, että nainen osaisi arvostaa sitä.
"Toivottavasti pidät siitä, Reira-san."

Naoki tulikin ylös. Reira tuijotti samuraita hetken jähmettyneenä ja hypähti sitten sulkemaan oven miehen takana. Hän tyynnytti laukkaavaa sydäntään ja hymyili miehelle kuin salaliittolainen. Näkisipä hän Tädin naaman, kun tämä tajuaisi hänen tuoneen miehen huoneeseensa ja edes sisälle okiyaan. Miten kutkuttavaa! Naokilla oli ainutlaatuinen lahja saada Reira tuntemaan elävänsä tai sitten lähestymään sydänkohtausta.

Reira viittasi miestä istumaan alas ja istui itse tätä vastapäätä, polvistuen huolellisella pehmeydellä. Hän voisi pyytää Sachikoa hakemaan samuraille teetä. Toivottavasti tyttö ei herättäisi huomiota tai houkuttaisi yleisöä. Nainen oli piinallisen tietoinen huoneensa koruttomasta vaatimattomuudesta ja neuroottisesta siisteydestä; huoneen henkilökohtainen sävy tuli lukuisista kirjapinoista. Hän kuitenkin yritti keskittyä kiehtovaan vieraaseensa sen sijaan, että miettisi millaiseen loistoon ja ylellisyyteen samurai oli taatusti tottunut. Geishan elämä ei ollut yhtä loistokasta, kuin päällepäin näytti.

Hän unohti kuitenkin ahdistuksensa, kun nosti hämillään miehen tuoman kirjan käsiinsä ja selasi sitä hellästi. Naisen silmät suurenivat ja käsittely muuttui entistä arvostavammaksi, kunnioittavammaksi. Hyvänen aika! Se, että maiko jumaloi lahjaansa, oli ilmiselvää.
"Shizuka-sama!", Reira henkäisi ja tuijotti samuraita, "mistä ihmeestä saitte tämän?"

[Ja anteeksi kesto, taas kerran.]

Naoki oli tyytyväinen lahjansa saamaan innostukseen jonka näki selvästi naisen silmistä. Hän oli osannut odottaa - tai vähintään toivoa - tällaista reaktiota Reiran suunnalta. Samurai painoi katseensa kätkeäkseen, kuinka tyytyväinen hän oli siitä, että maiko piti kalliista lahjastaan vaikka tuon tyytyväisyyden kykenikin näkemään helposti hänen tyytyväisyydestä punoittavista poskistaan ja korvannipukoistaan.
"Halusin yllättää teidät lahjalla, Reira-san", Naoki totesi kertomatta, kuinka vaikeaa lahjan hankkiminen olikaan ollut tai kuinka paljon se oli tullut maksamaan. "Pidättekö siitä?"
Totta kai hän näki että nainen suorastaan jumaloi lahjaa.

"Saanko istua alas?" Naoki kysyi ja laskeutui istumaan tuntien olonsa mukavammaksi näin. Samalla hän tarkkaili naista - tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli ostanut yhdellekään naiselle lahjan jos sukulaisia ei laskettu mukaan.