Lumisadetta

Jiro kohotti katseensa Raideniin kun toinen lopetti hyökkääjän. Hän pyyhkäisi katanansa hihastaan kaivamaan liinaan ja painoi sen takaisin koteloon. Hän ei kuitenkaan jatkanut matkaa vaan laskeutui kyykkyyn ja laski hyökkääjän siistiin asentoon painaen sormillaan toisen silmät kiinni. Hetken hän katseli nuorta poikaa joka luultavasti ei ollut edes vielä täysi-ikäinen. Hän kuitenkaan ei viitsinyt jäädä vetelehtimään joten nousi ylös ja loin hiljaisen katseen mieheen ennen kuin jatkoi askeliaan. Hän jäi taas kuuntelemaan ympäristöä mutta onneksi matka ei enää ollut pitkä. Hän suuntasi askeleensa pieneen taloon joka kyhjötti hivenen muista erillään. Talon olemus oli kuitenkin siisti.

Hän suuntasi ovelle ja avasi sen päästäen Raidenin edeltä sisälle. Hän astui itsekin sisälle ja veti oven perässään kiinni laittaen sen hakaan. Hän sujautti sitten sandaalit pois jalastaan ja asteli asuntoon sisälle. Asunto koostui lähinnä yhdestä huoneesta sekä nurkkauksesta jossa ruuanlaitto oli mahdollista. Asunto oli siisti ja sieltä löytyi vain matala pöytä ja sen ympärillä kaksi tyynyä. Peti oltiin rullattu kaappiin ja näytti melkein kuin asunnossa ei asuisi kukaan. Toisaalta taas kiireinen nuorukainen vietti siellä kohtuullisen vähän aikaa.

Hän asteli kaapille ja nosti sieltä esiin kaksi patjaa jotka levitti lattialle. Molempien sisältä löytyi peitto sekä tyyny. "Voit varmaankin itse päättää missä haluat nukkua Raiden-san", hän totesi kohteliaasti ja työnsi oman petinsä normaalille paikalleen.

Jiro teki teatraalisen eleen ja sulki heidän kimppuunsa hyökänneen muksun silmät. Kenties yksikäsi näki jotain itsestään tuossa nuoressa miehessä - tai oli yksinkertaisesti niitä, joilla oli taipumusta tuollaisiin eleisiin.
Raiden kiskaisi vaivihkaan nuolensa hentoisesta raadosta, hän ei haluaisi heittää hyviä nuolia hukkaan etenkään kun kumpikaan ei ollut mennyt poikki tässä rytäkässä. Mies hymyili tuurilleen - harvoin kävi niin että sai kummatkin takaisin.

Raiden oli ollut yllättynyt astellessaan pieneen asuntoon. Se oli epäinhimillisen siisti, kuin kukaan ei kävelisi päivän päätteeksi sen lattioilla, kuin kukaan ei nukkuisi futoneilla, kuin kukaan.. niin, ei eläisi täällä.
"Uuu~ näyttää asumattomalta, Jiro-kun", mies totesi leikkisään sävyyn ja potkaisi kengät jalastaan. "Elämisestä pitäisi syntyä vähän enemmän sotkua. No, älä huoli, huomisaamuna et tunnista tätä enää samaksi paikaksi."

Jiro oli samantien ottamassa esille patjaa heille kummallekin ja valitsi itselleen paikan joka epäilemättä oli ollut aina hänen paikkansa. Ei kai noin nuori voinut olla täysin kaavoihinsa kangistunut?
Mies valitsi paikkansa läheltä Jiro-kunia, oikeastaan jopa niin läheltä että toinen saattoi kokea sen häiritseväksi mutta miehellä itsellään ole harvemmin sitä iloa, että voisi jakaa saman nukkumatilan kenenkään muun kuin Raijun kanssa.

Jiro loi nopean katseen Raideniin ja kurtisti kulmiaan. "Toivottavasti olet siististi. Minulla ei ole aikaa siivoilla kenenkään sotkuja", hän kehotti vain vakaaseen ääneen ja jäi sitten katselemaan futonia jonka toinen oli työntänyt siihen hänen lähelleen. Hän katseli patjaa hetken ennen kuin kohotti katseensa mieheen. "Voit toki nukkua kauempanakin", hän kehotti ja otti katanan pois vyöltään laskien sen futoninsa viereen. Hän asteli sitten keittiössä olevan kulhon luokse johon oli tuonut vettä ja huuhteli kasvonsa kylmään veteen. Sen jälkeen mies avasi hiuksensa ja asteli takaisin patjansa luokse. Hän istahti siihen ottaen katanan hetkeksi aikaa kotelosta ja varmisti ettei siihen ollut jäänyt verta.

Kun miekka oli puhdas, hän työnsi sen koteloon ja laski takaisin vierelleen. Hän kävi sitten makaamaan ja veti peiton ylitseen ollen selkä päin Raidenia. Hän laski kätensä katanan päälle ja antoi silmiensä valua kiinni vaikkei nukahtanutkaan vielä. "Hyvää yötä Raiden-san", hän totesi kohteliaasti.

Hän ei muistanut koska viimeksi hänellä oli ollut joku asunnollaan. Hän vietti täällä tosin niin vähän aikaa ettei ollut ihmekään että harvemmin kukaan oli yötä hänen luonaan. Jiro huokaisi kevyesti ja jäi kuuntelemaan ääniä. Ulkoa kuului linnun laulua ja kaukaa jotakin muita ääniä mutta mikään ei kuulostanut uhkaavalta. Tämän vuoksi hän tunsikin olonsa rentoutuvan hivenen.

Mies hymähti.
"Oi oi, mutta juuri sotkuhan tekee kodista kaikkein kotoisimman", Raiden totesi ja hyppäsi istumaan omalle futonilleen. Raiju laskeutui alas hänen olkapäältään ja valitsi itselleen mukavan paikan tyynyn reunalta.
"Jiro-kun, älä ole noin kylmä", mies sanoi. "Raiju niin kovasti haluaa nukkua vieressäsi." Hän rapsutti apinaansa leikkisästi ja sai jälleen osakseen lempeän läimäyksen tassusta - lemmikin niskoille oli helppo laittaa kaikki. Samalla hän tarkkaili sivusilmällä toisen puhdistautumista ja kiskaisi omat hiuksensa auki.
Ne eivät laskeutuneet samalla silkkisellä tavalla kuin Jiron kauniit, pehmeät hiukset.

Raiden laski aseensa patjansa viereen ja painoi päänsä tyynyyn. Kuin torjuntana - tosin eihän ollut tehnyt mitään - Jiro käänsi miehelle selkänsä ja toivotti hyvää yötä.
"Nuku hyvin, Jiro-kun", mies huikkasi.

Futoni oli pehmeä joten toisin kuin Jiro Raiden nukahti samantien.

Jiro sai unta vasta kun yö oli pimeimmillään ja hän kuuli Raidenin kevyen hengityksen joka kertoi siitä että toinen oli unessa. Hän nukahtikin rauhallisiin uneen ja nukkui läpi yön lähes liikkumatta käsi pysyen tiiviisti miekan lähettyvillä jotta hän olisi valmeudessa. Sinä yönä ei kuitenkaan tapahtunut mitään minkä vuoksi miekka olisi joutunut käyttöön.

Aamun sarastaessa hän kuitenkin heräsi sillä oli jo oppinut aikaisiin herätyksiin ja omasi hyvän sisäisen kellon. Hän nousi varovasti istumaan ja sipaisi hiuksiaan paremmin. Sen jälkeen hän suoristi vaatteensa ja katseli ikkunaa jonka läpi valo kuulsi kertoen aamusta. Hän nousi ylös ja petasi sänkynsä käärien sen rullalle ja nostaen kaappiin. Nuorukainen asteli sitten huuhtelemaan kasvonsa viileällä vedellä. Hän sytytti pieneen tulisijaan tulen jotta voisi keittää itselleen teet ennen kuin lähtisi.

Seuraavaksi hän siirtyi takaoven kautta pienelle alueelle jossa kasvoi kukkia. Hän poimi muutaman kukan ja asteli takaisin sisälle. Jiro polvistui pienen kaapin eteen ja avasi sen. Pieni muistoalttari löytyi kaapin sisältä ja se sisälsi muutaman Itsukin tavaran sekä puisen kyltin johon miehen nimi oltiin kaiverrettu. Hän sytytti kynttilän sekä suitsukkeen ja laski kukat maljakkoon jääden katselemaan kylttiä hetkeksi. Jiro painoi kätensä yhteen ja lausui mielessään muutaman sanan. Hän nousi hetken kuluttua ylös ja asteli pistämään teepannun liedelle. Vielä siihen mennessä hän ei ollut luonut katsettakaan Raidenin suuntaan joten ei ollut tietoinen oliko mies hereillä vai ei.

Raiden heräsi samantien Jiron noustua ylös mutta hautasi kasvonsa tyynyyn lapsellisena mielenosoituksena heräämistä vastaan. Hän kuunteli kuinka Jiro hääri pienessä huoneessa, kuinka hän kääri furoninsa takaisin rullalle ja nosti takaisin sinne, mistä oli sen ottanutkin.
Kuin yhteisestä sopimuksesta kumpikaan ei ottanut näin varhaiseen aikaan minkäänlaista kontaktia toiseen, Raiden antoi Jiron hääräillä rauhassa ja nousi istumaan vasta, kun kuuli toisen astelleen takaovesta ulos.

Mies raapi karheita hiuksiaan eikä voinut olla nousematta ylös ja kävelemättä lähes äänettömin askelin takaovelle. Raiden raotti sitä ja vilkaisi ulos, tarkistaakseen mitä hänet majoittanut mies oli tekemässä.
Ronin onnitteli itseään huomatessaan, kuinka oikeassa oli ollut arvellessaan miekan kuuluneen jollekin rakkaalle mutta poissa kuvioista olevalle.

Jo ennen kuin Jiro nousi seisomaan mies palasi takaisin futonilleen kuin olisi siitä noussutkaan ja sytytti piippunsa. Jirolle tuskin olisi enää kauaa epäselvää Raidenin hereillä olosta kun tupakan tuoksu täytti pienen asunnon.
"Huomenia, Jiro-kun", mies sanoi laiskasti, tehden äänensävyllään selväksi, että olisi välittänyt pidemmistä yöunista. "Nukuitko hyvin vai häiritsikö kuorsaukseni sinua?"
Mies naurahti. Hänen tapoihinsa ei kuulunut kuorsaus - tai mistä hän sen tiesi, kukaan ei ollut ainakaan koskaan asiasta sanonut.
Raiden nousi ylös saastuttaen entistä tehokkaammin huoneen kiserustaan ilmaan levittyvällä tuoksulla. Hän vetelehti tiensä keittyvän veden lähettyville.

Jiro nyrpisti nenäänsä astellessaan sisälle ja käänsi katseensa Raideniin. "Huomenta", hän totesi nopeasti ja asteli suoraan ikkunalle avaten sen. Hän jätti myös takaoven auki jotta tuuli voisi puhaltaa toisen levittämän pahan tuoksun pois asunnosta. "Voisit polttaa ulkonakin", hän lisäsi ja nosti kaksi kuppia teepannun vierelle. "Oletan että haluat teetä?", hän kysyi ja vilkaisi miestä nopeasti. Nuorukainen pudisti päätään toisen kysymykselle. "Nukuin ihan hyvin", hän vastasi ja kun vesi alkoi kiehua kaatoi hän sen kuppeihin teelehtien päälle. Hän nosti molemmat kupit käsiinsä ja laski ne pöydälle istahtaen alas. Hän katseensa kääntyi kuitenkin futoniin ja saman tien hän oli jaloillaan.

Hän siisti futonin ja kääri sen rullalle nostaen sen oman patjansa viereen kaappiin sulkien kaapin oven. Hän palasi sen jälkeen takaisin pöydän ääreen ja istahti alas. Hän suuntasi katseensa hetkeksi aikaa Raideniin. "Lähden pian töihin joten oletan että sinullakin on suunnitelmia minne menet sitten", hän sanoi. Hän ei aikonut jättää miestä yksin asuntoonsa vaikkei siellä mitään arvokasta ollutkaan.

Hän suuntasi katseensa hetkeksi aikaa takaovelle ja hymyili kevyesti kun tuttu suitsukkeiden tuoksu liikkui tuulen mukana sisälle asuntoon. Tosin nyt sitä oli vaikea haistaa kun hänen vieraansa poltti piippua.

Raiden naurahti toisen kommentille.
"Ehdin jo aloittaa täällä", mies totesi hymyillen leikkisästi. "Ja oletin, että olisit kiireinen omissa puuhissasi, ettet huomaisi mitään." Ja hän oli päätellyt, ettei edes Jiron itsehillintä kestäisi, jos hän paukkaisi paikalle polttelemaan kesken rukouksen.
Jiron esimerkkiä seuraten Raiden istui alas mutta seuraavassa hetkessä huomasi istuvansa yksin.

"Heeei hei Jiro-kun! Olen jo iso poika ja osaan kääriä oman futonini", mies protestoi, ei tosin niin pontevasti että olisi mennyt estelemään lyhyempää miestä tai edes korottanut ääntään lainkaan.
Jiron futonin kokoonkääriminen oli kuin hänen miekkailunsa - sulokasta, määrätietoista ja säntillistä. Raiden oli luullut, ettei tuollaisia ihmisiä ollut olemassa, etteivät he olleet muuta kuin tarinoita sepittävien vitsiniekkojen luritelmia.
"Meinaat varmaan, että haluat minun kokoavan luuni ja häipyvän koska pelkäät arvoesineidesi puolesta? Olet aina niin kylmä, Jiro-kun."
Mies laski piippunsa pöydälle ja nappasi teekupin käteensä. Hän siemaili siitä laiskaan tahtiin ja tarkasteli samalla isäntäänsä.
"Tietenkin olen menossa, en uskaltaisi edes hengittää täällä pelätessäni hajottavani jotakin, kun et ole vahtimassa."

"Ei minulla ole täällä mitään arvoesineitä joiden puolesta pelätä ja jos jotain häviäisi tietäisin juuri ketä etsiä. Siihen en tosin luota että talo olisi enää edes pystyssä jos jäisit tänne", Jiro totesi ja nosti kupin huulilleen. Hän jäi sitten hetkeksi katselemaan toista ennen kuin loi katseen ympärilleen. Hän ei myöntäisi näin nopean tutustumisen jälkeen mitään sellaista ääneen, mutta oli se mukavaa kun yleensä kolkossa asunnossa oli joku muu hänen lisäkseen. Ehkä hän tosiaan oli täysin tapoihinsa kangistunut. Hän loi katseensa ulos päin ja huomasi että aurinko oli jo nousemassa taivaalle. Hänen täytyisi varmaankin pian lähteä kohti isänänsä kotia jotta he voisivat aloittaa päivän työt.

Hän laski kupin kädestään ja kokosi hiuksensa poninhännälle sitoen ne nauhalla kiinni. Ihme oli miten mies pystyi siihen yhdellä kädellä mutta hänellä oli ollut jo aikaa opetella sen laisia perustoimia. Hän laski sitten kätensä pöydälle ja naputteli sormiaan hetken aikaa pöytään. Jiro tiesi katuvansa sanojaan mutta.. "Jos sinulla ei ole mitään muuta yöpymispaikkaa niin voin aina tarjota suojan yöksi. Tosin pitkään iltaan olen töissä joten minua on turha odotella aikaisin", hän sanoi koettaen saada sanansa kuulostamaan mahdollisimman kylmiltä.

Hän kohotti kupin huulilleen ja käänsi katseensa pois. Ei toinen nyt niin pahaa seuraa ollut etteikö hän ei kestäisi majoittaa miestä silloin tällöin kotiinsa. Olihan asunto melkein käyttämätön. Jiro joi loput teestään ja nousi ylös. Hän huuhteli kupin nopeasti ja nosti sen paikoilleen jääden sitten siistimään vaatteitaan.

Mies nauroi.
"Millaisena tuholaisena minua oikein pidät? Luuletko, että hakisin juomakaverini tänne juhlimaan kanssani?" Raiden kysyi leikkisästi. Tosin, jos hänet jättäisi tänne yksin, talo tuskin olisi näin hyvässä kunnossa Jiron palattua - tai ainakaan näin siistissä vaikka vähillä huonekaluilla sisustettua asuntoa olikin hankala sotkea muuten kuin karistamalla piipusta tuhkaa ympäriinsä.

Raiden, joka oli juuri aloittamassa uuden puheenaiheen, jäi tuijottamaan nuorukaista hetkeksi aikaa suu auki. Ymmärrettyään täysin, mitä toinen oli ehdottanut, hän kaivoi korvaansa teatraalisesti kuin olisi epäillyt kuulemaansa. Nyt Jiron olisi kuitenkin liian myöhäistä lähteä ottamaan sanojaan takaisin.
"Onko kuulossani vikaa vai alkaako hyinen Jiro-kun lopultakin lämpenemään minulle?" mies kysyi, hän tiesi kyllä kuulleensa oikein. "Katsotaan, saatan ottaa tarjouksen vastaan, kulkukoiraa ei ole helppo kesyttää."
Sanoja seurasi olankohautus. Raiden tavallaan piti siitä, ettei tiennyt, missä nukkuisi seuraavan yön. Tosin sen lisäksi hän piti myös siitä, että oli lämpimät sisätilat missä nukkua joten tarjous ei ollut yhtään hassumpi.

Mies tyhjensi teekuppinsa ja venytteli jäseniään. Hiukset sidottiin hajamielisesti kiinni ja katse käännettiin Jiroon, joka selvästi olisi pian tekemässä lähtöä vaikkei ollutkaan vielä kehottanut miestä katoamaan silmistään.
"Taidan lähteä ennen kuin kerkeät heittämään minut ulos, Jiro-kun! Ei tee hyvää miehen egolle jos tulee itseään nuoremman ja lyhyemmän ulos heittämäksi."
Raiden nousi seisomaan.

Jiro vilkaisi Raidenia eikä hetkeen sanonut lämpenemiseen mitään. "En vain halua että päädyt kuolleena ojaan ja se jää painamaan hartioitani", hän totesi lopulta ja veti takaoven kiinni. Hän haki miehen teekupin ja huuhtoi myös sen nostaen en kaappiin. Hän asteli sitten siihen pöydän luokse ja nyökkäsi. "Jos et halua tulla ulos heitetyksi niin tosiaan on varmaankin parasta etälähdet sillä aion itse lähteä", hän totesi ja loi arvioivan katseen ympärilleen. Kaikki oli siististi paikoillaan kuten kuuluikin. Hän astelikin tyytyväisenä etuovelleen ja sujautti kengät jalkaansa. Hän avasi oven ja huomasi palvelijan joka juoksi taloa kohti.

"Sato-sama odottaa teitä", palvelija sanoi saatuaan henkensä takaisin ja jäi hetkeksi aikaa vielä haukkomaan henkeään. Jiro nyökkäsi palvelijan sanoihin ja käänsi katseensa oveensa. Hän odotti että toinen tuli myös ulos ennen kuin painoi ovensa kiinni ja sulki sen normaaliin tapaansa. Hän käännähti sitten ympäri ja otti askeleen eteenpäin.

Jiro käännähti kuitenkin ja katseli Raidenia hetken. "Näkemiin", hän sanoi ja hyvästeli toisen vielä nyökkäyksen kera ennen kuin lähti nopein askelin kohti Saton kotia palvelija seuranaan. Hän loi nopean vilkaisun olkansa ylitse Raidenniin ja hetken pohtisi näkisikö toista enää koskaan. Sen vain aika tulisi kertomaan.

Jiro uhkasi että heittäisi miehen ulos, jos hän ei nyt lähtisi hyvällä. Raiden kohautti jälleen olkiaan noille sanoille ja pujotti kengät jalkaansa. Varmistettuaan vielä pikaisella vilkaisulla että kaikki oli mukana - tietenkin oli - hän astui Jiron perässä ulos etuovesta.
He eivät ehtineet astua askeltaakaan kun henkivartijaa tultiin jo hakemaan, joko hän oli myöhässä, mikä oli epäilemättä Raidenin syytä, tai sitten Sato oli erittäin malttamaton mies ja sama tapahtui joka aamu.

Raiden oli jo vilkuilemassa, missä päin he taas olivatkaan kun Jiro kääntyi häneen päin.
"Näkyillään, Jiro-kun", mies totesi ja lähti vetelehtimään toisaalle. Hän olisi voinut vaikka vannoa tuntevansa, kuinka henkivartijan katse porautui hänen niskaansa pienen hetken ajan mutta vilkaisi olkansa yli liian myöhään. Heidän katseensa eivät kohdanneet.

Vihellellen mies jatkoi matkaansa.

((Kiitos pelistä!))

//Kiitos pelistä : ) //