Majakka teehuoneessa

((Joanne+Reira))

Illan aurinko oli värjännyt jo taivasta punaisella mutta vielä ei ollut niin myöhä, että yö olisi hiipinyt kulman takaa hiljaisin askelin peittämään kaupunkin mustuuteensa. Ilma oli kaunis, lempeä tuuli leikki teehuoneen sisäpihalla olevan tekolammen pinnalla.
Tämä oli niitä iltoja joiden saattoi sanoa olevan kuin haikusta. Kauniita, rauhallisia, kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt ja antanut ihmisille luvan hengähtää. Ainakin tältä maailma näytti teehuoneesta katseltuna, jos olisi seissyt tällä samaisella hetkellä kiireisillä kaduilla olisi tuskin löytänyt tätä samaa meditativiista rauhaa sisimmästään.
Seuraavassa hetkessä joku kaatoi sakensa ja sai aikaan suuren naurunremakan aikaan ympäröivässä seurueessaan onnistuen rikkomaan hetken ajan taianomaisena näyttäytyneen tunnelman.

Naoki ei käynyt teehuoneessa juuri ollenkaan ja erottui siellä käydessään joukosta kuin kipeä peukalo. Istuessaankin samurain pää kohosi huomattavasti korkeammalle kuin muilla paikalle kokoontuneilla ja sai hänet tuntemaan olonsa maanmerkiksi, hän jopa näki mielessään kuvitellut mutta sinäkin koomisemman keskustelun kahden istumapaikkaansa etsivän miehen kesken hänen päänsä mukaan suunnistaen.
Samurai oli pukeutunut tummiin sävyihin: hienosta silkistä tehty kimonon hihat pistivät esille tummanharmaan kamishimon alta joka sopi sävyltään yhteen samaan tapaan tummanharmaiden hakamoiden kanssa - Naoki ei ollut koskaan pitänyt kirkkaista väreistä tai ainakaan suostunut myöntämään sitä. Hän ei ollut mikään koreileva riikinkukko vaan mies joka pitäisi ottaa vakavasti (ainakin niin hän halusi muiden ajattelevan).
"Tuokaa minulle tee, kiitos", samurai tilasi juotavansa ja vilkaisi ulos. Hän oli aina pitänyt tästä teehuoneesta jos ei otettu lukuun sitä, että välillä siellä oli mahdollista kohdata hieman rahvaanomaisempia henkilöitä. Liikeidean ymmärtävänä hän ei kuitenkaan voinut väittää, että olisi ollut kannattavaa heittää maksavat asiakkaat pois.
Onneksi hän oli sentään saanut istuttavakseen paikan, jossa pystyi katsomaan ulos näiden ihmisten sijaan.

Hän ei osannut päättää, oliko enemmän oma itsensä maikon hätkähdyttävässä naamiossa vai ilman. Valkoisista kasvoista tuijottavat, mustalla rajatut silmät tuntuivat jotenkin vierailta, vaikka oli hyvin helppo leikitellä peilikuvallaan: hymyillä vuoroin vietellen, vuoroin vaatimattomasti. Jälkimmäinen tuntui pönkittävän monen miehen egoa samalla teholla kuin näiden nimen kehrääminen: katseen laskeminen kuin punastuen mielihyvästä, jonka puutteen lumivalkea naamio kätki, antoi ymmärtää, että mies sai maikon häkeltymään tai jopa ihastumaan.
Sitä olisi kai helpompi näytellä, jos olisi joskus ihastunut. Hän imitoi sitä katsetta, jonka näki Sumikon silmissä iltaisin, kun kasvattisisko tuijotti haaveikkaana tyhjyyteen. Tapa, jolla Reira oli tehnyt tunteista kyynistä, melkein pilkkaava tiedettä, olisi pelottanut häntä, jos hän olisi tiedostanut sen.

Hän sipsutti lipuvin askelin ulkomuodoltaan huomattavasti hillitymmän Ayumin perässä. Isosiskon hillityn vihreän, metsäteemaisen kimonon rinnalla Reira tunsi itsensä entistä räikeämmäksi, vaikka tänään olikin valinnut itse kimononsa: hehkuvan sähkönsinisen, lumivalkoisen ja rubiininpunaisen silkin yksityiskohtaisilla, mutta yksinkertaisilla kukkakuvioilla.
Ihailtu geisha ja tämän siipien suojaan päässyt maiko saatettiin vilkkaaseen teehuoneeseen. Ayumi pyyhkäisi katseellaan huonetta ja kiersi sitten tuttujen samuraiden ja muiden arvovaltaisten miesten keskuudessa hienostuneella eleganssilla, jonka Reira toivoi omaksuvansa joku päivä. Jaettujaan keveitä kommentteja ja kujeilevia katseita suuntaan jos toiseenkin, Ayumi kertoi katseellaan, että tämä ilta oli soololentoa. Isosisko istui oman dannansa viereen, ja Reira käänsi katseensa pois, kun kaksikko vaihtoi salattuja, tunteesta raskaita katseita.

Reira huomasi Ishimaru Senzon, tutuksi tulleen vanhemman herran, joka hymyili hänelle kutsuvasti. Maiko lipui hillitysti miehen viereen ja kaatoi tälle lisää sakea käytämällä samalla Ayumin opettamaa temppua: varoi kimonon kallista, leveää hihaa kaataessaan juomaa ja väläytti samalla viattomasti kaistaleen ranteen vaaleaa ihoa. Kun Ishimaru jatkoi loppuun kiivaan argumentin viereisen miesseurueen kanssa, Reiralla oli aikaa katsoa ympärilleen. Hän tajusi toisella puolellaan istuvan, hätkähdyttävän kookkaan miehen olevan erikoisen tuttu.
"Shikuza-sama?" hän kysyi yllättyneenä ja puri punaisten huulten takana kieleensä, koska rikkoi varmaan lukemattomia etikettisääntöjä.

[Kuolen, kun venähti.]

Naoki oli saanut teensä ja siemaili sitä vilkuillen samalla hajamielisesti ulos sisäpihalle huomaamatta, että teehuone oli suuri saanut kaunistuksekseen parin ihatuttavia nuoria naisia joista toinen kaiken lisäksi oli hänelle tuttu. Se, että Naoki ylipäätään saattoi sanoa tuntevansa jonkun naisen, oli jo pieni ihme.
Miesjoukon hetkellinen hiljentyminen, olihan paikalle saapunut naisia, olisi pitänyt saada samurain kääntämään katseensa mutta juuri nyt hän oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa vaikka olikin jättänyt jo Naokimajakasta kertovan näytelmän käsikirjoituksen taakseen.

Kuultuaan nimensä lausuttavan ääneen Naoki käänsi katseensa yllättyneenä puhujaan tuntien itsensä uneksimasta yllätetyksi koulupojaksi päästettyään keskittymisensä harhailemaan ja tultuaan yllätetyksi.
Nainen, joka oli lausunut hänen nimensä ääneen ei ensialkuun näyttänyt samuraille missään määrin tutulta. Hän oli viehättävä, pikkuruinen naisten tavalliseen tapaan ja hienosti pukeutunut mutta kasvonpiirteitä oli hankala tunnistaa kun voimakkaat meikit vievät suuren osan huomiosta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tiedustella naiselle, mistä he mahtoivat tuntea kun tajusi sen itsekin.
"Reira-san?" hän sai aivan liian pitkän hiljaisuuden päästä sanottua. "En tiennyt, että olette maiko." Tuntui siltä, että Naokin odotettiin juuri nyt vielä lisäävän jotain. Hän kääntyi paremmin naisen puoleen ja nyökkäsi vakavana.
"Näytätte viehättävältä." - Etenkin nyt, kun vaatteenne eivät ole veriläikissä, hän olisi voinut lisätä mutta antoi sen jäädä sanomatta. Sen sijaan hän pysähtyi tarkastelemaan naista tarkemmin. Kyllä, hän oli pitänyt Reirasta arkisena ohikulkijana mutta ei hän laittautuneena maikoksi yhtään pahalta näyttänyt.

Reaktiosta päätellen Reira ei ollut häpäissyt sukupuoltaan ja ammattiaan räikeällä etiketillä, joten päästi helpottuneena irti kielestään. Kun samurai tunnisti hänet, muisti ihan nimeltä, hän tunsi itsensä imarrelluksi. Korkea-arvoiset lainvartijat törmäsivät taatusti lukemattomiin kansalaisiin päivässä, joten viisi päivää sitten tapahtuneen kohtaamisen muistaminen noin yksityiskohtaisesti tuntui ainutlaatuiselta - tai Reira vain imarteli itseään.
Hän hymyili vienosti vastauksena ja painoi vaatimattomasti katseensa, kun samurai kehui hänen ulkomuotoaan. Se oli hänen suosimansa vastaus kohteliaisuuksiin, sillä silmät helposti kielivät, ettei hän ottanut niitä tosissaan tai koki ne ala-arvoisiksi: sakesta sammaltavien turjakkeiden lepertelystä tuskin kukaan innostui.

"Shikuza-sama", hän hyrisi tavoitellen imarreltua sävyä ja nosti katseensa tutkimaan samurain hämmästyttävän kauniita kasvoja. Harvan miehen kasvot olivat säilyneet säältä - ja parralta - noin hyvin tai olivat piirteiltään noin sulokkaat.
"Mitä kaipaatte teehuoneelta, Shikuza-sama?" Reira kysyi kohteliaasti nostaen kujetta jälleen suupieliinsä ja silmiinsä, "teetä tai runoutta? Sakea tai sanaleikkejä?"

Naoki tunsi olevansa hetken aikaa tarkastelun kohteena. Hän ei osannut lukea naisen maalattuja kasvoja osataakseen sanoa, mitä hänen mielessään liikkui. Se sai hänet tuntemaan itsensä alastomaksi, yleensä hän sai viettää aikansa ihanaisessa anonyymiteetissa sillä ainoa, mikä hänestä muistettiin, oli pituus.
Reira kiinnitti huomionsa nyt yksin häneen, mikä tuntui imartelevalta mutta samaan aikaan vaivaannuttavalta. Nainen oli kuin toisesta maailmasta, ensinnäkin hän oli... nainen. Oikea nainen. Ja pieni sekä siro. Hän olisi voinut jatkaa mielessään tätä listaa vaikka kuinka pitkälle.
"Ahhm", samurai aloitti ja nolostui huomatessaan tavan, jolla nainen katsoi häntä, tavan jolla Reira hymyili hänelle. Se sai hänet unohtamaan äsken ääneen lausutun kysymyksen.

Muistettuaan jälleen mitä nainen suunnilleen oli häneltä kysynyt, samurai päätyi miettimään vastausta noihin kysymyksiin. Oikeastaan hän kaipaisi teetä, ei mitään muuta. Ei seuraa, ei pirteää flirttiä, ei mitään sellaista.
Ei ainakaan ollut koskaan aikaisemmin tiennyt kaipaavansa.
"Täällä tarjoillaan hyvää teetä", Naoki sanoi, päädyttyään raukkamaisesti helpoimpaan vastaukseen.

Reira ei tiennyt, aiheuttiko hän jotenkin kömpelön ja jäykän vastauksen samuraissa vai oliko se tämän suhtautuminen kaikkiin kanssakulkijoihin. Siinä oli jotakin melkein hellyyttävää toisin kuin monessa muussa miehessä, jotka olivat joko äreitä ja välinpitämättömiä, elättelivät valtavia luuloja itsestään ja viehätysvoimastaan tai sitten olivat yksinkertaisesti typeriä.
Reira kammosi viimeksimainittuja, sillä monen miehen egoa kolhi, jos maiko ilmaisi olevansa älyllisesti kilometrikaupalla näiden yläpuolella (ainakin omasta mielestään). Hänestä oli alentavaa joutua näyttelemään typerämpää kuin oli.

Hän kieltäytyi tuntemasta pettymystä, kun jäykkä samurai ilmoitti vain kaipaavansa teetä. Maikon tehtävä oli tietenkin kääntää miehen pää, saada tämä janoamaan hänen seuraansa, mutta yhtäkkiä Reira tunsi olonsa epävarmaksi. Hän oli selvästi liian tottunut helppoihin saaliisiin, ylimielisen itsevarmoihin, jalkovälillään ajatteleviin ja egoonsa takertuviin miehiin, jotka hän osasi kietoa sormensa ympärille.
"Sallikaa minun siis kaataa teille kupillinen, Shizuka-sama", maiko sanoi ja ellei vastalauseita kuulunut, kaatoi kerrankin jokaista seremoniasääntöä noudattaen samuraille kupillisen.
"Kun se tyhjenee, kaadan mielelläni toisenkin", hän jatkoi hymyillen ja kääntyi hetkeksi huomiotaan jo kaipaavan Ishimarun puoleen hennot punavalkoiset kukkakoristeet keinuen ja toivoen salaa, että saisi samurain kaipaamaan muutakin kuin teetä.
"Teidänkään ei pitäisi liikkua yksin, Reira-san", Ishimaru sanoi huolehtivasti.
"Ishimaru-saman ei tarvitse huolehtia", maiko purisi ja vilkaisi samuraita, hymyillen hienoisesti.
"Mikään vaara ei tavoita minua, kun Shikuza-sama valvoo katuja."

Naoki ei huomannut minkäänlaista loukkaantumista naisessa hänen todetessaan haluavansa kaataa hänelle kupillisen teetä. Hän ei vastustanut vaan työnsi nyt jo tyhjää teekuppiaan lähemmäs naista tietämättä, mitä muutakaan tehdä. Hän oli alusta asti huomannut olevansa Reiran kanssa tuuliajolla, tietämättä miten edetä. Nyt hän huomasi myös ihmettelevänsä, miksi nainen halusi puhua hänelle, kun paikalla oli huomattavasti puheliaampaa seuraa.
Ristiriitaisten ajatuksien sinkoillessa päässään samurai kohotti uudelleen täytetyn teekupin huulilleen. Hän ei tiennyt, ollako pettynyt vai helpottunut kun maiko käänsi hetken huomionsa vanhempaan mieheen.

Kauaa Naoki ei saanut nauttia rauhassa teestään kun Reira käänsi vanhemman miehen kanssa käymänsä keskustelun häneen ja loi samuraihin pienen hetken ajan katseen, joka sai korvat vaihtamaan väriä huomattavasti punaisempaan päin ja aiheutti pienen paniikin siitä, tukehtuisiko hän teehensä. Onnistuttuaan vetämään jälleen henkeä hän sai sanottua:
"Minä suojelen teitä mieluusti jatkossakin, Reira-san."
Se, miksi hän meni sanomaan sen, oli Naokille itselleen arvoitus. Halusiko hän suojella naista? Oliko tämä vain ääriesimerkki hänen messiaskompleksistaan tai hänen halustaan olla sankari? Samurai muisti jälleen, kuinka ärsyttävää oli omistaa näin analyyttinen mieli, hän käytti aivan liikaa aikaa ajattelemalla turhia.

Olipas samurain tarjous ritarillinen. Reira tarjosi siihen vastaukseksi kiitollisen, melkein ihailevan hymyn. Shizuka oli pelastanut ainakin hänen vähäiset varansa ellei henkeään, jonka menetystä Reira piti edelleen absurdina ajatuksena, vaikka olikin sitten kasvattanut hänen velkaansa verivärjätyllä kimonolla polvia tutisuttavan summan.
Ishimaru hymyili kohteliaasti ja nyökkäsi samuraille kiitoksena hyvin tehdystä työstä ja merkkinä siitä, ettei yrittänyt kumota sitä.
"Olen varma, että Shizuka-san on erinomainen suojelija, mutta ette silti saisi liikkua yksin, Reira-san, ainakaan yöaikaan. Vai mitä, Shizuka-san?" Vanhempi mies vetosi samurain mielipiteeseen, ja sai maikon huokaamaan kevyesti, kujetta silmäkulmissaan. Hän kääntyi Shizukan puoleen.

"Ei kai Osushinin kaduilla toki voi olla mitään, mitä samuraimme eivät saisi kuriin. Eihän, Shizuka-sama?" Reira kysyi viattomasti, tavoitellen melkein naiivia sävyä. Hän ei kuitenkaan osannut kätkeä terävää, kyseenalaistavaa katsetta silmistään - kuka kaupungissa asuva ei vaistoaisi uhkaa, kuka äiti ei kieltäisi lapsiaan lähtemästä ulos pimeän tultua? Joko pimeässä väijyi jotakin, mitä lainvalvojat eivät kyenneet hallitsemaan - tai sitten nämä eivät tehneet työtään.

Naoki jätti mainitsematta, että hän olisi mieluusti toiminut naisen suojelijana, jos hän päättäisi uhmata vaaroja ja lähteä kulkemaan kaduille yön laskeuduttua. Olisivatko moiset sanat edes olleet muuta kuin tyhjää matchoilua?
"Olen samaa mieltä", samurai totesi ja kääntyi toiseen pöytään päin. Hän kohotti teekupin huulilleen olettaen, että hänet jätettäisiin keskustelun ulkopuolelle, annettaisiin ainoastaan katsella kiinnostuneena taustalla jutustelua. Hän nautti sellaisesta, muiden seuraamisesta ilman, että joutui antamaan heille mitään itsestään, niin itsekästä kuin se olikin.

Naoki ei pitänyt suunnasta, johon keskustelu, johon hänet oli yllättäen puoliväkisin otettu mukaan, oli menossa. Samurai väisti naisen katsetta sillä ei halunnut nähdä naiiviuuteen kätketyn piikin terää.
"Ei mitään sellaista, mitä ei saataisi kuriin kovalla työllä. On otettava huomioon, että voimavaramme ovat hyvin rajalliset", hän sai vastattua ympäripyöreästi, diplomaattisesti. "Kuten ystävänne sanoi, Reira-san, teidän ei kuitenkaan ole syytä liikkua myöhään ulkona."
Nainen oli onnistunut yllättämään hänet, vaarattoman oloisella kissalla oli kynnet, Reira oli tehnyt sen selväksi. Naoki oli jo joutunut noiden kynsien uhriksi ja jollei kunnia olisi sitä kieltänyt, hän olisi saattanut vetäytyä pesäänsä nuolemaan saamiaan haavoja.

Ehkäpä Reiran olisi pitänytkin jättää Shizuka keskustelun ulkopuolelle, nauttimaan teestään. Samurai oli sanonut kaipaavansa sitä ja ilmaissut yhä uudelleen ja uudelleen, ettei kaivannut maikon seuraa, mutta silti hän vain pakotti itseään miehen huomioon. Mikä häntä vaivasi? Luulisi, että jo ylpeys kieltäisi tekemästä niin tai sitten halu irtautua okiayn velasta - Ishimaru oli erittäin avulias siinä suhteessa, sillä palkitsi Reiran ylellisesti seurasta. Mies oli myös huomattavasti halukkaampi keskustelija.
Kai Naokissa oli selittämätön haaste kuin uppiniskaisessa simpukassa, joka piti hakata auki. Kuten muissakin miehissä, myös tässä oli luultavasti myös yhtä limainen ja yksitoikkoinen sisus, ja Reira oli tarpeeksi kyyninen halutakseen vakuuttua siitä: kuinka erilaiselta ja kiinnostavalta tahansa mies näytti, kaikki olivat yhtä ennalta-arvattavia.

"Hyvä on", hän huokasi hymyillen ja katsoi molempia miehiä, "uskon sanaanne, vaikka luotankin täysin Shizuka-saman kykyyn suojella meitä." Hän yritti pehmentää ääntään, sillä aikaisempi kommentti sai poliitikon vastaanoton ja miehen hiljenemään. Taas. Se olisi ollut hyvä hetki jättää Shizuka rauhaan. Sentään hän saattoi olla vilpitön sanoissaan, sillä ei epäillyt samurain taitoja. Olihan tämä todistanut ne jo kerran, mistä hän oli kiitollinen.
Hän antoi katseensa viipyä hetken Naokissa, tällä kertaa asettamatta sitä mihinkään harjoitettuun muottiin, ennen kuin käänsi huomionsa vastahakoisesti Ishimaruun.
"Ishimaru-sama, saanko tarjota teille toisen kupillisen sakea?"

Tälläkin kertaa Naoki odotti kynsien osuvan hänen herkkään kohtaansa mutta naisen äänestä oli kuultavissa yllättävää lempeyttä, kuin anteeksipyyntönä siitä, ettei hänen tarkoituksensa ollut ollut saada samuraita suuttumaan. Se sai Naokin vaivaantumaan, eikö hänessä ollut tarpeeksi miestä ottaa kaunottaren sanoja vastaan sellaisinaan? Ilmeisesti ei ollut.
Hän kohtasi pienen hetken ajan naisen katseen. Hetken aikaa tuntui, että hän olisi nähnyt naisen ilman naamiota mutta se meni hetkessä ohi, Reira käänsi katseensa pois, seuralaiseensa päin ja jätti Naokin yksinäisyyteensä.

Nyt Naokilla oli hyvää aikaa tarkkailla naista. Maiko näytti erilaiselta kuin heidän tavatessaan ensi kertaa ja jos hän ei olisi tervehtinyt Naokia, ei nainen olisi tunnistanut häntä. Naoki huomasi jälleen, ettei tiennyt naisista mitään, hän oli nähnyt heidät ainoastaan nöyristelevinä olentoina, heikkoina ja hauraina mitä Reira ei ainakaan henkiseltä puoleltaan ollut.

"Reira-san, voisitteko kaataa minulle toisen kupillisen teetä?" Naoki kysyi tuntien olonsa harvinaisen ujoksi.

Reiran maailmankuvassa harvassa miehessä oli tarpeeksi miestä kyetäkseen käsittelemään häntä. Hän oli kasvanut kyyniseksi ja valitettavasti suhteellisen ylimieliseksi vastakkaista sukupuolta kohtaan, sillä oli tavannut harvoja yksilöitä, jotka eivät sortuneet hänen luomiinsa stereotypioihin. Samurai ei ollut vielä tehnyt niin, mutta nainen uskotteli itselleen, että se oli vain ajan kysymys.
Hän toivoi salaa, että Shizuka olisi poikkeus.

Maiko yritti kehittää mielessään hyökkäyssuunnitelmaa uppiniskaisen simpukan avaamiseksi, kun kääntyi viihdyttämään Ishimarua. Hän kaatoi miehelle sakea ja kuunteli intensiivisesti, kalpeat silmät suurina ja imartelevan nälkäisinä, kun tämä kertoili ammattinsa vaaroista, ja joutui puremaan hammasta, ettei olisi sulanut hymyyn, kun kuuli samurain pyynnön takaansa.
"Suo anteeksi, Ishimaru-sama", hän pahoitteli miehelle ja kääntyi hallitusti takaisin Shikuzan puoleen. Hän ei voinut peittää enää hymyään.
"Erittäin mielelläni, Shikuza-sama", hän sanoi vilpittömästi ja kaatoi tälle uuden kupillisen, antaen katseensa seikkailla miehen kauniilla kasvoilla.
"Täytän kuppinne mielelläni vaikka koko illan", hän hymysi kujeillen. Hän ei osannut päättää tunsiko voitonriemua vai vain selittämätöntä iloa.

Naoki ei ollut varma, oliko oikeassa nähdessään naisessa tyytyväisyyttä Reiran kääntyessä hänen puoleensa ja hymyillessään. Kaikki naisessa kertoi vilpittömyydestä jota samurai ei voinut olla pitämättä teeskentelemättömänä vaikkei koskaan ollut väittänyt ihmistuntemuksensa olevan hyvä.
Heidän katseensa kohtasivat jälleen naisen tutkiessa lähes hermostuttavan tarkkaan samurain kasvoja. Naoki ei voinut olla olematta tietoinen tästä katseesta eikä siitä, että tämä katselija oli erittäin viehättävä ja valitettavan terävä nuori nainen.
Hän tunsi olonsa samaan aikaan hermostuneeksi että tyytyväiseksi.

Nainen kujersi täyttävänsä Naokin kupin mieluusti vaikka koko illan ajan, jos hänellä olisi siihen tarvetta.
"Arvostan sitä", samurai sai todettua ja loi katseen mieheen, jonka kanssa Reira oli vielä äsken keskustellut. Kasvoilla kävi hienoisesti pahoitteleva ilme. "Anteeksi, että tungettelen mukaan keskusteluunne mutta Reira-san, missä te työskentelette? Valmistunette pian geishaksi."
Naoki ei tiennyt, mistä muustakaan puhua kuin naisesta itsestään. Mistä naisilla oli tapana puhua? Eikö hänen olisi pitänyt tietää sitä itse? Ja pitäisikö hänen tuntea tietämättömyytensä johdosta häpeää vai riemua?

Ishimaru oli palannut saken ja oman seurueensa puoleen. Toki Reiran tulot mieheltä olisivat tältä illalta pienemmät, mutta raskas, kahlitseva ja kuristava velka ei ollut päällimmäisenä maikon mielessä, kun hän tuntui saaneen vihdoin jäykän samurain huomion.
Hän ei tiennyt, miksi oli näin tyytyväinen. Oliko se peli tai haaste, jonka hän voitti? Suurin osa hänen ihmissuhteistaan oli kuin pelejä, joissa hänen tehtävänsä oli painella oikeita henkisiä vipuja. Suurin osa hänen elämänsä ihmisistä myös tunsi vain tämän maalatun harhakuvan, joka tarjosi kutsuvan vastakohdan järjestettyjen avioliittojen vaimoille eikä ollut heikko, kuten ihmiset. Eihän hän ollut todellinen. Joskus Reira mietti, oliko naamion takana enää ketään.

Hän ei ollut varma, mitä samurai tarkoitti kysymyksellään. Vastaus oli hänelle hyvin ilmiselvä, mutta ehkä mies halusi tarkemmin teehuoneiden nimiä? Ehkä mies vain yritti keksiä keskustelunaihetta?
"Ayumi-san", hän nyökkäsi naista kohti, "on Isosiskoni, joten minä työskentelen hänen kanssaan."
"Vietämme useimmat illat tämän alueen teehuoneilla ja kutsuvieraina juhlissa", hän jatkoi yrittäen muotoilla vastauksensa diplomaattisesti. Hän ei jalallaan astunut köyhien alueiden majataloihin, ilotaloihin ja röttelöihin, jotka kehtasivat kutsua itseään teehuoneiksi. Hän tyytyi hymyilemään kryptisen vienosti, kun Shizuka otti puheeksi hänen valmistumisensa geishaksi. Kaikki aspektit omaan uraan siirtymisestä eivät houkutelleet.
"Vierailetteko teehuoneilla usein, Shizuka-sama?" hän kysyi vuorostaan.

Naoki nyökytteli kiinnostuneen oloisena naisen sanoille hänen... hölmöihin kysymyksiinsä. Hän ei tuntenut Ayumi-sania, mutta vilkaisi silti velvollisuudentuntoisesti naiseen päin maikon mainitessa hänet ja käänsi katseensa sitten takaisin kaunottareen.
Naokin mielessä ei edes käynyt se, millaisella tavalla maiko siirtyi harjoitteluajoistaan täysoppineeksi geishaksi eikä huomannut mitään kummallista naisen vienossa hymyssä. Hän oletti Reiran olevan vain tyytyväinen, että pian hänen opintonsa olivat ohi.
"Odotatte sitä varmasti innolla, Reira-san", samurai kommentoi vielä geishaksivalmistumis-aiheeseen vaikkei nainen itse kommentoinut asuaa hymyä kummemmin.

Nainen katsoi Reiraan, joka oli vastavuoroisesti esittänyt hänelle kysymyksen jonka vastausta Naoki itse piti itsestäänselvänä. Miksi hän olisi käynyt teehuoneessa tuijotettavana ja tuntemassa kuinka huonosti sopi tänne, kun saisi teetä omassa kodissaankin? Naoki ei tuntenut nytkään oloa mukavaksi vaikka Reiran läsnäolo vähän lievensikin hänen epämukavuudentunnettaan.
"En juuri koskaan", samurai tunnusti rehellisesti. "En viihdy yksinäni teehuoneessa, missä kaikki muut ovat seuralaistensa kanssa."

Vastaus ilmiselvään kysymykseen oli tietenkin ilmiselvä, sillä Shizuka tosiaan pisti silmään eikä näyttänyt olevan kotonaan. Tosin eihän Reira tiennyt, oliko samurai yhtä jäykän, epämukavan ja vaivaantuneen oloinen aina ja kaikkialla tai jos tämä näytti siltä vain hänen silmissään.
Hän hymyili astetta kryptisemmin ja vain aavistuksen ironisesti, kun Shizuka oletti hänen odottavan innolla. Kai sitä siksikin saattoi sanoa. Asennekysymys.
Sen sijaan hän haki miehen katsetta hetkeksi pohtien saisiko sillä vaikutettua samuraihin ja miten. Jotkin miehet olivat liian kietoutuneita omaan egoonsa nähdäkseen hänen katseestaan muuta kuin oman peilikuvansa, jotkut taas janosivat huomiota niin, etteivät olleet päästä irti.
Samurain poikeavuutta ajatellen tämä tuskin istuisi mihinkään malliin.

"Ehkä teidänkin pitäisi siis löytää hyvää seuraa ja saattaisitte jopa viihtyä", Reira hymyili viehkosti ja katsoi miestä hienoisesti siristynein, kissamaisin silmin.
"Lisää teetä, Shizuka-sama?"

[Anteeksi kesto ja onneton rääpäleviesti.]

Reiran katse pysyi Naokissa tarpeeksi pitkään saadakseen pitkän samurain vaivautumaan. Hän oli hämillään naisen olemuksesta, siitä että hän oikeasti tavoitteli katseellaan Naokin katsetta eikä tyytynyt katsomaan ainoastaan hänen leukaansa kuten kuka tahansa muu nainen olisi tehnyt.
Hetken hän odotti kuulevansa terävän, salaisesti hieman ivaavan huomion mutta Reira totesi vain, että hänen pitäisi löytää seuraa jonka takia hän voisi viihtyä paremmin.

Naoki raotti huuliaan aikeissa selvästi sanoa jotain mutta pysähtyi miettimään. Hän olisi halunnut sanoa jotain täysin tahditonta mikä saisi naisen nauramaan ja hänen seuralaisensa loukkaantumaan ja mulkaisemaan samuraita pahasti. Hetken ajaa Naoki ainoastaan tuijotti maikoa huulet raollaan kunnes hän päätti sanoa tästä huolimatta aikomansa.
"Kenties tapaan teidät uudestaan, Reira-san", Naoki uskaltui sanomaan vaikka hänen äänensä oli pettää lopussa nolostumisesta epäsovinnaisuuttaan kohtaan. Hän loi naiselle pienen, avuttoman hymyn.
"Kyllä kiitos, ottaisin lisää teetä."
Sen Naoki sanoi jälleen kerran vain saadakseen sanotuksi jotain. Hänen teekuppinsa oli vielä lähes täynnä.

Reira olisi kai tyytyväinen, jos olisi tiennyt, miten epätavallinen nainen oli. Röyhkeä, tyly, uhmakas, ylimielinen, liikaa lukenut, kyllästynyt, provosoiva… Yksikään hänen poikkeuksellisista ominaisuuksistaan tuskin oli ajan ihanteiden mukainen. Hän taisi olla liian kyyninen osatakseen edes toivoa sopeutuvansa ajan ihanteisiin. Naisella ei ollut kovin monia urapolkuja. Hän ei elätellyt toiveita maailman muuttamisesta. Hänen joskus vielä kyltymätön ja maailmannälkäinen kunnianhimonsa oli tyytynyt siihen, että hän keräsi pisteitä lempeän sarkastisista loukkauksista, jotka jäivät miehiltä huomaamatta. Ei tosin tältä, hänen katseestaankin vaivaantuvalta, siloposkiselta yksilöltä.

Mikä pettymys, ettei samurai tarjonnut mahdollisuutta nauraa. Sopimattomuus oli hyvin virkistävää, lähinnä silloin, kun Reira ei joutunut olemaan ainoa, joka keräsi ympäröivän yhteiskunnan paheksunnan julkealla ylpeydellään ja tavallaan kohdella miehiä tasaveroisina itsensä kanssa. Se oli saavutus. Suurin osa miehistä oli hänen mittakaavassaan valovuosia hänen alapuolelleen.
"Kenties. Shizuka-sama", Reira sanoi kissamaisesti hymyillen ja siristi silmiään Naokin nimen kohdalla kuin toivoen lisäävänsä miehen vaivaantumisen tasoa. Hän kaatoi ammattimaisesti teetä, irrottamatta katsettaan miespolon kauniista kasvoista.
"Helpointa varmaan ottaa siitä ilo irti kuitenkin nyt, ettekö luule? Shizuka-sama", hän hymysi vinosti.

[Kesti. Pitkään. Anteeksi. Tuskin yllätyit.]

Naoki huomasi välttelevänsä kaunottaren katsetta hienoisesti. Se, ettei nainen ollut vieläkään kiinnittänyt katsettaan jonnekin hänen kaulansa tai leukansa tienoille sai hänet hetki hetkeltä vaivaantuneemmaksi joten Reiran ei olisi tarvinnut edes erikseen yrittää saada häntä nolostumaan.
Se, kuinka nainen lausui hänen nimensä olisi saanut Naokin korvan nipukat punaisiksi jollei tämä väri olisi jo tuntunut tulleen jäädäkseen. Jopa teetä kaataessaan Reira piti katseensa hänen kasvoissaan ja hetken Naokin mielessä kävi absurdi ajatus että, kuten ylipappi, tämä geisha pystyisi näkemään suoraan samurain sieluun ja onkimaan sieltä hänen syvimmätkin salaisuutensa esille.

Naisen sanat saivat Naokin hätkähtämään mietteistään.
"Tietenkin, lienee parasta että otamme ilon irti tästä tapaamisesta, Reira-san", samurai toisti osittain naisen sanat ja puri samantien poskensa sisäpuolta vaivaantuneena. Mitä hän puhui? "Tai siis tarkoitan..."
Naoki nappasi äkkiä teekuppinsa ja kohotti sen huulilleen.
"Mmm, hyvää teetä."
Naoki laski katseensa hetkeksi käsiinsä. Miten kukaan nainen saattoi olla näin surkea naisten kanssa?
"Aiotteko olla täällä myöhään, Reira-san?"

((Hyvä että sentään vastasit : D))

Samurai oli kertakaikkisen kiehtova. Siitä huolimatta, ettei tiennyt miehestä yhtään mitään, nainen yhdisti miehen kauniit kasvot rehellisyyteen ja vilpittömyyteen - vaikka hänen tietämättään Naoki valehteli jopa sukupuolestaan. Hänen katseensa harhaili miehen punottaviin korvannipukkoihin ja hermostuneeseen olemukseen. Saattoiko miestä sanoa hellyyttäväksi? Sitä Shizuka taatusti oli. Reira ei muistanut, oliko koskaan pitänyt muuta kuin eläinlapsia tai hepuloivia kissoja hellyyttävinä. Ihmisiä hän lähinnä sääli tai halveksi.

Hän ei osannut pitänyt yllä salamyhkäistä, vaarallista sävyä hymyssään, joka enteili yleensä verbaalista nöyryytystä, sillä hänen silmänsä pehmenivät jopa aidoksi tulkittavaan, silmäkulmia viuhkottavaan pehmeyteen.
"Luultavasti. Mitä turhaan tuhlata nuoruuttaan nukkumiseen", hän sanoi vain aavistuksen ironisesti.
"Entä te, Shizuka-sama, kauanko te aiotte viipyä?" Reira tajusi kauhukseen, että pelkäsi samurain lähtevän. Eriskummallinen mies oli ollut kuin tuulahdus raikasta ilmaa hänen harmaassa, kyynisessä ja kyllästyneessä maailmassaan.

Reiran hymy oli kaunis, kun se oli vilpitön. Kyllä, hän kieltämättä oli kaunis vaikka samalla Naokin oli pakko muistuttaa, että kyseessä oli geisha. Geishan kuului olla kaunis ja viehättävä, puoleensa vetävä, nainen jonka kuka tahansa mies - ja sukupuolestaan epävarma - kiintyisi hetkessä.
Naoki vastasi naisen aitoon hymyyn pienellä hymyllä vaikka ilme katosikin nopeasti hänen kasvoiltaan. Reira aikoi siis viettää koko illan täällä.
"Toivottavasti teillä on joku viemään teidät kotiin, Reira-san", samurai totesi vakavana, Naoki ei ollut niitä ihmisiä jotka olivat tarpeeksi kieroja omistaakseen voimakkaita taka-ajatuksia, joten hänen toteamuksensa oli viattomampi kuin miltä sen kenties kuulosti.

Naoki vilkaisi ulos. Hänellä ei ollut mitään pelättävää ulkona - hänhän halusikin tavata jonkun niistä ninjoista ja kukistaa hänet - joten samurailla ei ollut sinäänsä mikään kiire.
"Oikeastaan voisin alkaa tekemään lähtöä", Naoki sanoi. Hän olisi mieluusti katsellut naista hieman pidempäänkin mutta tajusi taas, kuinka hölmöksi tunsi olonsa istuessaan maamerkkinä keskellä teehuonetta - tunne, jonka Reiran seura oli saanut hänet hetkeksi unohtamaan.

Maiko ei vastannut samurain vakavaan vetoamukseen tosissaan, vaan hymyili veikeää, kissamaista hymyä. Hän ei nähnyt sitä uhkaa, minkä Naoki näki öisillä kaduilla eikä osannut edes sisäistää ajatusta siitä, että joku voisi tehdä hänelle jotakin. Hän oli vasta 19, hänen ei kuulunut kadota maailmasta vielä vuosiin. Ei sillä, että tulevat vuodet olisivat pitäneet sisällään mitään erityisen kiinnostavaa tai odottamisen arvoista. Vuosikausien valottoman harmauden - tai luoja auttakoon, sokeuden - rinnalla nopea kuolema öisellä kadulla ei välttämättä ollut edes missään määrin harmittava kohtalo.

"Ei ole, mutta ehkä toivon tähtien olevan puolellani", hän hymysi leikkisästi ja taisteli pitääkseen hymynsä muuttumattomana, kun samurai ilmoitti kuin ilmoittikin lähtevänsä. Hän ei siis onnistunut kiinnostamaan miestä tarpeeksi pitääkseen tämän luonaan. Tällä menolla hän ei edes valmistuisi geishaksi.
"Sääli", hän sanoi niin viattomasti ja välinpitämättömästi kuin osasi, "teitä parempaa suojelijaa tuskin löytyy koko kaupungista. Shizuka-sama." Hän kehräsi miehen nimen pehmeästi ja hymyili taas kissamaista, kujeilevaa hymyä.

"Epäilemättä ne ovat", Naoki vastasi naisen leikkisiin sanoihin ja nyökkäsi pienesti. Hänen kulmansa kurtistuivat hetken ajaksi hänen huomatessaan kenties pienen värähdyksen naisen hymyssä mutta samurai antoi asian olla.
Naoki, osaamatta ymmärtää naisia, ei edes osannut kuvitella että oli onnistunut loukkaamaan maikoa ilmoituksella lähdöstään. Hän ei myöskään tajunnut, että hänen sanojaan voitaisiin pitää minkäänlaisena mielenkiinnon loppumisen osoituksena - tosin nainen sai hänet hieman vaivautumaan.

Naoki joi teensä loppuun ja tarkkaili katseellaan naista vaikka toivoikin tekevänsä sen niin vaivihkaisesti, ettei nainen huomaisi sitä. Reiran kohdalla tuo kuitenkin taisi olla turha toivo.
"Jos haluatte tulla mukaan, en estele", samurai totesi antautuen hetken katsekontaktiin naisen kanssa, jos nainen sattui katsomaan häneen. "On hyvä aika alkaa tekemään lähtöä."
Samurailla oli ristiriitaisia tunteita siitä, halusiko hän naisen mukaansa - maiko oli ihastuttava! Juuri se kai siinä oli vikana, hän oli niin ihastuttava että sai samurain tuntemaan olonsa tavallistakin kömpelömmäksi ja ehkä tuntemaan hieman kateutta tuon pienen naisen sulokkuudesta jollaista hän ei voisi koskaan saada.

Kai ne olivat. Hän oli vain kiittämätön. Jälleen kerran hän yritti muistuttaa itselleen, että geishaksi päätyminen oli olosuhteissa parasta, mitä hänelle saattoi mahdollisesti tapahtua. Tietenkin hänen pitäisi tehdä töitä sen eteen: hän oli vasta maiko ja kilpailu oli raakaa, vaikkei ulkopuolinen maailma siitä tiennytkään yhtään mitään. Hänen pitäisi esimerkiksi jäädä tänne, muistuttaa Ishimarua siitä, miksi mies tuli juuri tälle teehuoneelle - hänen takiaan, tietenkin - ja ilmoittaa muille asiakkaille sama. Hänen oli myös tarkoitus olla töissä niin kuin Isosiskokin oli.
Ja silti…

Ajatus oli absurdi - oli kaikkia sääntöjä vastaan, että hän vain ottaisi ja lähtisi miehen matkaan kesken illan, varsinkin kun hänellä oli epämukava tunne, ettei samurai halunnut häntä mukaansa, vaan tarjosi kohteliaisuudesta, kun hän oli käytännössä melkein heittäytynyt miehen syliin ja anellut tätä ottamaan hänet mukaansa. Miten alas voitkaan vajota?
"Ei kai auta kuin luottaa sanaanne. Shizuka-sama", Reira sanoi ja huomasi nousevansa ylös. Hänen halunsa hylätä soveliaisuussäännöt syöksisi hänet vielä tuhoon.
"Menisimmekö?" hän kysyi suloisesti hymyillen, vaikka hänen silmänsä siristyivät viekkaasti. Siitä ei voinut päätellä nauroiko hän samuraille, maailmalle vai vain itselleen.

Naoki, joka tapansa mukaan oli jättänyt huomaamatta, kuinka nainen oli omissa silmissään lähes tyrkyttänyt itseään hänelle ei osannut arvata mitään maikon päässä liikkuvista mietteistä.
Vaikka samurai olikin ollut se, joka oli ottanut ensimmäisenä katsekontaktin naiseen hän särki sen pienen hetken päästä saatuaan ensin naisen vastauksen kysymykseensä. Kyllä, Reira tosiaan aikoi tulla kaikessa viehättävyydessään ja vaivaannuttavuudessaan hänen mukaansa. Naoki huomasi olevansa samalla innoissaan ja äärimmäisen huolestunut siitä, miten tulisi pärjäämään.

Naoki nousi ylös tuntien suurta kömpelyyttä seistessään siron naisen vierellä. Hän katseli kaunotarta yläkantista hetken aikaa ja kumarsi maikon äskeiselle seuralaiselle.
"Ishimaru-sama", samurai totesi jäykästi ja lähti hieman kyyryssä kulkien ulos teehuoneesta onnistuen olemaan lyömättä päätään kattoon tai edes ovenkarmiin.
"Minne päin saatan teidät?" Naoki kysyi Reiralta, rentoutuneena koska oli viimein päässyt paljaan taivaan alle ja kykeni suoristamaan selkänsä. Naoki saattaisi naisen mieluusti kotiinsa - hän nukkuisi yönsä paljon paremmin jos tietäisi, että maiko olisi turvassa kotonaan eikä tulisi aamuauringon noustessa löytymään kadulta suolistettuna. Tosin epätodennäköistähän tuo oli, erittäin epätodennäköistä mutta Naoki osasi olla valitettavan pessimistinen.