Majakka teehuoneessa

Mitäköhän samurai vastaisi, jos Reira kehottaisi viemään hänet minne ikinä sydän halajaa, pyyhkäisemään jaloiltaan. Myös maiko oli huolissaan, sillä hän tunsi tasapainoilevansa hyvin petollisella nuoralla. Geisha ehkä sai olla provosoiva ja sopimaton, mutta uransa sai pyyhkäistyä olemattomiin yhdellä väärällä sanalla tässä yhteiskunnassa. Shizukan jäykkyyden ja hermostuneisuuden huomioon ottaen kontaktin kuoleminen tosiaan saattaisi olla kiinni vain yhdestä väärästä sanasta. Maikon oli tarpeeksi vaikeaa menestyä ilman asiakkaiden karkoitustakin.
Siinä, missä hän saattoi heittäytyä aivan estottomaksi jonkun toisen kanssa, yksityisyys tuskin rentouttaisi tätä miestä leikinlaskuun.

Reirakin hyvästeli Ishimarun kurittomalla, kissamaisella hymyllä ja seurasi saattajakseen pakotettua samuraita ulos. Hän ei osannut rentouttaa kehoaan, joka oli vuosien aikana hakattu bambukepeillä oikeaan ryhtiin ja muottiin. Hän katseli miestä hetken niska kivuliaasti kenossa, kun pohti vastausta. Hän naamioi sen salamyhkäisellä hymyllä ja sipsutti naurettavissa puukengissä seuralaisen luultavasti vapaamman askelluksen tahdissa kovalla yrityksellä.
Hän ei halunnut geishatalolle, se oli selvää. Se ei tuntunut kodilta, vaan lähinnä teki hengittämisestä vaikeaa ja oli täynnä velvollisuuksia ja vastuuta.
"Kenties voisitte saattaa minut shintotemppelille, Shizuka-sama?" Reira ehdotti ensimmäisen vaihtoehdon, joka nousi mieleen. Ei hänellä ollut aavistustakaan, mitä hän tekisi siellä tai miksi, sillä hän ei ollut erityisen läheisissä väleissä uskonnollisten ihmeiden kanssa, mutta hän teki parhaansa naamioidakseen tämän katumuksen vain ammattimaisen geishan kutsuvaksi, mutta tulkitsemattomaksi hymyksi.
"Teidän ei kuitenkaan tarvitse käyttää aikaani minuun. Olenhan jo iso tyttö."

Naoki, joka oli olettanut, että kaunotar tahtoisi geishatalolle joten hän yllättyi hieman naisen pyytäessä päästä temppelille. Guji-saman seurassa maiko epäilemättä olisi silti turvassa, vaikka ylipappi osasi olla mystinen ei Naoki pystynyt näkemään, että hänen seurassaan Reiralle voisi sattua mitään.
"Jos niin haluatte, Reira-san", pitkä samurai sanoi. "Vien teidät sinne mielelläni. Guji-sama on epäilemättä iloinen myös myöhäisestä vierailusta." Se mies tuntui olevan kaikkialla. Se, mitä Naoki oli joskus aikoinaan pitänyt ihastuttavana tuntui nykyään enemmän karmivalta ja epäinhimilliseltä.

Naoki katsoi Reiraa ja hymyili hienoisesti. Hän käänsi katseensa pois peittääkseen kasvoilleen hetkeksi hiipineen heikkouden. Hän ei kuitenkaan voinut olla sanomatta ujoja sanojaan ääneen.
"Huolehdin teistä mielelläni Reira-san", samurai sanoi sanat niin hiljaa, että oletti ettei nainen edes kuullut niitä. Reira oli ensimmäinen nainen, jolle hän puhui näin paljon yhdellä kertaa - vaikka olisi laskettu mukaan samurain siskot ja äiti - joten ei liennyt yllätys, että maiko sai hänessä tällaisen tunteen aikaan.
Eniten Naokia kuitenkin ihastutti ja kummastutti se, ettei Reira ollut vielä todennut häntä tylsäksi ja kävellyt jonkun kiinnostavamman miehen mukaan.

Reira tunsi vetäneensä luun kurkkuun. Voi helkkarien helkkari, hän manasi mielessään. Guji-kuka? Ei hän halunnut tavata yhtä ainotta hengellistä johtajaa tai edes temppelin lattianlakaisijaa. Hänellä ei ollut mitään asiaa itse temppeliin; ei hän taatusti kehtaisi edes mennä sisään välteltyään hengellisiä asioita tehokkaasti koko ikänsä. Oliko samurai kiltti vai pelottavan ovela, ajaessaan hänet näin loukkuun?
"Hienoa", hän vastasi taistellen rohkean hymyn kasvoilleen, mutta ääni jäi aavistuksen vaisuksi. Senkin älykääpiö, olipa fiksu veto. Ehkä hän voisi laukata vähemmän naisellisesti kimono kainaloissa pusikkoon, kun samurai jättäisi hänet temppelin porteille.

Maiko ei ollut karannut kiinnostavamman miehen matkaan, koska Reirasta hyvin, hyvin, hyvin harva mies oli millään mittakaavalla mielenkiintoinen. Naoki teki tässä miellyttävän poikkeuksen, sillä naisen oli vaikea löytää seuralaisestaan halveksimiaan tapoja ja piirteitä. Miten tämä vaikuttikin niin… Rehelliseltä ja nöyrältä? Vaatimattomalta. Vaikka mies oli kaikkea muuta kuin vaatimaton ulkomuodoltaan. Nainen joutui hieromaan niskaansa, kun yritti tutkailla saattajaansa.
"Miten teistä tulikaan noin ainutlaatuinen, Shizuka-sama?" maiko kysyi kissamaisesti hymyillen ja katsoi merkitsevästi, opetellulla, joskin normaalia aidommalla ihailulla samurain kunnioitettavaa mittaa ja kauniita, hänen silmäänsä veistoksellisia kasvoja.

Naoki oli täydessä ystävällisyydessaan sanonut nuo sanat huomaamatta saaneensa kaunottaren ansaan. Hän oli olettanut automaattisesti naisen olevan tähän aikaan menossa puhumaan papille.

Naoki vilkaisi naiseen ja kohtasi Reiran katseen josta loistava älykkyys sai hänet jälleen hämmentymään. Ei olisi mikään ihme, että noin älykäs nainen olisi Guji-saman ystävä. Hän oli kenties sanomassa jotain aiheesta mutta seuraavassa hetkessä tuntui, että kaikki nuo nokkelat sanat olivat kadonneet hänen mielestään.
"M-m-m.." samurai aloitti tuijottaen naista silmät suurina. "Mitä tarkoitatte?"
Naoki piti tauon ajatellakseen. Tietenkin, mitä muuta Reira tarkoittaisi kuin hänen pituuttaan! Samurai rykäisi nolostuneena.
"Tarkoitatte pituuttani?" Naoki sanoi yrittäen kätkeä nolostumisensa. "Olisin mieluummin ihan tavallinen."

Kohteliaisuudella oli toivottu vaikutus. Reira katsoi huvittuneena ylös samurain suurenneisiin, ilmeisen hämmästyneisiin silmiin ja soi miehelle suloisen hymyn. Hänhän voisi pistää ranttaliksi ihan kunnolla, kun oli kerran aloittanutkin eikä kukaan muu ollut paheksumassa. Reiran teki usein mieli kaataa vähän sakea liekkiin ja nähdä, mitä tapahtuisi.
"Sitäkin", nainen hymyili, "mutta ettekö ole ainutlaatuinen muissakin suhteissa? Taidatte olla kaunein mies, jonka olen nähnyt. Ja teissä on jotain selittämätöntä, ettekö luule? Shizuka-sama", Reira kehräsi ja halusi nähdä, saisiko seuralaisensa punastumaan. Sitten hänen äänensä ja katseensa saivat kuitenkin teeskentelemätöntä kovuutta ja vain häivähdyksen tukahdutettua tunnetta.
"Miksi haluaisitte olla tavallinen? Keskinkertaisuus on kirous."

Kuin Reiran äskeiset sanat eivät olisi jo riittäneet nainen jatkoi, todeten ettei pituus ollut ainoa asia, missä samurai oli ainutlaatuinen. Seuraavat sanat saivat Naokin korvannipukat punoittamaan ja sama punastus hiipi hitaasti hänen poskilleen.
Reiran sanat saivat hänet samaan aikaan hämmentymään, tuntemaan pientä tyytyväisyyttä jota Naoki ei suostunut itselleen myöntämään ja puhdasta kauhua. Tiesikö maiko? Hänen oli pakko tietää, ei hän muuten menisi muotoilemaan sanojana juuri noin. Se, että Reira kaiken tämän lisäksi oli vielä ylipapin ystävä, sopi kuvaan aivan liian hyvin.

Naisen seuraavat sanat eivät pitäneet sisällään samanlaista vihjettä mutta se ei saanut samurain villinä hakkaavaa sydäntä rauhoittumaan. Hänen katseensa pysyi Reirassa vielä pitkään ennen kuin äskeisten sanojen merkitys tavoitti hänen aivonsa.
"Keskinkertaisuus on parempi kuin kummallisuus", Naoki sanoi. "Voin vain unelmoida, miltä tuntuu kadota kadulla kasvojen mereen halutessaan olla yksin, Reira-san."
Ja hän saattoi vain kuvitella, miltä tuntui olla mies. Miltä tuntui, kun ei tarvinnutkaan miettiä, olisiko onnellisempi naisena - tosin tuskin olisi, siinä tapauksessa hän olisi hirviömäisen pitkä nainen.

Imartelulla oli toivottu vaikutus, ja Reira hymyili tyytyväisenä. Hän seurasi melkein nautiskellen, kuinka punastus levisi. Toki hän huomasi mielellään muitakin vaikutuksia vastakkaisessa sukupuolessa tai kenessä tahansa, mutta jokin kieroutunut ja pimeä osa hänessä rakasti sitä, kun sai miehen punastumaan, hämmentymään ja nolostumaan.
Reira vastasi miehen katseeseen varmalla, harjoitellun salamyhkäisellä kujeilulla, kunnes tämä kehtasi taas kehua keskinkertaisuutta. Naisen silmät kylmenivät siristyen, mikä sai hänet kääntämään katseensa aavistuksen närkästyneenä häviöstä.
"Voin vain kuvitella, millaista on, kun ei huku kasvojen mereen", Reira vastasi hienoisella sarkasmilla.
"Ettekö arvosta ainutlaatuisuuttanne, Shizuka-sama, vai yritättekö olla vaatimaton?" Nainen väläytti vinon, kissamaisen hymyn.

Samurai huomasi loukanneensa naista halullaan olla tavallinen. Reira ei tosiaan kenties erottuisi joukosta samaan tapaan kuin hän vaikka kieltämättä oli erittäin kaunis, ihastuttava ja muutenkin viehättävä maiko.
Nainen kysyi, yrittikö hän vain olla vaatimaton, kykenemättä ymmärtämään, millainen kirous erikoisuus oli. Aivan kuten Naoki, lähes koko elämänsä luonnonoikkuna elänyt, ei voinut ymmärtää, miltä tuntui olla tavallinen.
"Kyse ei ole siitä, Reira-san", samurai sanoi vaivautuneena, tuntien pientä halua lepytellä naista. Hän silitti kevyesti kaunottaren poskea vetäen kuitenkin kätensä nopeasti pois, kun Reira reagoi hänen eleeseensä. "Tätä kaupunkia ei ole rakennettu minun pituisilleni."
Naoki käänsi katseensa taivaalle.
"Olen pitkä kuin gaijin."

((mietin pitkään, käyttäisinkö sanaa ulkomaalainen mutta sanassa gaijin on huomattavasti negatiivisempi sävy vaikka tarkoittaakin samaa))

Reira alkoi kaivata lepyttelyä. Millainen urpo ei tajunnut ainutlaatuisuuden hienoutta, vaan haaveili keskinkertaisuudesta? Tietenkin hän tiesi, lähinnä kiitos oman ylimielisyytensä, että hän erottui monin tavoin massasta, muttei omaan makuunsa tarpeeksi. Hän ei halunnut olla vain yksi maiko tai geisha muiden joukossa, hän halusi olla se geisha, jonka jokainen alasta kuullut tuntisi ja se geisha, josta kirjoitettaisiin tarinoita vuosisatoja myöhemmin. Toiveena se oli tietenkin nöyryyttävän epärealistinen eikä nainen siksi koskaan jakanut sitä, mutta voimakkuudeltaan se oli hyvin todellinen: hän ei halunnut olla kuka tahansa.
"Aivan, senhän täytyykin olla kamalaa. Ylettyminen hyllyille vaivatta, joukkojen yli näkeminen, fyysinen etu pituudesta… En tiedä, miten kestätte", nainen sanoi terävällä sarkasmilla, joskin soi miehelle pehmentävän, viekkaan hymyn, "ettehän te toki olisi riippuvainen massojen mielipiteestä, Shizuka-sama?"

[Ja anteeksi taas kestosta.]

Naoki kuuli, kuinka naisen sarkasmi viilsi häntä. Maiko ei kuitenkaan kyennyt ymmärtämään - tietenkään ei kyennyt koska samurai ei kertonut hänelle läheskään kaikkea. Hän olisi varmasti ymmärtänyt naista paremmin jos olisi tiennyt Reiran halusta erottua massasta, hänen halustaan tulla muistetuksi vielä vuosisatoja myöhemmin - haluja, joita Naokilla ei ollut lainkaan. Ei, vaikka hän luki vanhoja tarinoita Tomoe Gozenista, naissamuraista jonka teot olivat jääneet historiaan.
Hän pystyi vain tuntemaan kateutta, inhoa itseään kohtaan kun hän ei kyennyt olemaan samanlainen.

"Pituudessa on kieltämättä omat hyvät puolensa, Reira-san", samurai totesi. "Mutta kun on aina ollut erikoinen, sitä alkaa välittämään massojen mielipiteistä."
Naoki katseli naista huulillaan pieni hymy.
"Mutta sillä ei ole väliä nyt, vai, Reira-san." Maiko oli niin kaunis - ja niin pisteliäs, sarkasmi valmiina viiltämään häntä katanaa terävämpänä. "Ehkä... voisimme tavata joskus uudestaan. Jos se vain teille sopii, tietenkin."

Se kuulosti lähinnä tekosyyltä, mutta Reira puri kieleensä ollakseen haastamatta enempää riitaa. Hän vannotti itselleen, ettei häntä liikuttanut mitä kuka tahansa ajattelisi hänestä. Siitä huolimatta, että hänen koko olemassaolonsa riippui siitä, pidettiinkö hänestä, janottiinko häntä ja muistettiinko hänet. Mikä kamala ammatinvalinta. Hänellä oli epämiellyttävä tunne, että hän oli torpedoinut mahdollisuutensa olemalla niin hyökkäävä ja pisteliäs. Sovittelu ja tietoinen hurmaaminen eivät kuitenkaan olleet hänen erityisalojaan.
Siksi hänen hymynsä oli helpotuksessaan hyvin vilpitön, kun samurai vihjasi haluavansa tavata hänet uudelleen.

"Ehkä", hän hymyili veikeästi, "tiedätte varmaan, mistä tavoittaa minut, Shizuka-sama." Hän ei tiennyt, mikä oli oikea lähestymistapa: vaisto kehoitti vastaamaan vain totta kai, mutta koulutus vetosi verhotuumpaan ja arvoituksellisempaan.

Naoki, joka oli saanut nenilleen tässä keskustelussa jo useamman kerran oli itsekin yllättynyt siitä, kuinka maiko sai hänen sydämensä hakkaamaan. Se johtui kenties vain väittelystä, siitä että kukaan ei yleensä lausunut hänelle sanoja tuollaiseen sävyyn. Hän ei ollut tottunut siihenkään, että kukaan sanoisi noin suoraan olevansa eri mieltä hänen kanssaan - ainakaan jos puhuttiin naisista.

Naoki kohotti kapeita kulmiaan naisen todetessa hänen varmaan jo tietävänsä mistä löytäisi Reiran. Oikeastaan tätä ennen nainen oli tuntunut tehokkaasti löytävän hänet eikä hän uskonut tytön ihastuvan jos hän tulisi suoraan kyselemään geishatalolta - kenties ei edes ottaisi häntä vastaan.
"Tätä ennen se on ollut ainoastaan sattumaa mutta teen parhaani", samurai totesi totuudenmukaisesti. He alkoivat olla jo temppelillä eikä Naoki voinut itselleen mitään kun hidasti vähän askeliaan toivoen matkan kestävän vielä hetken pidempään.

Reira teki samoin, mutta lähinnä sen takia, että kaipasi aikaa laatia toimintasuunnitelmaa. Hän rukoili, että samurai vain saattaisi hänet temppelin luo ja lähtisi - eikä kutsuisi ylipappia tai muuta henkilökuntaa, joita Reira ei ollut koskaan nähnytkään. Hän oli eronnut uskonnosta jo kauan sitten eikä toivonut spontaania, öistä jälleennäkemistä.
Hän ei aivan ymmärtänyt, mitä Shizuka tarkoitti sattumalla, sillä hän oli vain epäsuorasti kysynyt, osasiko mies hakea häntä teehuoneelta tai omalta geishataloltaan. Ilmeisesti osaisi.

"Enköhän selviä tästä eteenpäin", nainen hymyili vakuuttavasti, kun temppeli lähestyi uhkaavasti, "oli hyvin huomaavaista teiltä saattaa minut, Shizuka-sama." Hän ei valitettavasti tiennyt samurain yrityksestä pitkittää matkaa, sillä olisi mielellään kiepauttanut miehen ympäri ja kävellyt tämän kanssa kaupungin toiseen päähän saakka. Kauas pois yöllisistä kohtaamisista vieraiden ylipappien kanssa.

Naoki katsoi naista vakavana hänen vakuuttaessaan, että pärjäisi tästä eteenpäin ilman hänen apuaan. Temppeli oli aivan vieressä joten tuskin maikolle mitään ehtisi tässä välissä sattua - tosin hän ei olisi ensimmäinen, joka surmattaisiin niin lähellä temppeliä.
"Oletteko varma? Siitä ei ole minulle minkäänlaista vaivaa", samurai sanoi, kulmat kurtistuneena. Hän kuitenkin kumarsi naiselle. "Tulen tapaamaan teitä lähipäivinä."

Naoki lähti kävelemään kodilleen päin hieman huolissaan Reirasta. Hän kuitenkin uskoi että ylipappi ei päästäisi häntä yksin yönselkään jos näkisi sen vaaralliseksi. Hän luotti valkohiuksiseen tarpeeksi luottaakseen Reiran hänen huostaansa.

(Kiitos pelistä)