Murtovaras teetä keittämässä

Mies onnistui saamaan sanoillaan Jiron jopa ärähtämään, mikä tuntui oikeastaan aika hyvältä. Jiro oli sittenkin inhimillinen ja pystyi jopa pahastumaan jostain.
"Kuinka kehutkaan minua!" mies vastasi hoitaja-kommenttiin. "En silti ajatellut ryhtyä hommaan vakituisesti. Vähemmästäkin kasvaa tissit."

Raiden kurtisti kulmiaan pojan ilmoittaessa hoitavansa pyhäkön mieluummin ilman hänen apuaan. Tuo kunniantunto saisi Jiron vielä oikeasti rikkomaan ainoan kätensä - mutta kuka hän oli lähes aikuiselle ihmiselle asiasta saarnaamaan?
"Oi oi, jos niin haluat", mies totesi. "Emmeköhän me Raijun kanssa keksi muutakin tekemistä!"
Jiro tuskin edes kuunteli hänen sanojaan harppoessaan voimakkain askelin ulos ovesta ja vetäessään oven kiinni. Koska Raiden ei tiennyt, oliko kyse siitä, että toinen oli oikeasti suuttunut vai jostain muusta hän päätti jättää reaktion omaan arvoonsa.

Raiden kaatoi itselleen sakea.

Jiro vietti muutaman tovin ulkona pyhäkön luona mutta lopulta sai kaiken minkä halusi sanoa sanottua. Hän puhalsi kynttilät sammuksiin ja sulki pienet ovet sillä muuten vain tuuli riepottelisi niitä. Hän huokaisi hiljaa ja laski kätensä käden tynkänsä päälle. Hän loi katseen sisälle ja pudisti päätään hivenen. Oli jotenkin outoa miten hän antoi Raidenin olla kuin kotonaan hänen luonaan. Hän asteli sisälle ja otti sandaalit pois jalastaan. Hän veti oven kiinni ja loi katseen mieheen joka joi sakea itsekseen. Nuorukainen pysyi hiljaisena hetken ennen kuin laittoi vettä kiehumaan. Sen jälkeen hän istahti alas pöydän ääreen. Jiro tunsi kätensä väsyvän kaikesta mitä hän oli sillä tehnyt. Olihan haava vielä tuore ja se ilmoitteli itsestään tuon tuosta.

Hän haukotteli ja loi katseen Raideniin. Mies laski kätensä pöydälle ja siveli sen pintaa sormillaan tietämättä mitä sanoa. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään harvinaista sillä hän ei koskaan puhunut kovinkaan paljoa. Hän katseli hetken aikaa sormiaan ja kuunteli kuinka vesi keittiössä porisi hiljaa, muttei tainnut aivan vielä kiehua.

"Olen pahoillani mutta hoidan mielelläni pyhäkön itse. Varsinkaan kun sinä et tuntenut Kita-sania", hän sanoi lopulta ja kuuli kuinka teevesi kiehui mutta ei jaksanut heti nousta kaatamaan itselleen teetä. Hän alkoi olemaan jo melko väsynyt sekä uupunut. Ehkä hän oli taas rasittanut itseään hivenen liikaa.

Mies laski sakekupin pöydälle Jiron saapuessa sisään ja rapsutti Raijua. Ilmeisesti pojalla teki mieli teetä sillä sitä hän meni keittämään sanomatta sanaakaan vieraalleen.
"Miten vaan", mies sanoi. "En vain halua, että hajotat itseäsi - ja tuskin Kita-sankaan olisi sitä halunnut, eh?"
Raiden raapi päätään. Ei, asialla ei ollut hänelle juurikaan merkitystä. Häntä ei ollut kovinkaan helppo loukata.

Raiden nousi ylös ja laittoi teen valmiiksi vihellellen. Hän käveli takaisin Jiron luo ja ojensi kupin Jirolle, itselleen hän ei ollut ottanut mitään. Tummatukka istui takaisin Jiroa vastapäätä.
"Olet aika söpö", mies sanoi, hieman enemmän humalassa kuin äsken, olihan hän ehtinyt tuossa lyhyessä ajassa, mitä Jiro oli ollut poissa juoda useamman kupillisen vahvaa alkoholia. "Et ole koskaan kertonut, miten noin nuori poika työskentelee yksin."
Raiden kumartui lähemmäs itseään nuorempana pitämäänsä miestä ja taputti hänen rannettaan.
"On varmaan rankkaa."

Jiro kohotti katseensa Raideniin ja pysyi hiljaisena. Ei, Kita-san ei tosiaan olisi halunnut sellaista. Hän kuitenkaan ei sanonut mitään ääneen vaan tyytyi vain tuijottamaan eteensä uneliaana. Hän kohotti katseensa hämmentyneenä Raideniin kun toinen nousi tekemään hänelle teetä. Hän otti kupin vastaan ja kiitti hiljaa. Nuorukainen ehtikin viedä kupin huulilleen ja ottaa pienen hörpyn kun toinen kehui häntä. Hän oli tukehtua teehensä ja yski käteensä. "Söpö?", hän toisti ja tuijotti toista hämmentyneenä. Hän loi katseen sakeen ja sitten taas mieheen. "Paljonko sinä oikein ehdit juoda kun olin ulkona", hän kysyi. Sake ja humaltuminen oli ainoa selitys sille miksi toinen kutsui häntä söpöksi. "Nuori poika? En nyt ehkä kutsuisi itseäni nuoreksi pojaksi enää. Olenhan sentään 23-vuotias", hän sanoi katsellen toista hivenen epäillen. Hän kuitenkin käänsi katseensa pois ja kohautti olkiaan. "Haluan työskennellä yksin ja sen vuoksi varmasti työskentelenkin yksin", hän totesi sitten.

Hän vetäytyi hivenen kauemmas kun toinen nojautui lähemmäs ja loi katseen ranteeseensa jota toinen taputti. Jiro pohti hetken aikaa hiljaisena toisen sanoja. "Ei se nyt niin rankkaa ole", hän lisäsi. Jiro katseli Raidenia sitten hetken aikaa silmiin ennen kuin käänsi katseensa pois ja kohotti kupin huulilleen. Hän tunsi poskiensa punottavan mutta tällä kertaa se ei johtunut kuumeesta.

Hän joi teetä pienen kulauksen ja tuijotteli taas kättään hiljaisena. Tällä kertaa hänen näkökentässään oli myös Raidenin käsi. Hänen oma ihonsa näytti melkein häikäisevän valkoiselta kun sitä vertasi Raidenin ruskettuneeseen ihoon. Huomaamattaan nuorukainen sipaisi sormillaan toisen peukaloa.

Raiden kallisti päätään. Hänen humaltunut mielensä ei ottanut aivojen viestejä täysin vastaan eikä hän ollut nopeimmillaan.
"Haluatko mieluummin, että sanon kaunis? Onhan sinulla tosi kauniit kasvot ja silkkiset hiukset.." Mies hymyili ja oli vähällä kohottaa kätensä silittääkseen nuorukaisen poskea mutta päätyi kuitenkin lopulta olemaan tekemättä niin. Se, mitä Jiro sanoi seuraavaksi järkytti miestä kuitenkin huomattavasti. Hänen silmänsä värähtivät yllättyneinä auki.
"23? Sinäkö muka! Et voi olla!" Raiden sanoi. "Emme me voi olla saman ikäisiä, minä olen ainakin viisi vuotta sinua vanhempi!"

Mies nojautui, edelleen yllättyneenä, nauraen lähemmäs nuorukaista - joka tosin oli saman ikäinen hänen kanssaan - huomaamatta hänen punastuneita poskiaan. Hän vangitsi Jiron käden omaan käteensä ja painoi suudelman hänen korvalleen.
Jiro tuoksui hyvältä.

Jiro hämmentyi kehuista mutta ei ehtinyt sanoa niihin mitään kun toinen jäi hämmästelemään hänen ikäänsä. Hän kurtisti kulmiaan hivenen ja silmäili toista arvioivasti. "Miksi valehtelisin iästäni? Kai me sitten olemme saman ikäisiä?", hän totesi pohtien ja kohautti olkiaan. Hän oli pitänyt toista vanhempana mutta lähinnä toisen puheiden perusteella. Ulkonäöllisesti toinen ei näyttänyt kovinkaan vanhalta. Hän loi katseen heidän käsiinsä ja nojautui kevyesti taaksepäin kun toinen tuli lähemmäs. Hän tunsi huulet korvallaan ja pysähtyi paikoilleen. Hetken hän kuuli vain oman sydämensä rummutuksen. Hän loi katseen Raideniin vaikka näkikin toisesta nyt vain sivuprofiilin. "Mitä sinä oikein teet?", hän kuiskasi hiljaa mutta pysyi silti paikoillaan. Toisen hengitys kihelmöi iholla ja sai hänet tuntemaan olonsa oudoksi.

Hän painoi silmänsä hetkeksi aikaa kiinni ja liikahti hivenen. Liike ei kuitenkaan ollut pois päin mutta ei myöskään lähemmäs toista. Hän ei oikeastaan tiennyt edes mihin oli liikkumassa. Jiro pudisti päätään hivenen ja avasi silmänsä. "Minkä ikäinen sinä sitten olet? Ja kuinka nuoreksi oikein luulit minua", hän kysyi ääni kuitenkin värähtäen. Ehkä keskustelu veisi tilanteen turvallisemmille vesille. Nuorukaisesta tuntui että pian voisi tapahtua jotakin mitä hän ei halunnut tapahtuvan. Tai ehkä halusi jossain syvällä mielessään mutta työnsi moiset ajatukset pois.

Hän oli Itsukin menetettyään vannonut itselleen ettei päästäisi ketään lähelleen. Kun oli yksin ei joutunut kestämään kenenkään menetystä. Ehkäpä tämä oli Raidenille tutumpaa kuin hänelle itselleen. Jiro liikahti jälleen mutta jäi paikalleen tultuaan kasvotusten Raidenin kanssa. "Raiden...", hän sanoi mutta tuijotellessaan toisen silmiin hän unohti sanansa ja käänsi katseensa lopulta pois vaieten taas hiljaiseksi.

Jiro oli selvästi vaivautunut Raidenin käytöksestä mutta se, mikä yllätti miehen oli se, ettei Jiro tönäissyt häntä kauemmas tai kehottanut katoamaan silmistään. Sen sijaan nuorukainen ainoastaan kysyi, mitä Raiden teki.
"Yritän päästä lähemmäs sinua - miltä tämä sitten näyttää?!" mies kysyi hymyillen huoletonta hymyä. Jiro oli ihanan lämmin, tuntui pieneltä Raidenia vasten vaikka jälleen kerran hän liioitteli - mies ei ollut kovinkaan paljoa pienikokoisempaa miestä pidempi.

Jiro vaihtoi puheenaiheen toiseen mikä sai Raidenin hymyn hieman hiipumaan. Olisiko hänen pitänyt hillitä itsensä hieman pidempään?
"Olen 23", mies sanoi. "Oletin, että sinä olet korkeintaan 18, ehkä 17 jos tarkkoja ollaan!"
Sanat saivat miehen naurahtamaan ja raapimaan päänahkaansa. Tilanteen hienoisesta noloudesta huolimatta mies ei pyytänyt anteeksi tai vetäytynyt kauemmas vaikka kumpikin olisi saattanut olla Jirolle mieleen.

Raiden kohtasi Jiron tumman ruskeiden silmien katseen ja kurottautui lähemmäs ollen kuitenkin hieman liian hidas painaakseen suudelman nuorukaisen huulille. Jiro ehti kääntää päänsä pois ja Raiden joutui vetäytymään kauemmas.
"Ahhh, tiedän mitä ajattelet", Raiden sanoi ja rapsutti Raijua. "Sinä et näe minua luotettavana rakastajana - kyse ei tietenkään voi olla komeista kasvoistani." Mies siveli sänkistä leukaansa.

Jiro hymähti hiljaa ja pohti Raidenin ikää. "Pahoitteluni etten ole niin nuori kuin ajattelit", hän sanoi ja mittaili toista katseellaan. Toinen vetäytyi kauemmas ja se oli samaan aikaa nuorukaiselle helpotus sekä pettymys. Raidenin sanat saivat hänet kuitenkin kohottamaan katseensa takaisin mieheen. Jiro pysyi hiljaisena ja pohti hetken aikaa. "Valehtelisin jos sanoisin etten pidä sinusta", hän lopulta totesi. Jiron katse kuitenkin kääntyi pian takapihan oven suuntaan ja hän kurtisti kulmiaan. Järkeviä syitä oli vaikea muistaa mutta silti ne olivat mielessä. "Olen jo kerran menettänyt tärkeän henkilön enkä halua käydä sitä läpi enää. Vaikutat siltä että pidät muutoksesta sekä matkustamisesta. Itse olen vain yksi tavallinen samurai muiden joukossa. Minussa tuskin on mitään mikä saa sinut viipymään pidempään. Ei niin että haluaisinkaan", Jiro puhui jopa omaksi yllätyksekseen suoraan mutta peitelläkseen aivan liian naismaisia sanoja mies tokaisi viimeisen lauseen.

Hän nousi ylös ja asteli keittiön puoleen kaatamaan itselleen lisää teetä jotta pääsisi pois tilanteesta. Kuitenkin keittiöön päästyään hän tajusi ettei hänellä ollut tervettä kättä jolla veden olisi voinut kaataa. Nuorukainen puristi kuppia kädessään ja laski sen lopulta pöydälle jääden tuijottelemaan teekannua.

Hän tunsi poskiensa kuumentuvan ja häpesi sanojaan. Jiron olisi pitänyt pitää suunsa kiinni mutta jostakin syystä sanat olivat livahtaneet läpi huulien ennen kuin hän oli ehtinyt edes itse miettiä niitä.

Raidenin toivo heräsi Jiron suoraan myöntäessä, että piti hänestä. Hienoa, ehkä hänellä sittenkin oli mahdollisuuksia vaikka hän olikin antanut epäedustavan kuvan itsestään. Tai no, hän ei ainakaan uskonut että murtautuminen asuntoon herättäisi kenessäkään helliä tunteita.
Sitten Jiro murskasi hänen toivonsa sanoillaan mikä sai miehen ilmeen valahtamaan. Ennen kuin hän ehti toipua iskusta vyönalle Jiro nousi ylös ja käveli keittiöön selvästikin aikeissa kaataa itselleen teetä.

Raiden jäi tuijottamaan hänen peräänsä. Hyvä on, Jiro oli.. oikeassa. Hän nautti matkustelusta, hän ei halunnut jäädä mihinkään pysyvästi koska loppujen lopuksi mies oli taitava hankkimaan itsensä suuriin hankaluuksiin. Helpoin tapa välttää niitä oli olla liikkeessä ja aina askeleen muita edellä.
Tosin Osushinissa hän oli pystynyt olemaan jo jonkin aikaa ilman sen kummempia hankaluuksia.

Mies nousi ylös ja harppoi keittiöön. Hän kaatoi Jirolle teetä.
"Olet kai oikeassa", mies sanoi laiskasti hymyillen. "Olen liian kuriton sinulle. Et kestäisi minua pitkään."
Hän maleksi pois keittiöstä teen kaadettuaan ja lysähti makoilemaan lattialle.

Jiro vilkaisi olkansa ylitse Raidenin perään ja jäi seisomaan hetkeksi paikoilleen. Oli parempi kestää nyt pientä surua ja välttyä isoimmilta kivuilta. Hän asteli takaisin ja laski teekupin kädestään istahtaen alas. Hän hymyili kevyesti ja siemaisi teetään varovasti. "Olet kyllä kuriton mutta en tiedä onko se huono asia laisinkaan",hän sanoi ja huokaisi kevyesti. Kevyt hymy hävisi kyllä miehen huulilta yhtä nopeasti kun se oli siihen ilmestynyt. "Parempi sekin on kuin olla juurtunut tapoihinsa", hän lisäsi ja nosti kupin taas huulilleen. Jiro oli huomannut näiden muutamien päivien aikana kuinka tapoihinsa kangistunut hän olikaan. Hänen rutiininsa olivat lähestulkoon kellon tarkkoja ja silloin kun ne menivät sekaisin meni myös miehen koko päivä pilalle. Tosiasia kuitenkin oli että ei maailma ollut kaatunut vaikka muutama päivä olikin mennyt eri merkeissä.

Hän unohtui hetkeksi aikaa muistelemaan aikaa joka tuntui siltä että siitä olisi kymmeniä vuosia. Jiro oli joskus ollut huoleton hetkessä eläjä. Aikoinaan kuvitellut itselleen varsin erilaisen elämän. Nuorukainen huokaisi kevyesti ja pudisteli päätään hivenen. Hän kohotti kupin sitten taas huulilleen ja pysyi hetken aikaa hiljaisena. Jiro loi katseen ulos ja vilkaisi sivusilmällä Raidenia. Uskaltaisiko hän edes ajatella moista ääneen?

"Toisaalta taas. Ehkä se olisi joskus mukava nähdä muutakin kuin tämä kaupunki. Joskus", hän sanoi lopulta ääneen ja kohotti kupin taas huulilleen pysyen paikoillaan.

Raiden taivutti päätään pystyäkseen näkemään yksikäden ja makoilemaan samaanaikaan. Jiro tarkoitti tietenkin tapoihinsa juurtuneella itseään eikä Raiden voinut väittää, etteikö se olisi totta. Jiro tosiaan oli juurtunut tapoihinsa, yksi niistä joiden pitäisi vähän löysätä poninhäntäänsä ja alettava elämään miettimättä jatkuvasti seurauksia - tosin hyvähän se oli Raidenin ajatella näin. Hän itse oli koditon maankiertäjä joka saattoi lähteä pakoon kun tekojen seuraukset alkoivat käydä liian raskaiksi kestää.
"Mmm", hän vastasi.

Raiden virnisti Jiron seuraaville sanoille ja nousi takaisin istumaan.
"Ahaa-haa, oletko siis sittenkin sanomassa minulle kyllä?" vielä vähän aikaa sitten itseään vanhempana pitänyt mies sanoi ja nojautui lähemmäs. "Tule tähän, Jiro-chan."
Mies levitti omia käsiään.

Jiro käänsi katseensa pois ja pysyi hetken aikaa hiljaisena. Hän häpesi tovin sanojaan ennen kuin käänsi katseensa takaisin Raideniin ja katseli miestä hetken. Toinen oli siinä kädet levällään ja kutsui häntä luokseen. Nuorukainen kurtisti kulmiaan hivenen ja kävi selvästi riitaa päänsä sisässä. Hän painoi katseensa maahan ja loi sitten sivu katseen epäröivästi toiseen. Lopulta hän laski kupin kädestään pöydälle ja liikahti varovasti. Ehkä hän kerrankin vain kuuntelisi sitä mitä oikeasti halusi. "Ehkä olen", nuorukainen sanoi hiljaa. Jiro sipaisi hiuksiaan ja laski kätensä Raidenin ojennetun käden päälle. Hän painoi kätensä nyrkkiin niin että miehen hihan kangasta jäi hänen käteensä. Hän liikahti sitten kevyesti lähemmäs toista ja hymyili varovasti.

Nuorukainen tunsi olevansa niin mukavuus alueensa ulkopuolella, ettei oikein tiennyt miten käyttäytyä. Jiro jäi tuijottamaan Raidenin rintakehää koska jotenkin näin läheltä suoraan silmiin katsominen olisi ollut liian uskaliasta. Hän jäikin siihen paikoilleen tietämättä oikein mihin päin liikkua.

Lopulta hän uskaltautui luomaan taas uuden varovan katseen Raideniin ennen kuin painoi päänsä taas alas. Jiro ei muistanutkaan viimeksi koska oli ollut niin eksyksissä eleineen ja liikkeineen.

Mies, joka oli odottanut saavansa jälleen kerran Jirolta kieltävän vastauksen näytti hetken pöllämystyneeltä nuorukaisen vastatessa myöntävästi hänen ehdotukseensa. Alkoiko nuorukainen tosiaan lämmetä hänelle? Voisiko hänellä käydä tällainen onni -- tai Jirolla tällainen epäonni?
Raiden tarttui Jiron siroon, valkeaan käteen karhealla kädellään.Hän kiskaisi pojan hieman lähemmäs itseään tavoitellen katseellaan hänen katsettaan mutta aluksi näytti siltä, ettei poika aikoisi kohottaa katsettaan häneen ollenkaan. Se olisi sääli - Jirolla oli kauniit kasvot eikä Raiden voinut kieltää, etteikö olisi pitänyt itseään ilona silmälle.

Mies hymyili vinosti Jiron kohottaessa katseensa häneen pieneksi hetkeksi.
"Älä pelkää, en minä sinua pure~", mies sanoi leikkisästi. Pussata hän tosin voisi mutta se tuntui vähän liian rohkealta jopa hänen makuunsa kun Jiro vaikutti niin vaivaantuneelta ja ujostelevalta. "Katso minuun, Jiro-chan."
Mies kallisti päätään.

"En minä pelkää. Olenhan sentään koulutettu soturi", Jiro mumahti hiljaa lähes tulkoon itsekseen. Hän pysyi siinä toisen lähellä ja lopulta uskaltautui luomaan varovaisen katseen Raideniin. Hän sipaisi hiuksiaan ja keräsi hetken rohkeutta ennen kuin toisen kehotuksen myötä kohotti katseensa mieheen. Hän jäi tuijottamaan toista läheltä suoraan silmiin sanomatta mitään. Kuitenkaan liian kauaa ei nuorukainen kehdannut tai kyennyt toista katselemaan silmiin. Se tuntui niin intiimiltä ja rohkealta eleeltä. Hän sipaisi hiuksiaan varovasti pois kasvoiltaan ja pohti hetken.

Hän ei heti tohtinut katsomaan toista suoraan silmiin joten hän koetti keksiä jotakin muuta. Jiro halusi kuitenkin näyttää että hän oli ihan omasta tahdotaan tässä mutta jotenkin kaikki fyysinen tuntui niin vieraalta. Hän epäröi hetken mutta lopulta painoi kasvonsa vasten Raidenin olkaa pehmeää kangasta vasten. Hän tunsi poskiensa punehtuvan voimakkaasti mutta sen vuoksi olikin parempi piilottaa kasvot pois toisen näkyviltä.

"Olen pahoillani että olen näin huono tässä", Jiro lopulta totesi hiljaa ja hivenen vaivaantuneesti. Jiro ei tajunnutkaan kuinka monella seinällä oli itsensä suojannut vuosien kuluessa.

Jiro oli niin suloinen! Jos hänen lumenvalkeilla poskillaan olisi vielä näkynyt punastus, Raiden ei olisi pystyntyt pidättelemään itseään - sellaisella toiminnalla hän pelottaisi varmasti Jiron pois luotaan. Hänen pitäisi olla varovainen, liika hyökkäävyys toimisi vain häntä itseään vastaan.
Jiro painoi kasvonsa vasten miehen olkapäätä eikä Raiden harmikseen tai kenties onnekseen pystynyt näkemään hänen selvää punastusta poskillaan.

"Oletko?" mies kysyi, naurahtaen. "Ei se haittaa minusta - se on suloista. Minun pitäisi oppia malttamaan mieleni~!" Mies silitti Jiron hiuksia kevyesti, toinen saattaisi paeta jos hänen silityksensä kävisi liian voimakkaaksi tai ahdistavaksi.

Mies laski kätensä alemmas, pitkin Jiron selkää.
"Olen tyytyväinen jos saan kevyen suukon tänä iltana", Raiden kuiskasi, leikkisästi. Hän ei todellisuudessa odottanut saavansa mitään sellaista.

Jiro loi nopean katseen ylöspäin kohti Raidenin kasvoja, muttei vielä uskaltanut liikahtaa. Hän halusi odottaa että puna poskilta laskeutui. Hän pysyikin siinä paikoillaan. Taas toinen kutsui häntä suloiseksi mitä hänen kaltaisensa soturin ei pitäisi olla. Kuitenkaan sillä kertaa hän ei jaksanut väittää vastaan. "Toivottavasti et levittele kenellekään sitä että pidät minua suloisena. Sellaisen jälkeen minulla loppuvat pian työt. Kuka nyt suloisen henkivartijan haluaisi?", hänen täytyi kuitenkin todeta.

Hän vetäytyi hivenen kauemmas lopulta kun tunsi punan hävinneen poskiltaan. Jiro kohotti katseensa varovasti toiseen ja katseli hetken Raidenia silmiin. Nuorukainen laski sitten katseensa pois. Hän kuitenkin hämmentyi toisen sanoista. Jiro vilkaisikin Raidenia hivenen kysyvästi. "Suukon?", hän toisti kysyvästi.

"Eikö moinen ole hivenen liian aikaista? Emmehän me ole tunteneet vielä kauaakaan", hän kysyi lopulta. Nuorukainen sipaisi hiuksiaan ja koetti pohtia asiaa. Hän ei tiennyt pystyisikö vielä moiseen läheisyyteen.

Raiden nauroi Jiron sanoille. Henkivartijalle ei tosiaan ollut parasta mainetta jos hänet tunnettiin suloisuudesta - ennemmin pelottava ulkonäkö auttaisi. Ei sillä, että kukaan olisi paikallista teehuoneissa notkujaa uskonut vaikka Raiden olisi kuinka mennyt selittämään pitkätukan suloisuudesta.
"Varo vain ettei joku mies pidä sinua nuorempana kuin oletkaan - hei, ehkä minun pitäisi käydä mustasukkaiseksi, huh?" mies kysyi naureskellen lempeästi omille sanoilleen.

Raiden oli tottuneempi lähestymään näin naisia kuin miehiä joten Jiron naisekas reaktio ei ollut hänelle yllätyksenä. Toinen vain todisti suloisuutensa näillä sanoillaan ja sai Raidenin sänkiset kasvot pehmentymään hymyyn.
"Onko sinusta? Minusta nyt olisi juuri oikea aika!" mies sanoi vinosti hymyillen. "Jos ei muuten niin palkkiona siitä että olen kylvettänyt ja ruokkinut sinua pyytämättä vastineeksi muuta kuin majapaikkaa meille."